Pandemiaksi levinnyt koronavirus on tehnyt näkyväksi monet asiat, joista terveytemme ja hyvinvointimme riippuvat – mutta joista harvemmin puhutaan. Samalla se on nostanut esiin perustavat kysymykset siitä, mikä on tärkeää ja minkä varaan tulevaisuutta voi rakentaa.

Koronaviruksen aiheuttamaan tartuntatautiin COVID-19 sairastuneista useimpien oireet ovat olleet lieviä, mutta etenkin iäkkäille ja perussairaille se voi olla kuolemanvaarallinen. Koska kyse on uudesta viruksesta, siitä on vähän tietoa eikä siihen ole vielä rokotteita. Suomessakin on alkanut todennäköisesti ainakin kuukausia kestävä taistelu.

Valtioneuvosto totesi 16. maaliskuuta koronavirustilanteen takia, että Suomi on poikkeusoloissa. Huolena on taudin leviäminen nopeasti suureen osaan väestöstä, terveydenhuollon kapasiteetin ylittyminen ja satojen, jopa useiden tuhansien ihmisten kuolema.

Paine poikkeustoimiin on ollut kova. Monissa maissa on suljettu rajoja, pantu kiinni kouluja, peruttu tapahtumia, kielletty kokoontumisia ja julistettu poikkeustiloja. Israelissa on otettu käyttöön jopa terrorismin vastaiseen sotaan kehitetty ihmisten ja mobiilidatan tarkkailujärjestelmä.

Ymmärrän Sanna Marinin hallituksen ja viranomaisten pyrkimyksen hidastaa ja pitkittää taudin leviämistä, suojella riskiryhmiä ja turvata terveydenhuoltojärjestelmän toimintakyky. Samaan aikaan olen hämmentynyt poikkeustoimien laajuudesta ja siitä, miten vähän niiden käyttöönottoa valmisteltaessa kiinnitettiin huomiota sosiaalisiin ja taloudellisiin seurauksiin.

 

Valmiuslaki ja perusoikeudet

Suomessa tartuntatautilaki ja eräät muut lait antavat viranomaisille monia valtuuksia ja myös pakkokeinoja, kuten koulujen sulkeminen, kokoontumisten kieltäminen ja karenssit. Siksi oli erikoista, miten ylimalkaisin ja osin kyseenalaisin perustein hallitus ja eduskunta ottivat käyttöön valmiuslain sellaisiakin pykäliä, joille ei ollut lain edellyttämiä perusteita.

Ilmapiiriä kuvaa, että oppositiopuolue Perussuomalaiset vaati innokkaimmin valmiuslain käyttöönottoa, jolla eduskunnalle kuuluvaa lainsäädäntövaltaa siirrettiin hallitukselle ja osin viranomaispäätöksenteon piiriin.

Valmiuslakiin on kirjattu viisi kriisityyppiä, joissa se voidaan ottaa käyttöön. Niistä yksi on hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti. Lain mukaan sen valtuuksia voidaan käyttää vain, jos kriisi ei ole hallittavissa muun lainsäädännön antamin valtuuksin.

Valtuudet lähes kaikkiin niihin toimiin, joihin hallitus on tähän mennessä (20.3.) ryhtynyt, ovat jo normaalissa lainsäädännössä. Valmiuslain käyttöönotossa olikin kyse varautumisesta epidemian laajenemiseen.

Samalla tapahtui kuitenkin se, mistä valmiuslakia aikoinaan säädettäessä muun muassa kommunistit varoittivat. Hallitus esitti valmiuslain käyttöönottoa laajemmin kuin tartuntataudin torjuminen lain mukaan oikeutti, yksilöimättä valtuuksien perusteita ja myös asioissa, joissa ei ollut (ainakaan vielä) nähtävissä lain tarkoittamia poikkeusoloja.

Perustuslakiasiantuntijat, professorit Pauli Rautiainen ja Martin Scheinin arvostelivat hallitusta myös siitä, että perus- ja ihmisoikeusarviointi ”sivuutettiin lähes kokonaan”. Minun on vaikea ymmärtää, että vasemmistonkin ministerit hyväksyivät tämän ja terveydenhuollon työvelvoitteesta jopa esityksen, joka syrjäytti velvoitteet työntekijöiden aseman ja oikeuksien turvaamisesta.

