EU-komissio julkisti eilen ehdotuksen, joka on otsikoitu mahtipontisesti: ”Uuden sukupolven EU”. Sen mukaan unioni saa oikeuden ottaa yhteistä velkaa markkinoilta ja alkaa kantaa veroja.

Ehdotuksen mukaan EU:n ottamilla lainoilla perustettaisiin unionin 750 miljardin euron elpymisrahasto, josta jaettaisiin jäsenvaltioille useamman vuoden aikana tukea 500 miljardia ja lainoja 250 miljardia. Eniten tukea saisivat koronakriisin kovimmin koettelemat jäsenvaltiot.

Esitystä perustellaan yhteisvastuulla ja tarpeella auttaa jäsenvaltioita toipumaan koronakriisistä. Mutta ketkä yhteisvastuuta kantavat ja mihin tukea suunnataan?

Yhteisvastuun kantamista ei ehdotuksessa vaadita suuryhtiöiltä ja rikkailta. Yhtiöiltä ei edellytetä työpaikkojen turvaamista eikä pidättäytymistä osinkojen jakamisesta. Veroista ei ole vielä konkreettista esitystä, mutta ilmeisesti pääpaino tulisi olemaan kulutusveroilla, jotka tunnetusti kohdistuvat raskaimmin pienituloisiin.

Komissio kasvattaa valtaansa

Jäsenvaltioille annettavalle tuen ja lainojen ehdoksi ei esitetä samanlaista tiukkaa valtioiden kontrollia kuin eurokriisissä, jolloin EU:n, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston edustajien ”Troikka” valvoi ja johti tukea saavien maiden talous- ja budjettipolitiikkaa. Komissio esittää nyt, että rahat kanavoidaan EU:n budjetin ja olemassa olevien EU-ohjelmien kautta. Sitä ohjataan mm. talouskasvun ja työllisyyden edistämiseen, digitalisaatioon sekä ilmasto- ja energiainvestointeihin.

Samalla kun tässä jaetaan tuloja EU:ssa uudelleen, lisätään myös komission valtaa.

Terveysohjelmaan vain murusia

Suurin osa varoista (560 miljardia) on tarkoitus ohjata uuden ”elpymis- ja joustavuusvälineen” kautta. Suuri osa tästä ja muusta tuesta menee yrityksille.

Selvästi terveydenhuollon resurssien vahvistamiseen komission esittää vain 9,4 miljardia (EU4Health programme), vaikka koronakriisi on nostanut kärkevästi esille julkisen terveydenhuollon resurssiongelmat.

Komission esittämä velanotto- ja veronkanto-oikeus eivät sisälly nykyisiin EU:n perussopimuksiin. Komissio ei kuitenkaan esitä perussopimusten muuttamista vaan niiden tulkinnan venyttämistä koronakriisiin vedoten.

Jos perussopimuksia voidaan näin venyttää, olisi komissio voinut valita toisenkin tien. Se olisi voinut esittää, että EKP alkaa lainata suoraan jäsenvaltioille. Samalla olisi voitu todeta, että EKP tulee mitätöimään osan koronakriisin takia otetuista veloista. Voi kysyä, miksi komissio haluaa, että lainat otetaan markkinoilta, yksityisiltä pankeilta? EKP on jo tätä ennen joutunut ostamaan pankeilta valtavan määrän valtioiden velkakirjoja.

Tuleeko tilapäisestä pysyvää?

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin mukaan rahastossa on kyse tilapäisestä ratkaisusta. Tällä hän halusi lieventää juridisia ongelmia perussopimusten suhteen. Käytännössä kyse on pitkäaikaisesta ratkaisusta, jonka myötä EU saa valtuuksia, joita voidaan alkaa käyttää laajemminkin.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun velkoja pitäisi alkaa maksaa takaisin, kasvaa paine ottaa uutta velkaa, kerätä lisää EU-veroja ja palata leikkauspolitiikkaan. Tukien ja rahoitusvastuiden jakautumisesta tullaan vielä kesän aikana neuvottelemaan, mutta nyt jo on selvää, että Suomi kuuluu nettomaksajiin.

Entä Suomi?

Suomessa perustuslakivaliokunta esitti jo huhtikuun alussa koronakriisin vuoksi ehdotettuja EU:n rahoitusjärjestelyjä arvioidessaan ”huolensa siitä, että budjettisuvereniteetin, eduskunnan budjettivallan ja valtion sitoumustensa täyttämiskyvyn asettamat valtiosääntöoikeudelliset rajat voisivat mahdollisesti ylittyä yhteis- ja erillisvastuullisten koronabondien suhteen merkiten sitä, että ehdotuksen toteuttaminen edellyttäisi Suomessa perustuslain säätämisjärjestyksen käyttämistä”.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni on toistuvasti korostanut, että velka pitää maksaa takaisin ja että se edellyttää palaamista tiukkaan taloudenpitoon ja ”rakenteellisia uudistuksia”, jollaisena hän on esittänyt mm. työehtojen yleissitovuudesta luopumista.

Edessä on siis vielä monta kamppailua siitä, autetaanko ihmisiä vai suuryhtiöitä, vahvistetaanko julkisia palveluja vai yksityistä bisnestä, keskitetäänkö lisää valtaa pieneen piiriin vai demokratisoidaanko työ- ja talouselämä, suunnataanko rahaa asevarusteluun vai ilmastotekoihin?