Kruunusiltojen suunnitelma ja kaava syytä hylätä

5.11.2015

 

– Kaupunginvaltuusto 4.11.2015

Kruunuvuoren ja Laajasalon liikenteen suunnittelua on alusta alkaen leimannut sitoutuminen yhteen vaihtoehtoon. Kruunusiltoja koskeva periaatelinjaus ajettiin läpi vuonna 2008 ilman, että sen ympäristövaikutuksia ja liikenteen muita vaihtoehtoja oli kunnolla selvitetty.

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä ei kannata Kruunusiltojen suunnitelmaa ja asemakaavaa. Tähän on monta syytä.

Ensinnäkin Laajasalon asukkaiden liikkumisesta suurin osa suuntautuu muualle kuin Helsingin ydinkeskustaan, jota Kruunusillat palvelisi.

Toiseksi Kruunusiltojen kallis investointi lykkää hamaan tulevaisuuteen pikaraitioyhteyden rakentamisen Laajasalosta Herttoniemen metroasemalle. Yleiskaavaehdotuksen mukaan Laajasalon ostarin ja Herttoniemen metroaseman alueita pitäisi kuitenkin kehittää alueen liike- ja palvelukeskuksina.

Kolmanneksi, pikaraitiotie tulisi halvemmaksi kuin Kruunusillat. Alun perin siltavaihtoehdon kerrottiin maksavan 125 miljoonaa. Nyt pelkästään Kruunuvuorenranta-Nihti osuuden hinnaksi kerrotaan 170 miljoonaa. Koko sillan ja sen molempiin päihin liittyvien raitiotiejärjestelyjen yhteenlaskettu hinta-arvio on jo noin 320 miljoonaa euroa. Tämä on turhan kallis hanke tilanteessa, jossa rahaa puuttuu muun muassa homekoulujen korjaamisesta.

Neljänneksi, on olemassa vaihtoehto, joka tulee ehkä puolet halvemmaksi. Tämä vaihtoehto on pikaraitiotie Herttoniemen metroasemalle ja lauttayhteys Kruunuvuorenrannasta Helsingin keskustaan. Riippuen siitä, mihin suuntaan on menossa, tämä vaihtoehto on monille siltaa nopeampi eikä ero matka-ajassa ydinkeskustaankaan ole paljon pidempi. Muutamilla lautoilla päästään vuorokaudessa samaan kuljetuskapasiteettiin kuin siltavaihtoehdossa.

Lisäksi, eikä vähiten tärkeänä, on kyse arvoista, joita ei voi mitata rahassa: Kruunuvuorenselän kansallismaisemasta, Korkeasaaren kulttuuriympäristöstä, Helsinkipuistosta, Suomenlinnan Unescon maailmanperintökohteen maisemasta ja ympäristövaikutuksista. Nämä ovat oleellinen osa Helsingin merellistä identiteettiä, jota pitäisi rakentamisen sijasta suojella esimerkiksi osana kansallista kaupunkipuistoa.

Suunnittelun aikana on käynyt entistä selvemmäksi, että kyse ei ole vain Kruunuvuorenrannan ja Laajasalon liikenneyhteyksistä. Tässä on kyse myös Vartiosaaren ja Ramsinniemen rakentamishankkeista, kuten yleiskaavaehdotuksestakin näkyy. Samalla on kyse siitä, minkä hinnan grynderit saavat muun muassa Kruunuvuorenrannan asunnoista. Grynderit hyötyvät, kaupunki ja kaupunkilaiset maksavat.

Ehdotan, että valtuusto hylkää Kruunusiltojen liikennesuunnitelman ja siihen liittyvän asemakaavaehdotuksen. Samalla valtuusto edellyttää halvempien vaihtoehtoisten esitysten valmistelemista lauttayhteydestä Kruunuvuorenrannasta Helsingin keskustaan ja nopeasta raitioyhteydestä Laajasalosta Herttoniemen metroasemalle.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »