Kuinka valkoisesta tuli harmaata – mistä vielä isommasta rikkomuksesta vaiettiin?

22.5.2018

Tämän aamun Hesarissa on mielenkiintoinen juttu siitä, miksi Helsingin korkeista torneista tulee ”mitä sattuu”. ”Lupaus valkeasta tornista ja sitten toteutettu harmaa talo on yhdentekevä rikkomus huomattavasti vakavamman rinnalla”, toteaa Aalto-yliopiston kaupunkisuunnittelun lehtori Tommy Lindgren: ”Kilpailuna käsiteltyyn prosessiin kaupunki sai vain yhden ehdotuksen luvatun kolmen sijaan. Samoin kävi Keski-Pasilan kortteleiden kilpailussa. Kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirjat avaavat näitä ihanteelliselle kaupunkikehitykselle kiusallisia tilanteita.” – Niinpä.

Kun kaupunginvaltuusto hyväksyi kesäkuussa 2012 Kalasataman keskuksesta ainoana tarjouksen tehneen SRV:n esityksen ja vieläpä kaksinkertaisti SRV:n toivomuksesta rakennusoikeuden alkuperäisestä kaavasta, esitin asian palauttamista ja ylimitoitetun rakennusoikeuden pienentämistä. Kukaan muista valtuutetuista ei tätä kannattanut. Eikä Helsingin Sanomat asiasta mitään kertonut. Kaiken lisäksi muutama vuosi myöhemmin SRV sai vielä hankkeelle maksuhelpotuksia kaupungilta – ja nekin hyväksyttiin valtuustossa niin, että olin ainoana vastaan.

Kun sama toistui alkuvuodesta 2015 Keski-Pasilassa ja ainoan tarjouksen teki sillä kertaa YIT, esitin taas palautusta uuteen valmisteluun. Kukaan ei valtuustossa kannattanut, eikä Hesari kertonut tälläkään kertaa asiasta.

Helsinkiläisten kannalta pahinta asiassa on se, että nämä eivät ole ainoita kaavoituksen kyseenalaisia kuvioita. Esimerkiksi kun jo nyt näyttää selvältä, että kauppakeskuksia ja liiketiloja on Helsingissä liikaa, voi vain ihmetellä, millä perusteella niitä merkittiin uuteen yleiskaavaan vielä isommilla mitoituksilla.

Tutkivalle journalismille olisi työsarkaa sen selvittämisessä, millaisia kytköksiä, gryndereiden välisiä epävirallisia sopimuksia tai mahdollista korruptiota kaavoitukseen ja rakentamiseen esimerkiksi Helsingissä liittyy. Kaiken maankäyttöön, kaavoitukseen, rakentamiseen ja kiinteistöihin liittyvän vallan keskittäminen kaupungin uudessa johtamisjärjestelmässä yksiin käsiin ja entistä pienempään piiriin ei ainakaan vähennä kaupunkisuunnittelun, rakennusliikkeiden, suursijoittajien ja kauppaliikkeiden välisten kytkösten riskejä.

 

(Kuva SRV Rakennus Oy)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »