Kööpenhaminan kokous epäonnistui

Kööpenhaminan ilmastokokous epäonnistui

Kööpenhaminan ilmastokokoukselta odotettiin konkreettista, sitovaa ja oikeudenmukaista sopimusta ilmastopäästöjen radikaalista vähentämisestä. Kaikessa tässä kokous epäonnistui.

Kööpenhaminan kokouksessa ei saatu aikaan mitään sitovaa sopimusta. Toisin kuin muun muassa Helsingin Sanomat kertoo, kokous ei hyväksynyt USA:n johdolla neuvoteltua noin 25 maan julistusta, Copenhagen Accordia. Se kyllä esitettiin kokouksen hyväksyttäväksi, mutta suuri joukko maita vastusti sitä ja tämä paperi merkittiin vain tiedoksi. Siihen pyritään kyllä sitomaan muun muassa taloudellisella tuella kiristäen muitakin maita. 

USA:n johdolla neuvoteltu Kööpenhaminan julistus tai sitoumus ei sisällä sen enempää pitkän kuin lyhyenkään aikavälin tavoitteita päästövähennyksistä. Julistukseen yhtyvät teollisuusmaat antavat vapaaehtoisia lupauksiaan päästötavoitteistaan helmikuun alkuun mennessä, mutta lupauksille ei esitetä mitään tavoitetasoa.

Julistuksessa luvataan kehitysmaille tukea ilmastotoimiin vain 30 miljardia dollaria yhteensä vuosina 2010-2012 ja asetetaan tavoitteeksi nostaa tuki 100 miljardiin vuoteen 2020 mennessä. Tämä on laiha lohtu, kun ennen kokousta puhuttiin siitä, että kehitysmaat tarvitsevat ilmastotoimiin 140 miljardia dollaria vuosittain.

Kööpenhaminan julistuksessa ei esitetä edes tavoitteeksi saada aikaan oikeudellisesti sitovaa kansainvälistä sopimusta. Siinä ei tehdä johtopäätöksiä ilmastonmuutoksen torjumisessa epäonnistuneeksi osoittautuneesta ja kuluttajille kalliiksi käyneestä päästökaupasta. Suuryhtiöiden voitontavoittelu ihmisen ja maapallon hyvinvoinnin kustannuksella saa jatkua. Paperissa ei ole myöskään minkäänlaista viittausta asevarustelun ja sotien osuuteen ilmastopäästöissä. 

Maailman muuttuneista voimasuhteista kertoo jotain se, että julistuksen sopineessa ryhmässä olivat USA:n, EU:n ja Japanin isäksi mukana muun muassa Kiina, Intia, Brasilia, Saudi-Arabia ja Etelä-Afrikka. Mitä tästä seuraa YK:n roolille ja etenkin köyhille kehitysmaille, on iso kysymys. Onnistuvatko USA ja eräät muut rikkaat maat pyrkimyksessään korvata Kioton sopimuksen ja YK:n ilmastosopimuksen prosessilla, jossa suurvallat sanelevat? 

Ilmastotekoja vaatineelle kansalaistoiminnalle Kööpenhaminan kokous on suuri pettymys. Mutta, kuten ilmastomielenosoituksissa korostettiin – ei ole Planeetta B:tä, tekoja nyt! Täällä Suomessa se tarkoittaa muun muassa vaatimuksia ilmastolaista, joka velvoittaa vähentämään päästöjä vuosittaim 5 prosentilla, eli noin 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Euroopan vasemmiston vaatii 40 prosentin päästövähennyksiä kaikissa kehittyneissä teollisuusmaissa. Ja Helsingissä tarvitaan konkreettinen toimenpideohjelma 5 prosentin vuotuisen vähennystavoitteen toteuttamiseksi paikallisesti.

Samalla on syytä pohtia sitä, miten kasvatetaan poliittista voimaa vuoden kuluttua pidettävään Meksikon ilmastokokoukseen mennessä. Miten ympäristö- ja ay-liike voivat löytää nykyistä laajemmin toisensa työllisyyttä edistävien ilmastotekojen ajamisessa? Miten rajoitetaan rikkaiden maiden edustajien ylivaltaa ja tuetaan kehitysmaiden asemaa ilmastoneuvotteluissa? Miten voimistetaan vaatimuksia, että ilmastonmuutoksen kiihtymisen suurimmat syypäät – USA ja muut kehittyneet teollisuusmaat – ja niiden rikas eliitti laitetaan maksamaan myös suurimmat laskut?

Kirjoita kommentti