Kysymyksiä Uudenmaan sote-erillisratkaisusta

21.12.2019

Uudellemaalle esitetään sote-ratkaisua, jossa viisi aluetta vastaa perustason sote-palveluista ja HUS-sairaanhoitopiiri vastaa kiireellisestä ja vaativasta erikoissairaanhoidosta. Neljä alueista olisi laissa tarkoitettuja maakunnallisia itsehallintoalueita ja Helsinki mukana kaupunkina.

Miksi perustason palvelujen järjestämisvastuu – tai ainakin merkittävä osa siitä – ei voisi muuallakin maassa olla kuntatasolla? Suomessa on useita asukasmäärältään Itä-Uudellemaalle esitettyä noin sadan tuhannen asukkaan maakuntaa isompia kaupunkeja. Pienemmät kunnat puolestaan voivat hoitaa perustason palveluja kuntayhtymien avulla, varsinkin kun sote-uudistuksessa rahoitusvastuu on siirtymässä entistä enemmän valtiolle.

Missään muualla maailmassa ei ole kaikkia perustason sote-palveluja siirretty maakuntatason vastuulle. Uudenmaan, pääkaupunkiseudun ja Helsingin sote-erillisselvityksen perusteella ei ole sen enempää perustuslaillisia kuin itse palvelutuotannon järjestämiseen liittyviä esteitä säilyttää Suomessakin kunnilla merkittävä rooli perustason sote-palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa.

Jos ja kun Helsingissä ja Uudellamaalla voidaan sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio toteuttaa keskittämättä kaikkia sote-palveluja koko maakunnan tasolle, miksei näin voitaisi tehdä muuallakin? Etuna perustason sote-palvelujen säilyttämisestä kuntatason vastuulla on mm. mahdollisuus integroida ne paremmin kunnan muuhun toimintaan, turvata lähipalveluja, kehittää ennaltaehkäisevää toimintaa ja vahvistaa ihmisten vaikutusmahdollisuuksia sotepalveluissa.

Rahoitusratkaisu auki

Sote-uudistuksen suurin haaste on riittävän rahoituksen ohjaaminen julkisiin palveluihin, erityisesti perustason palvelujen resurssien vahvistaminen. Siihen Uudenmaan erillisratkaisun linjauksissa ei ole vastausta. Eikä siihen ole ainakaan vielä osoitettu tarpeeksi rahaa myöskään valtion budjettikehyksissä.

Julkisten sote-palvelujen rahoitus on koko maassa riittämätön. Toisaalta sote-palvalejen tarpeet ja kustannukset ovat pääkaupunkiseudulla keskimääräistä suuremmat. Helsinki on rikkaana kaupunkina kyennyt myös rahoittamaan omilla tuloillaan myös joitain muita kuin lakisääteisiä palveluja. Jos valtion rahoituksen tasoa ei olennaisesti nosteta, voi sote-uudistus johtaa siihen, että pääkaupunkiseudulla ja joissain muissakin kunnissa sote-määrärahojen taso alenee, kun rahoitusperusteita yhtenäistetään.

Helsinki käänsi takkia, mutta ei kokonaan

Hallituksen valmius Uudenmaan sote-erillisratkaisuun on vastaus Helsingin ja muiden Uudenmaan kuntien kannanottoihin. Alueen kuntapäättäjät saavat olla tyytyväisiä siihen, että perustuslakivaliokunta kaatoi aiemmat sote-esitykset. Vielä vuoden 2016 lopulla Helsingin valtuusto torjui äänin 64-10 ehdotukseni, jossa esitettiin Sipilän hallituksen sote-ehdotuksen hylkäämistä ja uudistuksen valmistelemista uudelta pohjalta. Sitä ennen, syksyllä 2014, valtuustossa jopa kaikki muut kannattivat sote-palvelujen järjestämisen keskittämistä vain viidelle sote-alueelle.

Vaikka Helsingin johto nykyisin puolustaa pääkaupungin oikeutta järjestää perustason sote-palvelut, on päättäjillä tänäänkin syytä katsoa myös peiliin. Täällähän toteutetaan monia niistä tavoitteista, joita Sipilän hallituksen esityksissä arvosteltiin: Keskitetään yhä useampia sote-palveluja jättiyksiköihin, vähennetään lähipalveluja, alibudjetoidaan sote-määrärahoja ja ulkoistetaan palveluja yksityisen terveys- ja hoivabisneksen voitontavoittelun kohteeksi. Asukkaiden ja työntekijöiden mielipiteet sivuutetaan toistuvasti, viimeksi kun valtuusto hyväksyi määrärahojen tietoisen alibudjetoinnin ensi vuoden budjetissa ja sote-lautakunta päätti valmistella 1 – 2 terveysaseman ulkoistamista.

© 2020 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »