Kuka tarvitsee Suomen historian suurinta varusteluohjelmaa?

Kuka tarvitsee Suomen historian suurinta asevarusteluohjelmaa?

Hallituksen budjettiriihessä hyväksyttiin vähin äänin Suomen
sodanjälkeisen historian suurimman asehankintaohjelman käynnistäminen.
Kaikkiaan asehankintoihin aiotaan käyttää ainakin 24 miljardia markkaa vuosina
2002-2008.

Kokonaisuudessaan varusteluohjelma sisältyy syyskuun
viidentenä eduskunnalle annettavaan hallituksen turvallisuus- ja
puolustuspoliittiseen selontekoon. Sen hyväksyivät kesällä yksimielisesti
kaikki hallituspuolueet. Ensi kertaa on myös Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
kokonaisuudessaan tukemassa asevarustelua ja Nato-kumppanuuden tiivistämistä
merkitsevää puolustuspoliittista ohjelmaa.

Selonteon arviosta näkyy selvästi Natoon suuntautuneiden
poliitikkojen ja kenraaleiden vahvistunut ote Suomen turvallisuuspolitiikassa.

Suomea uhkaa selonteon mukaan ”ensisijassa strateginen
isku, jolla pyritään pakottamaan valtakunnan johto haluttuihin ratkaisuihin
kohdistamalla lamauttavia toimia yhteiskunnan elintärkeisiin kohteisiin ja
toimintoihin sekä puolustusjärjestelmään”. Tämän sotilaallisen uhkan
ehkäisemiseksi ja torjumiseksi hallitus esittää asevarustelun lisäämistä ja
tiivistyvää kytkeytymistä Naton ja EU:n sotilaalliseen toimintaan.

Asehankintoihin jopa yli 30 miljardia?

Selonteossa esitetään armeijan määrärahojen roimaa
tasokorotusta, 9,5 miljardista markasta noin 11 miljardiin. Sen mukaan vuosina
2002-2008 käytetään asehankintoihin yhteensä ainakin 24 miljardia.

Tämän summan päälle tulevat vielä mahdolliset maamiinat
korvaavan asejärjestelmän ja taisteluhelikopterien hankinnan lisälaskut.
Puolustusvoimien mukaan maamiinojen korvaaminen maksaisi aluksi 4-5 miljardia
ja myöhemmin vielä 4 miljardia.

Asevarusteluun siis riittää lisää miljardeja samaan aikaan
kun köyhyyspaketti ei ole edes viittä prosenttia puolustusmenoista,
pitkäaikaistyöttömien toimeentuloturvaa heikennetään, eläke-ikää aiotaan
nostaa, kehitysyhteistyön osuus kansantulosta on häpeällisen alhainen,
ilmastopäästöjen vähentämisessä tyydytään nollatavoitteeseen jne.

Asevaraisen turvallisuuden korostaminen

Suomessa totuttiin Kekkosen presidenttikaudella
ajattelemaan, että ulkopolitiikka on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Myös
presidentti Halonen on puheissaan korostanut laaja-alaista
turvallisuuskäsitystä, joka ei perustu asevoimaan eikä sotilaalliseen
liittoutumiseen.

Hallituksen selonteossa nämä arviot on käännetty ylösalaisin.
Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen linja kiteytetään selonteossa kolmeen
tekijään: 1) ”Uskottavan puolustuskyvyn” kehittäminen, 2)
pysyttäytyminen ”vallitsevissa olosuhteissa” sotilaallisesti
liittoutumattomana, 3) osallistuminen kansainväliseen turvallisuuspoliittiseen
yhteistyöhön, joka perustuu ennen muuta Naton johdolla toteutettaviin
operaatioihin ja EU:n sotilaallisen toimintakyvyn vahvistamiseen tiiviissä
yhteistyössä Naton kanssa.

Ulkopolitiikan ensisijaisuuden on siis korvannut asevaraisen
turvallisuuden korostaminen. YK:n, Ety-järjestön, itsenäinen puolustuksen ja
kansainvälisen aseidenriisunnan sijaan on tullut asevarustelu, Naton
sotilaallinen voima ja EU:n militarisoiminen.
 

Kohti Nato-jäsenyyttä?

Kun Suomen linja korosti aiemmin YK:n ja Etyjin roolia
rauhan turvaamisessa, niin nyt hallitus pitää ”Naton johdolla
toteutettavia operaatioita ensisijaisena toimintavaihtoehtona eurooppalaisessa
kriisinhallinnassa”. Natoa kehutaan selonteossa ”vakauden ylläpitäjäksi”
ja Naton uusi strategia hyväksytään kritiikittä, vaikka se perustuu
omankädenoikeuteen ja YK:n periaatteiden rikkomiseen.

Selonteon mukaan ”EU:n ja Naton laajentunen muokkaavat
Euroopan kokonaismuutosta”, jonka ”ansiosta Itämeren alueen turvallisuus
vahvistuu”. Eli Baltian maiden Nato-jäsenyydelle näytetään varovaisesti
vihreää valoa. Tämä on samankaltainen myönteinen arvio Baltian maiden
Nato-jäsenyydestä, kuin puolustusvoimien uuden komentaja Juhani Kaskealan
kesäkuussa Helsingin Sanomille antamassa haastattelussa, josta eräät
hallituspuolueidenkin edustajat Kaskealaa silloin kritisoivat.

Selonteossa tuetaan myös rauhaanpakottamista, johon Suomi ei
ole tähän mennessä osallistunut. Selonteon mukaan ”tilanne on voitava
tarpeen tullen vakauttaa ilman kiistan osapuolten suostumusta tai
myötävaikutusta”, ”puuttumalla sotilaallisesti valtion sisäiseen tai
valtioiden väliseen konfliktiin tarpeen tullen myös vastoin asianomaisen
valtion suostumusta”. Viime vuonna tehty muutos, jolla rauhanturvalaista
poistettiin rauhaanpakottamiseen osallistumisen kieltävä kohta, saa näin
jatkoa.

Siviilikriisinhallinta on selonteossa lähinnä viikunanlehti
Nato-johtoiselle voimapolitiikalle ja asevarustelulle. Siinä missä armeija saa
miljardeja markkoja, luvataan siviilikriisinhallintaan 60-70 poliisia, 10
oikeusasiantuntijaa ja 200 pelastusammattilaista. Kansalaisjärjestöistä ei ole
edes puhetta. 

Taisteluhelikopterit osa Naton PARP-ohjelmaa

Vielä keväällä SDP ja Vasemmistoliitto vannoivat, että
selontekoon ei saa tulla mainintaa taisteluhelikoptereista, ”ei edes
rivien väliin”. Toisin kuitenkin kävi. Selonteossa kaikki hallituspuolueet
sitoutuivat selvittämään taisteluhelikopterien, panssarikaluston ja liikkuvan
ohjusjärjestelmän hankkimista. Vasemmistoliittokin varasi itselleen vain
mahdollisuuden asettaa maavoimien panssarikaluston hankkimisen etusijalle
helikoptereihin verrattuna. Varmimman vakuudeksi kesän puoluekokous poisti –
yksimielisesti – Vasemmistoliiton tavoiteohjelmasta asemenojen lisäämistä
vastustavat tavoitteet.

Vaikka päätöstä taistelukoptereista ei hallituksessa vielä
tehty, on puolustusmenojen tasokorotus 11 miljardiin markkaan sellainen, että
siihen voidaan puolustusministerin mukaan sisällyttää taisteluhelikopterien
hankinnan käynnistäminen. Puolustusvoimien komentaja Kaskeala puolestaan
ilmoitti, että ”taistelukentän moderniin kolmiulotteisiin
kompositioon” tarvitaan sekä taisteluhelikopterit että uusia panssareita.

Käytännössä määrärahojen tasokorotus tähtää ennen muuta
armeijan Nato-yhteensopivuuden lisäämiseen hankkimalla sekä
taisteluhelikoptereita, panssareita ja muuta uutta aseteknologiaa. Esitetyt
summat ovatkin todennäköisesti vasta osa kustannuksista. Esimerkiksi
Hornet-hävittäjien hankinnasta päätettäessä hinnaksi esitettiin 9,5 miljardia,
mutta niistä maksettiin lopulta 18 miljardia.

Pekka Ervastin ja Jaakko Laakson kirjassa Karhun
naapurista Naton kainaloon kerrotaan Suomen osallistuneen vuodesta 1995
alkaen – siis Lipposen ensimmäisestä hallituksesta alkaen – Naton
PARP-prosessiin (Planning and Review Process), jossa systemaattisesti käydään
läpi Naton asettamia vaatimuksia mm. Suomen puolustuspolitiikalle, maa-, ilma-
ja merivoimien aseistukselle, strategisille kuljetuksille, tiedustelulle jne.
PARP-ohjelman painopisteet ovat ne, joiden pohjalta hallitusryhmien nyt
yksimielisesti hyväksymän puolustuselonteon asehankintoja valmistellaan.
 

Ei vieläkään Ottawan sopimukseen

Muuten EU:n mallioppilaana esiintynyt Suomi on ainoa EU-maa,
joka ei ole allekirjoittanut maamiinat kieltävää Ottawan sopimusta. Selonteko
ei tuo tähän vieläkään muutosta. Siinä luvataan selvittää asiaa ja pyrkiä
mukaan sopimukseen vuonna 2006, mutta ratkaisu jätetään tehtäväksi uuden
selonteon yhteydessä vuonna 2004. Kenraaleille kuitenkin luvataan jo nyt, että
jalkaväkimiinoista luopumista ei edes harkita ilman korvaavien asejärjestelmien
hankintaa.

Kuvaavaa on sekin, että selonteossa ei aseteta mitään
muitakaan tavoitteita kansainväliselle aseidenriisunnalle. Siinä ei esimerkiksi
asetuta vastustamaan USA:n hallinnon uutta ”tähtien sota” -hanketta.

Nato-kumppanuus vie Bushin linjoille

Selonteon kritiikitöntä suhtautumista nykyiseen
globalisaatioon kuvaa se, että siitä puuttuvat asevaraisen
turvallisuusajattelun ja Naton voimapolitiikan kritiikin ohella kokonaan myös
ilmastomuutoksen, ylikansallisten yhtiöiden vallan, globaalin eriarvoisuuden,
työttömyyden ja sosiaaliturvan heikentymisen kaltaiset ongelmat. Tätä ei selitä
se, että ulkoministeriö valmisteli keväällä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle
selonteon globalisaatiosta. Samat asiat – eräitä ympäristökysymyksiä lukuun
ottamatta – puuttuvat nimittäin kokonaan myös siitä. Puolustusselonteon korostama Nato-kumppanuus vie hallitusta
siten turvallisuuspolitiikassa yhä enemmän USA:n presidentti Bushin
oikeistolaisen voimapolitiikan linjoille. Voi vain kysyä, kuka uskoo Bushin
hallinnon johtaman Naton politiikan tuovan maailmaan mitään vakautta?
Puolustusselonteko onkin hälytys toimintaan kaikille, jotka haluavat pitää
Suomen erossa Natosta.

Vaihtoehto Nato-politiikalle

SKP:n edustajakokouksen kansainvälisessä asiakirjassa on
esitetty vaihtoehto asevarustelun, EU:n militarisoimisen ja Naton laajentamisen
linjalle. Se nojaa suomalaisten enemmistön kannattaman ja hyväksi koetun
rauhanpolitiikan ja sotilaallisen liittoutumattomuuden linjaan.

SKP vastustaa osallistumista EU:n militarisoimiseen ja
torjuu ehdottomasti Natoon liittymisen. Nato ei tuo Itämeren alueella lisää vakautta,
vaan lisää ydinaseita ja riskejä joutumisesta esimerkiksi presidentti Bushin
voimapolitiikan pelinappulaksi. Itämeren ja Pohjolan vakauden kannalta on
tärkeää, että Suomella on myös itsenäinen idänpolitiikka. SKP vaatii eduskuntaa torjumaan taisteluhelikopterien
hankinnan, jota ei tarvita Suomen turvallisuutta vaan Naton ja euroarmeijan
sotatoimiin osallistumista varten. Suomen tulee sitoutua maamiinat kieltävään
sopimukseen ilman, että lisätään muita asehankintoja. Asevarustelun sijasta on
ohjattava varoja ihmisten toimeentuloturvaan, työllisyyteen,
ympäristönsuojeluun ja kehitysmaiden auttamiseen.