Niin välttämättömiä kuin toimet epidemian pysäyttämiseksi ovatkin, on juuri poikkeusoloissa erityisen tärkeä pitää huolta siitä, että ei kavenneta perusteettomasti demokratiaa ja perusoikeuksia.

 

Missä sosiaalinen ohjelma?

Kun hallitus päätti parinkymmenen kohdan toimenpideohjelman (16.3.) koronavirustilanteen takia, listalla ei ollut juuri mitään vaikeuksiin joutuvien ihmisten toimeentulon, työllisyyden ja julkisten palvelujen turvaamiseksi.

Pankeille ja yrityksille hallitus ja Suomen Pankki lupasivat lainoitusta ja helpotuksia useilla miljardeilla, mutta valtavan paineen alle joutuvaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon lisää vain 26,8 miljoonaa. Kotimaisen ostovoiman merkitys laman torjumisessa sivuutettiin. Kuntien tilanne kuvattiin jopa vakaaksi eikä siihen aluksi luvattu lisärahoitusta. 100 miljoonan euron lisäbudjetista puuttui muutakin kuin yksi nolla lopusta. Se nostettiin seuraavassakin vaiheessa (20.3.) vain noin 400 miljoonaan, josta vain 43 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Työmarkkinajärjestöjen esityksestä lomautuksia ja irtisanomisia nopeutetaan ja yritykset saavat miljardihelpotukset mm. eläkemaksujen ja arvonlisäverojen alentamisella. Työttömyysturvan omavastuupäivät poistuivat ja turvan saajien piiri laajeni, mutta mistä uudet työpaikat? Osakkeenomistajilta ei taaskaan edellytetty mitään.

Sittemmin hallitus on toki valmistellut lisää toimia. Mutta järjestys oli taas kerran se, että ensin miljardien lainat ja tuet pankeille ja yrityksille – vasta sen jälkeen työntekijät, työttömät ja köyhät. Ja ikään kuin 90-luvun lamasta ei olisi opittu mitään, puuttuivat toimet, joilla valtio ja kunnat voivat investoinneillaan luoda työtä ja tuloja tuovia työpaikkoja.

 

Poikkeusolojen eriarvoisuus

Ihmisten mahdollisuudet selviytyä poikkeusoloista ovat erilaiset.

On paljon työntekijöitä, jotka eivät voi siirtyä etätyöhön. Tuhansissa perheissä ja lukuisissa kunnissa ei ole koulun etäopetukseen laitteita ja nettiyhteyksiä. Monet pienituloisten perheiden lapset ovat jääneet koulun sulkeuduttua vaille päivän ainoaa lämmintä ateriaansa.

Kun kunnat eivät ole kyenneet tätä ennenkään järjestämään vanhuksille riittäviä palveluja, ei niillä ole resursseja vastata karanteenin kaltaisiin oloihin asetetuista yli 70-vuotiaista. Asukastalojen ja järjestöjen toimitilojen sulkeminen jättää oman onnensa nojaan monia yksinäisiä, asunnottomia ja vaikeuksissa olevia, jollei järjestetä muuta apua.

Tällaiset ongelmat olisi pitänyt ennakoida ja valmistella poikkeusoloihin alusta alkaen tarvittava sosiaalisten toimien ohjelman.

Korona laukaisi talouskriisin

Maailman talous on jo pitkään ollut vaikeuksissa. Se on perustunut valtavaan velkaantumiseen ja finanssikuplan on varoitettu puhkeavan. Koronavirus on nyt se viimeinen pisara, joka laukaisi kriisin tai oikeastaan monta kriisiä.

Nyt supistuvat taloudessa samaan aikaan sekä tarjonta että kysyntä. Maa toisensa jälkeen on menossa lamaan. Kriisi on levinnyt niin pörsseihin kuin pankkeihin, vakuutuslaitoksiin ja eläkerahastoihin, jotka ovat sijoittaneet arvopapereihin, jotka nyt menettävät arvoaan. Erityisesti palvelualoilla on edessä irtisanomisia, lomautuksia, konkursseja ja lukemattomien ihmisten putoaminen tyhjän päälle. – Ja samaan aikaan pitäisi panostaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja moniin muihin haasteisiin.

Nyt näkyy dramaattisesti, miten lyhytnäköistä ja tuhoisaa on ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin alistaminen kapitalistiselle voitontavoittelulle. Julkisen terveydenhuollon ”säästötoimien” seurauksena Suomessakin puuttuu terveydenhuollosta osaajia ja laitteita, joita nyt kipeästi tarvitaan.

Euroopan keskuspankki on päättänyt 750 miljardin euron ohjelmasta, jolla se ostaa markkinoilta velkakirjoja, ja pääjohtaja Christine Legarden mukaan piikki on auki. Myös Suomessa tarjotaan yrityksille lisää velkarahaa. Mutta mitä se auttaa etenkään pk-yrityksiä, jos kuluttajilla ei ole rahaa ostaa eikä kukaan investoi tuotantoon, joka luo lisää arvoa, tuloja ja työtä?

 

Lääkkeitä talouskriisiin

Koronaviruksen torjumisen lisäksi tarvitaan kiireellisesti lääkkeitä lamaan ja finanssikriisiin. On selvä, että EU:n talouskuri on jo murtunut ja myös Marinin hallitus joutuu rikkomaan budjettikehyksensä ahtaat raamit.

Kuntien valtionosuuksiin tarvitaan pikaisesti miljardiluokan korotus terveydenhuollon ja sosiaalihuollon henkilöstövajauksen poistamiseksi ja palvelujen saannin turvaamiseksi. Se edellyttää myös kunta-alan palkkojen nostamista.

Jotta kukaan ei joudu irtisanomisten, pätkätöiden päättymisen, konkurssien ym. seurauksena köyhyyteen, on nostettava olemassa olevien perusturvajärjestelmien alimpia tasoja ja huolehdittava, että tukea saa ilman turhaa byrokratiaa.

Rahaa kiireellisiin uudistuksiin löytyy luopumalla HX-hävittäjien hankinnasta ja kiristämällä rikkaiden verotusta.

Työntekijät joutuivat koronaviruksen takia pikavauhtia organisoimaan työnsä uudelleen. Kun pahimmasta on selvitty, pitää tätä osaamista arvostaa lisäämällä työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia. Töitä voidaan myös jakaa uudella tavalla lyhentämällä työaikaa.

Eläkejärjestelmä perustuu Suomessa rahastoihin, jotka ovat kasvaneet jo 215 miljardiin euroon. Tältä osin asia on paremmin kuin maissa, joissa eläkkeet riippuvat vain valtion budjetista ja yksityisistä vakuutuksista. Mutta nyt tarvitaan johtopäätöksiä suomalaisten eläkevarojen turvaamiseksi. Puolet niistä on sijoitettu pörssiosakkeisiin ja kolme neljännestä ulkomaille.

Elvyttämisen suureksi linjaksi pitää ottaa talouden ekologisen rakennemuutoksen edistäminen valtion yritysten ja kuntien toimin. Kun isot yritykset tarvitsevat tukea, on sen vastikkeena edellytettävä omistusosuutta valtiolle. Globaalin talouden epävarmuuksiin on vastattava myös vahvistamalla paikallistaloutta ja omavaraisuutta.

 

Yhteistoimintaa ja solidaarisuutta

Olemme isojen kysymysten äärelle niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Miten vastaamme pandemioiden, finanssikriisien, ilmastonmuutoksen, työttömyyden, digitalisaation ja pakolaisuuden kaltaisiin haasteisiin?

Muodostuuko autoritaarisista poikkeustoimista, demokratian kaventamisesta ja rajojen sulkemisesta ”uusi normaali”? Ratkotaanko kriisejä ihmisten vai markkinoiden ehdoilla? Joutuvatko muutosta toivoneet pettymään hallituspuolueisiin samaan tapaan kuin eurokriisin aikaan – ja mitkä voimat silloin nousevat?

Poikkeusolojen keskellä kriisi on nostanut esiin myös luovaa yhteistoimintaa, yhteisöllisyyttä, digiloikkia ja uutta kulttuuria. Meidän ei tarvitse alistua markkinoille eikä pienen eliitin vallankäyttöön. Voimme löytää paikallisesta aktiivisuudesta, lähidemokratiasta ja työpaikkademokratiasta, solidaarisuudesta ja kansainvälisestä yhteistoiminnasta lisää muutoksen voimia.

(Artikkeli Tiedonantaja-lehdelle 19.3.2020. Päivitetty 20.3. hallituksen päätöksistä lukua ”Missä sosiaalinen ohjelma?” )