Lapinlahti kuuluu asukkaille, ei pääomasijoittajille

16.1.2020

Helsingin Lapinlahden sairaalan alue on entistä vakavammin uhattuna. Ainutlaatuinen kulttuuriympäristö, terveyden, hyvinvoinnin ja kansalaistoiminnan alue on jo pitkään ollut kaupungin kaavoitus- ja kiinteistötoimen johtavien virkamiesten myynti- ja yksityistämishankkeiden kohteena.

Kaupunkiympäristölautakunnan jostain kumman syystä ja jopa yksimielisesti päättämä ideakilpailu entisen sairaala-alueen myynnistä tai vuokraamisesta on kääntynyt pääomasijoittajien kiinteistöbisnekseksi. Vaihtoehdot on pelattu kovilla taloudellisilla ehdoilla kilpailun toisella kierroksella pois.

Päävastuu syntyneestä onnettomasta tilanteesta on kaupunkiympäristötoimialan johtajilla ja lautakunnalla, apulaispormestari Anni Sinnemäellä ja toimialajohtaja Mikko Aholla. Osavastuu on myös kaupungin budjeteista päättäneillä, jotka ovat vuosi toisensa jälkeen sivuuttaneet tarpeet osoittaa riittävät määrärahat Lapinlahden kiinteistöjen peruskorjaukseen.

Rikkaalla Helsingin kaupungilla ei ollut eikä ole mitään pakkoa irtisanoa alueelle erilaisten järjestöjen ja yhteisöjen voimin kehittynyttä hyvinvointi-, kulttuuri- ja kansalaistoimintaa. Oli todella kyseenalaista, että kiinteistön omistajana kaupunki halusi vetäytyä velvoitteistaan pitää huolta kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen suojelusta ja edistää asukkaiden hyvinvointia. Näinkö pääkaupunki näyttää mallia yksityisillekin kiinteistönomistajille suhtautumisessa suojeluvelvoitteisiin?

Ideakilpailun tulokset haudattava

Lapinlahden sairaala-alueen ideakilpailussa on käynyt juuri niin kuin oli kilpailun taloudellisten lähtökohtien perusteella oli pelättävissä. Itsekin varoitin tästä ennen kuin lautakunta päätti kilpailusta.

Ideakilpailun epäonnistuminen antaa perusteet uudelleenarvioida koko hanke. On syytä palata siihen, että kaupunki pysyy Lapinlahden omistajana, panostaa rakennusten kunnostukseen ja jatkaa yhteistyötä tiloja vuokranneiden tai vastaavien yhteisöjen kanssa. Lapinlahti tulee säilyttää kaikille avoimena mielen hyvinvoinnin, kulttuurin ja kansalaistoiminnan keskuksena sekä hienona puistoalueena.

Ideakilpailun ohjelman mukaan voittajaehdotusta ei ole pakko toteuttaa. Ohjelmassa todetaan, että toteutuminen riippuu muun muassa siitä, hyväksyykö kaupunginvaltuusto alueelle tarvittavan asemakaavamuutoksen. Myös itse kilpailuehdotuksessa voi olla kohtia, jotka eivät vastaa kilpailun tavoitteita. Kaupungilla on kilpailuohjelman mukaan oikeus hylätä kaikki ehdotukset.

Lapinlahti kuuluu asukkaille, ei pääomasijoittajille. Taas tarvitaan asukkaiden toimintaa Lapinlahden pelastamiseksi!

(Artikkelin kuva Lapinlahden Lähde/ Kirsi-Marja Moberg)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »