Keskuskomitean poliittinen selostus SKP:n edustajakokoukselle

15.5.0004

Puheenvuoroja

 

Hyvät toverit,
”Varat kansan hankkimat on menneet kaikki konnain kukkaroon”, kun ”raharuhtinaat nuo röyhkeät… ne työtä ryöstävät”. Nämä Kansainvälisen säkeet ovat tänään entistä ajankohtaisemmat.
 
Käynnissä on voimakas hyökkäys työväen- ja kansalaisliikkeiden kamppailun tuloksena saavutettujen oikeuksien ja uudistusten purkamiseksi. Tälle hyökkäykselle esitetään näennäisen epäpoliittisia perusteluja talouden sopeuttamisesta, rakennemuutoksesta ja globalisaatiosta. Ei tarvitse kuitenkaan kuin katsoa ennätystasolle kohonneita voittoja ja osinkoja nähdäkseen, keiden etuja tämä palvelee.
Työväenliike nousi Suomessa sata vuotta sitten vastustamaan työvoiman polkumyyntiä, naisten alistamista, torppareiden ja mäkitupalaisten oikeudettomuutta, köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Työväenliike vaati demokratiaa ja asetti kyseenalaiseksi tuotantovälineiden yksityisen omistusoikeuden pyhyyden. Monista saavutuksista huolimatta samanlaiset sosiaaliset ongelmat ovat kärjistyneet uudelleen. Hyvinvointivaltion sijasta yhä useammalle näyttäytyvät luokkayhteiskunnan kovat kasvot.

Pörssifirmojen ja muiden yhtiöiden jakamat osingot ovat kohonneet Suomessa jo viitenä peräkkäisenä vuonna yli 10 miljardin euroon. Samaan aikaan ja vieläpä usein samojen yhtiöiden toimesta on irtisanottu kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Työttömyys lisääntyy, vaikka talous kasvaa. Alimmat palkat, työttömyyspäivärahat ja eläkkeet ovat niin pieniä, että niillä ei yksinkertaisesti pysy hengissä ilman toimeentulotukea tai lähipiirin apua. Samaan aikaan Jorma Ollilan ja kumppaneiden palkat ja palkkiot lasketaan vuositasolla miljoonissa euroissa.
 
Tulonjako on muuttunut viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana rajusti pääoman hyväksi, kun suuromistajat ovat anastaneet palkkatyöllä luoduista arvoista miljardien verottomat osinkotulot. Palkkojen kansantulo-osuus on pudonnut yli 10 prosenttiyksikköä 1990-luvun alusta. Suurin osa paisuneista pääomatuloista on kasautunut pienelle, muutaman tuhannen suuromistajan joukolle. Samaan aikaan yli kuusisataatuhatta suomalaista, useampi kuin joka kymmenes, elää EU:n tilastojen mukaan köyhyydessä.

Kuntien palvelujen rahoitus on kriisissä, vaikka julkinen talous on Suomessa kokonaisuutena ottaen ylijäämäinen. Oma lukunsa on pääkaupunki, jonka liikelaitokset tuottavat jopa satojen miljoonien voittoja samaan aikaan kun peruspalveluja leikataan. Eriarvoisuus on alkanut taas selvästi lisääntyä terveydessä, koulutuksessa, asumisessa ja vanhusten palveluissa. Julkisten palvelujen leikkaaminen merkitsee erityisesti naistyön ehtojen heikentämistä ja muuttamista yhä laajemmin palkattomaksi kotityöksi.

Hallituspuolueet esiintyivät vaaleissa työllisyyden ja hyvinvointipalvelujen puolustajina, mutta ovat käytännössä jatkaneet niiden heikentämistä. Ne ovat vastanneet uusliberalismin työpaikoilla, oppilaitoksissa ja kunnissa kärjistämiin ongelmiin tehostamalla sitä samaa politiikkaa, joka on johtanut kriisiin. Lisääntyvä turvattomuus, eriarvoisuus ja vallankäytön etääntyminen ihmisten arjesta ja tarpeista luo vaarallista maaperää oikeistopopulismille, äärioikeistolle ja rasismille.

Me kommunistit vetoamme ammattiyhdistysliikkeen, kansalaisliikkeiden, vasemmiston ja muiden uusliberalismin vastaisten voimien kokoamiseksi toimintaan työvoiman polkumyynnin ja irtisanomisten pysäyttämiseksi, julkisten palvelujen ja valtionyhtiöiden yksityistämisen lopettamiseksi, köyhyyden ja eriarvoisuuden torjumiseksi. Esitämme työelämään uusia normeja, joilla estetään yhtiöitä käyttämästä irtisanomisia keinona omistajien voittojen kasvattamiseksi ja annetaan ay-liikkeelle kanneoikeus työehtojen rikkomisen lopettamiseksi. Vaadimme pääomien ja työpaikkojen maastaviennin rajoittamista muun muassa asettamalla pääomien viennin ennakkoehdoksi yhtiöiden yhteiskunnalta saamien tukien takaisinmaksaminen.

Ehdotamme uuden teknologian ja työn tuottavuuden kasvun tuoman hyödyn jakamista työllisyyden ja työntekijöiden vapaa-ajan hyväksi lyhentämällä työaikaa ansiotasoa alentamatta. Esitämme, että suuria pääomatuloja leikataan verotuksella ja että näin kertyviä varoja käytetään muun muassa toimeentuloturvan minimitason nostamiseksi 750 euroon kuukaudessa. Meidän mielestämme kunnissa tulee tehdä vuosittain talousarvion yhteydessä suunnitelmat lakisääteisten perusoikeuksien toteutumisen turvaamiseksi. Esitämme ympäristönsuojelun ja työllisyyden vastakkainasettelun sijasta tarttumista niihin mahdollisuuksiin, joita ympäristömyötäisen teknologian kehittäminen tarjoaa myös työllisyydelle, aluekehitykselle ja viennille.

Uudelle politiikalle tarvitaan uusia vaikuttamisen ja vallankäytön rakenteita. Haluamme kehittää uusia alhaalta ylöspäin kasvavan osallistuvan ja suoran demokratian muotoja, kuten Brasilian Porto Alegren ja Intian Keralan kokemuksia hyödyntävää osallistuvaa suunnittelua ja budjetointia, jossa tietty osa kunkin alueen kunnallisista määrärahoista päätetään asukaskokousten esitysten pohjalta. Vaadimme työpaikkademokratiaa ja sitovien kansanäänestysten järjestämistä periaatteellisesti tärkeistä ratkaisuista.

* * *

Laajentunut Euroopan unioni pyrkii maailman vahvimmaksi ja kilpailukykyisimmäksi talousalueeksi työtätekevien ja vähävaraisten ihmisten kustannuksella.
 
EU:n johtajat kirjasivat Lissabonin strategiaksi kutsuttuun ohjelmaan suuryhtiöiden johtajien pyöreän pöydän esittämät tavoitteet työantajien vaatimien joustojen lisäämisestä työelämässä, julkisten palvelujen laajenevasta yksityistämisestä, koulutusjärjestelmän muuttamisesta yritysmyönteisemmäksi sekä työnantajien verojen ja eläkevakuutusmaksujen keventämisestä. Tämän politiikan luonnetta kuvaa komission ehdotus palveludirektiiviksi, jonka mukaan EU:n alueella tapahtuvassa palvelukaupassa noudatetaan ns. lähtömaaperiaatetta. Sen mukaan esimerkiksi Suomessa ei voitaisi asettaa tänne EU:n alueelta tuotaville palveluille muita vaatimuksia kuin niitä tuovan yhtiön emomaassa on asetettu. Palvelujen laadun ja ns. lähetettyjen työntekijöiden työehtojen valvonta olisi sekin lähtömaan viranomaisten vastuulla.
 
Työvoiman polkumyynnin ja sosiaalisten oikeuksien murentamisen pysäyttäminen on valtava haaste ammattiyhdistysliikkeen kansainvälisen yhteistoiminnan kehittämiselle. Tätä tarvetta korostaa rujon epäsosiaalisesti tapahtuva EU:n laajentaminen ja monissa uusissa jäsenmaissa vallalla oleva villi kapitalismi.

Suomi on joutumassa Euroopan unionissa entistä alistetumpaan asemaan. Unionille valmistellaan perustuslaillista sopimusta, jolla lainsäädäntövalta siirretään suurimmaksi osaksi EU:n ylikansallisille elimille ja jolle alistettaisiin myös jäsenmaiden perustuslait. Päätökset tehtäisiin pääsääntöisesti enemmistöllä, joka kaventaa etenkin Suomen kaltaisten pienten maiden vaikutusmahdollisuuksia.

Hallitusten välisessä konferenssissa parhaillaan viimeisteltävän esityksen keskeisenä tavoitteena on ”perustuslaillistaa”, sementoida uusliberalistisen politiikan vaihtoehdottomuus kirjaamalla siihen satoja artikloja yksityiskohtaisia määräyksiä markkinoiden vapaudesta ja talous- ja rahaliiton periaatteista. Sopimuksesta aiotaan jättää pois nykyisen EU-sopimuksen ns. suojalausekkeet, joiden mukaan jäsenvaltioilla on oikeus päättää itse julkisista palveluista. Julkiset palvelut aiotaan alistaa EU:n kauppapolitiikalle ja sisämarkkinoiden tahtia laajenevalle enemmistöpäätöksenteolle. Maksumieheksi on joutunut myös maatalous, jonka tukia EU-komissio on valmis leikkaamaan vastakauppana sille, että kehitysmaat suostuisivat Nokian kaltaisten suuryhtiöiden ajamaan palvelujen vapaakaupan laajentamiseen.

Kaiken tämän lisäksi perustuslaillinen sopimus militarisoi unionia. Sen mukaan jäsenvaltiot sitoutuvat taistelujoukkojen muodostamiseen, asevarustelun lisäämiseen, keskinäisiin turvatakuisiin ja ilman YK:n valtuutusta tapahtuviin sotilaallisiin interventioihin, eli kansainvälisen oikeuden vastaisiin sotiin. Useat perustuslailliseen sopimukseen esitetyt artiklat sitovat EU:n sotilaallisen toiminnan tiiviisti USA:n johtamaan Natoon. Tätä yhteyttä voimistavat myös ns. uuden Euroopan oikeistolaiset hallitukset.

Suomalaisten enemmistö haluaa vähentää EU:n valtaa, kehittää julkisia palveluja, rajoittaa pääoman ylivaltaa ja pitää Suomen sotilaallisesti liittoutumattomana. Hallitus ja eduskunta eivät ole kuitenkaan asettaneet mitään kynnyskysymyksiä perustuslaillisen sopimuksen hyväksymiselle. Eduskunnan turvallisuuspoliittisessa seurantaryhmässä eduskuntapuolueet kokoomuksesta vihreisiin ja vasemmistoliittoon hyväksyivät tänä keväänä yksimielisesti jopa EU:n militarisoimisen, Nato-jäsenyyden kirjaamisen Suomen turvallisuuspolitiikan ”todelliseksi vaihtoehdoksi” ja näkemyksen ”yhteisistä arvoista” USA:n kanssa.

Me kommunistit olemme sitä mieltä, että kansalaisten pitää saada ratkaista se, hyväksytäänkö vai hylätäänkö EU:n perustuslaillinen sopimus. EU:n perustuslaki koskee jokaisen kansalaisen perusoikeuksia ja muuttaa olennaisesti EU-jäsenyyden ehtoja. Britanniassa, Hollannissa, Irlannissa, Tanskassa ja eräissä muissa maissa luvatut kansanäänestykset ovat avanneet reaalisen mahdollisuuden siihen, että perustuslaillinen sopimus ei tule voimaan ainakaan koko EU:n alueella. Tässä tilanteessa keskustelu toisenlaisesta Euroopasta on entistä ajankohtaisempaa.

SKP vastustaa EU:n perustuslaillista sopimusta ja vaatii sen hylkäämistä. Haluamme avata kansanäänestyksellä tien irtaantua EU:sta ja rakentaa toisenlaista Eurooppaa, jossa siirrytään rahan vallasta kansanvaltaan. Emme halua antaa EU-vaaleja eurointoilijoiden vapaaksi temmellyskentäksi. Olemme mukana EU-vaaleissa, jotta äänestäjät voivat esittää vastalauseensa EU:lle ja nostaa myös vaaleissa esiin vaatimuksen kansanäänestyksestä.

   *  *  *

Irakin sodasta ja miehityksestä on tullut kansainvälisen kehityksen tärkeä vedenjakaja. Kyse on siitä, voivatko USA:n uusoikeistolaisen hallinnon johtamat imperialismin taantumuksellisimmat piirit toteuttaa maailmanherruuteen tähtäävät tavoitteensa? Vai johtaako sotaa ja uusliberalismia vastaan noussut maailmanlaajuinen vastarinta sodan voimien heikentymiseen ja toisenlaiseen kehitykseen?

Imperialistinen globalisaatio on tuonut maailmaan jatkuvan sodan uhkan. Erityisesti Lähi-idän ja Kaspianmeren alueesta on muodostunut laaja konfliktien vyöhyke. Sota on tuonut lisää sotaa, valtioterrori lisää terroria. Maailmaa järkyttäneet kuvat USA:n johtamien joukkojen Irakissa, Afganistanissa ja Guantanamossa toteuttamasta systemaattisesta vankien kiduttamisesta ja muista sotarikoksista ovat palauttaneet mieliin Auschwitzin ajan keskitysleirien kauhut.

Kenellekään rehellisesti asioita seuraavalle ei voi enää olla epäselvää se, että Irakissa ei ole kyse ihmisoikeuksista eikä joukkotuhoaseista. Kyse on öljystä, maailman energiamarkkinoiden kontrollista ja hegemoniasta kansainvälisessä järjestelmässä. Tämän politiikan hirvittäviä laskuja joutuvat maksamaan ennen muuta tuhannet ja taas tuhannet sodan uhreiksi joutuneet siviilit Afganistanissa, Irakissa, Kosovossa, Kolumbiassa, Palestiinassa…. Mutta sotapolitiikan laskuja joutuvat maksamaan myös amerikkalaiset ja kaikki me muutkin energian hintojen nousuna, valtavien resurssien haaskaamisena aseteollisuuteen, USA:n alijäämäisen talouden rahoittamisena ja turvattomuuden lisääntymisenä.

Harvoin, jos koskaan, ovat voittajaksi sodassa julistautuneet johtajat joutuneet sotapolitiikkansa tuloksena sellaisiin poliittisiin vaikeuksiin kuin presidentti George W. Bush ja pääministeri Tony Blair. Se kertoo sodanvastaisen liikkeen voimasta, mutta myös siitä, miten vaikea on mahtavimmankaan sotakoneiston toteuttaa imperialistisia maailmanherruuspyrkimyksiä.

   * * *

Imperialismin sotaisan ja tuhoavan puolen korostuminen kertoo sen kehityksen uudesta, entistä vaarallisemmasta vaiheesta.
 
Marx ja Engels kirjoittivat Kommunistisessa manifestissa siitä, miten kapitalismi synnyttää maailmanmarkkinat, joita käyttäen porvaristo muuttaa tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi. Tätä kehitystä ohjaa pääomalle ominainen pyrkimys jatkuvaan arvonlisäykseen. Siihen liittyy kapitalismille ominainen taipumus sijoittaa työvoiman sijasta koneisiin ja laitteisiin, mikä tuottaa jatkuvasti työttömyyttä.
 
Lenin jatkoi tätä analyysia kapitalismin monopolistisessa vaiheessa ja osoitti miten pääomien keskittyminen ja yhteen kokoontuminen synnytti monopolit, joilla on ratkaiseva osuus taloudessa, miten pankkipääoma sulautui yhteen teollisuuspääoman kanssa ja muodostui finanssiharvainvalta, miten pääomien vienti sai kasvavan merkityksen, miten kansainväliset monopolit jakoivat markkinat ja miten suurimmat kapitalistivallat jakoivat maapallon alueellisesti.
 
Tänään suurimmat monopolit toimivat maailmanlaajuisesti. Rahalla rahaa tekevän finanssipääoman osuus on paisunut ja se alistaa yhä laajemmin muuta taloutta ja yhteiskuntaa. Tieteellistekninen kehitys on tehnyt mahdolliseksi valtavasti paisuneiden pääomien entistä nopeamman liikuttelun ja tähtitieteellisiin summiin kohonneen valuuttakeinottelun. Uusliberalistinen politiikka palvelee tämän finanssipääoman etuja purkamalla esteitä sen loputtoman voitontavoittelun tieltä. Samalla uusliberalismi on ajanut ihmiskunnan enemmistön köyhyyteen, työttömyyteen ja olosuhteisiin, joista puuttuvat alkeellisimmatkin ihmisoikeudet.
 
Imperialismin kehityksen nykyvaihe merkitsee suurpääoman ja valtion voimien kietoutumista yhteen uudella, ylikansallisella tasolla. Tähän liittyy myös militarististen rakenteiden kansainvälistyminen. Reaalisosialismin järjestelmän hajoaminen ja kansainvälisen voimasuhteen muutos on avannut kapitalismille uusia laajenemisen mahdollisuuksia. Kapitalismin alituinen laajenemispyrkimys näkyy myös siinä, että kaupankäynnin kohteeksi muutetaan uusia aloja, kuten julkiset palvelut, kulttuuri, vesi ja jopa geeniperintö. Yhä tärkeämpi merkitys on kaupallisella ja ylikansallisella medialla, jonka avulla pienen etuoikeutetun vähemmistön edut esitetään vaihtoehdottomina ja niiden kärjistämät ongelmat sotilaallisina uhkina.
 
Avaruuden militarisoimiseen asti levinnyt asevarustelu ja ilmastomuutos kertovat siitä, miten imperialismista on tullut uhka koko ihmiskunnan olemassaololle.

USA:n johtamaa sotapolitiikkaa ja imperialistista globalisaatiota vastaan on noussut maailmanlaajuinen ”liikkeiden liike”. Sodanvastaiset toimintapäivät ovat yhdistäneet miljoonat ja taas miljoonat ihmiset ympäri maailmaa liikkeeksi, jota New York Times luonnehti ”maailman toiseksi supervallaksi”. USA:n johtama sotakoalition ja Israelin miehitysvalta kohtaavat laajaa vastarintaa niin Irakissa kuin Palestiinassa. Useissa Euroopan maissa ovat miljoonat osallistuneet lakkoihin ja mielenosoituksiin irtisanomisia, sosiaalisten menojen leikkaamista ja yksityistämistä vastaan. Kansanäänestysliike laajenee EU-maissa. Sosiaalifoorumit ovat yhdistäneet näitä liikkeitä niin maailmanlaajuisesti, Euroopassa kuin Suomessakin. Oikeiston vaalitappiot Brasiliassa, Espanjassa, Intiassa, Ranskassa ja monissa muissa maissa kertovat oppositiosta sodan ja uusliberalismin politiikkaa vastaan. Siitä kertoi myös kehitysmaiden voimistunut vastarinta Maailmankauppajärjestön Cancunin kokouksessa.

Suomessakaan ei ole kyse siitä, parantaako presidenttimme maailmaa vai puolustaako hän Suomen etuja. Niin maailman parantaminen kuin Suomen kansallisten etujen puolustaminen edellyttää puuttumista ylikansallisen pääoman hallitsemiin maailmantalouden valtarakenteisiin ja johdonmukaista sotilaallista liittoutumattomuutta, johon ei sovi nöyristely sen enempää Nokia-yhtiön kuin USA:n politiikan edessä. Se, että Suomen hallitus on toiminut jarrumiehenä EU:ssa Kioton ilmastosopimuksen jatkosta neuvoteltaessa, ei ole Suomen etujen puolustamista vaan yksinkertaisesti lyhytnäköistä ja häpeällistä ihmiskunnan tulevaisuuden alistamista suurfirmojen voitontavoittelulle.

Kommunististen ja muiden vasemmistolaisten puolueiden kansainvälisellä yhteistyöllä on tärkeä merkitys sodan ja imperialismin vastaisten liikkeiden ja niiden yhteistyön voimistamisessa. Esimerkiksi Maailman sosiaalifoorumia olisi tuskin voitu edes järjestää Mumbaissa ilman intialaisten kommunistien merkittävää osuutta ja tukea. Kommunisteista ja muista kapitalisminvastaisista vasemmistovoimista riippuu ratkaisevalla tavalla se, miten kehittyy ammattiyhdistysliikkeen ja uusien kansalaisliikkeiden yhteistyö.

SKP on mukana rakentamassa uudelleen kommunististen ja muiden vasemmistovoimien kansainvälistä yhteistyötä. Olimme mukana, kun noin 70 kommunistista ja vasemmistopuoluetta vetosi sotaa vastaan ja sodanvastaisen toiminnan laajentamiseksi ennen USA:n johtamien joukkojen hyökkäystä Irakiin. Olemme olleet mukana Maailman ja Euroopan sosiaalifoorumien yhteydessä pidetyissä kommunististen ja vasemmistopuolueiden tapaamisissa, Sao Paolon foorumissa, kommunististen ja muiden vasemmistopuolueiden tapaamisissa Ateenassa, Pariisissa, Prahassa ja Tukholmassa. Päätimme osallistua tarkkailijana viikko sitten Roomassa pidettyyn Euroopan vasemmistopuolueen perustavaan kokoukseen, josta toivomme muodostuvan avaus kohti koko Euroopan kattavaa kommunististen ja muiden kapitalisminvastaisten vasemmistovoimien yhteistyötä. SKP on ainoana suomalaisena vasemmistopuolueena yhtynyt Portugalin kommunististen puolueiden aloitteesta syntyneeseen EU-vaalivetoomukseen. Kuten tässä vetoomuksessa todetaan, ”toisenlainen Eurooppa on mahdollinen laajentamalla ja voimistamalla työläisten, kansojen ja sosiaalisten, kansalais- ja kansanliikkeiden taistelua ja yhdistämällä kussakin maassa ne, jotka vastustavat uusliberalistista politiikkaa ja haluavat toimia yhdessä Euroopassa yhteiskunnan demokraattisen uudistamisen puolesta ja jotka haluavat vaihtoehtoa kapitalistiselle yhteiskunnalle”.

   *   *   *

Vuosikymmen sitten vallitsi oikeistolaisissa piireissä euforia kapitalismin ja sosialismin välisen historiallisen kamppailun päättymisestä kapitalismin voittoon. Sittemmin euforia on vaihtunut kriisimielialoihin. Eikä ihme, sillä kuka voi tänä päivänä uskoa kapitalismin kykyyn voittaa työttömyyden, köyhyyden, ympäristön saastumisen ja sodan vaaran kaltaiset välttämättä ratkaisua vaativat ongelmat? Kapitalismin oman kehityksen kärjistämät ristiriidat ovat asettaneet kyseenalaiseksi teesin ”historian lopusta”, historian päättymisestä kapitalismin voittoon. Kapitalismin ”kultaiset vuodet”, jos niitä oli, ovat ohi. Vaihtoehtoina ovat barbaria tai sosialismi, kuten Rosa Luxemburg ennusti.

Kun ihmisten enemmistön tarpeet ja muutosvaatimukset törmäävät entistä suurempaan ja kansainvälisempään pääoman mahtiin, tarvitaan myös entistä laajempaa ja kansainvälisempää vastavoimaa.

Suomalaisen politiikan paradokseja on se, että samaan aikaan kun sodan ja uusliberalismin vastaiset liikkeet ovat laajentuneet ja asettavat yhä useammin kapitalismin puitteiden yli meneviä tavoitteita, ovat SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät sopeuttaneet oman linjansa EU:n ja kapitalistisen globalisaation puitteisiin. Tämän päivän kapitalismissa on kuitenkin entistä vaikeampi puolustaa työtätekevien ihmisten etuja ja toteuttaa mitään uudistuksia asettamatta kyseenalaiseksi ylikansallisten yhtiöiden ja suursijoittajien etuja, joita EU, WTO, Kansainvälinen valuuttarahasto, Nato ja muut imperialismin keskukset ajavat.

Britannian Blairin ja Suomen Lipposen kaltaisten sosialidemokraattisten johtajien päätyminen julkisen sektorin yksityistäjiksi, EU:n militarisoijiksi ja jopa USA:n sotapolitiikan tukijoiksi on suorastaan hätkähdyttävä osoitus sosialidemokratian ”kolmannen tien” aatteellisesta ja poliittisesta vararikosta. Vasemmistoliiton johdon päätöstä valmiudesta yhteistyöhön kaikkien muiden puolueiden paitsi SKP:n kanssa voisi pitää surkuhupaisana, ellei kyse olisi vakavista asioista — työväen ja vähävaraisten etujen puolustamisessa tarvittavan vasemmistolaisen voiman heikentämisestä.

Puheet hyvinvointivaltiosta ja sosiaalisesta Euroopasta jäävät tyhjiksi korulauseiksi, jos ne eivät liity kamppailuun suurpääomaa ja imperialismia vastaan. Työntekijöiden ja työttömien oikeuksia ei voida puolustaa, jos unohdetaan Manifestin kehotus kaikkien maiden työläisille liittyä yhteen ja hyväksytään työnantajapiirien kehotukset kaikkien maiden työläisille liittyä kilpailuun siitä, kuka tekee työt halvimmalla. Jokaiselle ihmiselle kuuluvia universaaleja oikeuksia toimeentuloturvaan ja julkisiin palveluihin ei voida toteuttaa, jos sopeudutaan pääomaliikkeiden vapauden ja palvelujen vapaakaupan pelisääntöihin. Talouden kehitystä ei voida sopeuttaa luonnon tuottokyvyn ja monimuotoisuuden kannalta kestäviin puitteisiin, jos ei aseteta kyseenalaiseksi pääoman voitontavoittelun logiikkaa. Suomi ei voi säilyttää liittoutumattomuuttaan eikä toimia aktiivisesti oikeudenmukaisemman maailman puolesta, jos maamme sidotaan EU:n perustuslain ja Naton kautta entistä tiiviimmin imperialismin keskusten komentoon.

Työväen ja kansalaisliikkeiden taistelun uusi nousu on nostanut esiin kysymyksen vaihtoehdosta nykyisenkaltaiselle globalisaatiolle ja kapitalismille. Ihmisen ja ihmiskunnan vapauttaminen pääoman vallasta ei ole meille kommunisteille vain kaunis ihanne.

Sosialismi on historian ensimmäinen yhteiskuntamuoto, jossa ihmiset pyrkivät tietoisesti rakentamaan yhteiskunnan, joka ei perustu taloudelliseen pakkoon vaan ihmisten vapaaseen yhteenliittymiseen ja demokraattiseen itsehallintoon. Sitä varten tarvitaan sekä uusi poliittinen järjestelmä että uudenlaiset taloudelliset, sosiaaliset, sivistykselliset ja ekologiset suhteet. Uudenlaisten yhteiskunnallisten suhteiden rakentaminen edellyttää poliittisen vallan valtaamista, työväen valtaa ja uudentyyppistä demokratiaa, joka on vapaa porvarillisen demokratian rajoittuneisuudesta ja muodollisuudesta. Tämä taas ei ole mahdollista, jos vallankumous tarkoittaa vain asettumista entisten vallanpitäjien paikalle tai jos kansalaisten demokraattiset oikeudet tulkitaan vain välikappaleiksi, jotka voidaan heittää pois kun valta on vallattu.
 
Kapitalistisesta riistosta ja alistamisesta vapaan yhteiskunnan rakentaminen edellyttää vapaiden tuottajien yhteistoimintaa ja pitkälle kehittyneiden tuotantovoimien suunnitelmallista kehittämistä. Se edellyttää kehittynyttä demokratiaa, laajaa työväen itsehallintoa, aktiivista kansalaisyhteiskuntaa ja ihmisten kaikinpuolista henkistä ja moraalista kehitystä.
 
Sosialismissa on kyse todennäköisesti varsin pitkästä siirtymävaiheesta tiellä kohti luokatonta kommunistista yhteiskuntaa. Kokemus tähänastisista vallankumouksista osoittaa, että tässä siirtymävaiheessa on erilaisia omistusmuotoja, mutta samalla myös sen, että ratkaiseva osuus tulee olla yhteiskunnallisen omistuksen muodoilla, jotta kehitystä voidaan ohjata demokraattisesti ja suunnitelmallisesti. Voidakseen tarjota todellisen vaihtoehdon kapitalistiselle globalisaatiolle, sosialismin tulee merkitä myös tuotantovoimien kehittämisen uutta suuntaa, niiden ekologisoimista ja inhimillistämistä. Tällaisten muutosten toteuttaminen ei onnistu, ellei luoda keinoja, joilla voidaan paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti kontrolloida ja ohjata luonnonvarojen käyttöä, rahavirtoja, ulkomaankauppa ja myös teknologian hyödyntämistä.

   *  *   *

Olemme viime vuosina kokeneet yhteiskunnallisten liikkeiden uuden nousun. Mutta politiikan tasolla on puuttunut voimaa, joka olisi tuonut näiden liikkeiden tavoitteet myös päätöksenteon kohteeksi. Tämän kuilun syvyydestä kertoo hätkähdyttävällä tavalla Suomen poliittisen eliitin huoli USA:n politiikan ”tarpeettomasta” arvostelusta juuri samaan aikaan kun lähes koko muu maailma on järkyttyneenä tuominnut USA:n johtamien joukkojen kuvottavat sotarikokset.

Suomessa tarvitaan vahva kommunistinen puolue, jonka politiikka perustuu työläisten, muiden työtätekevien ja vähävaraisten ihmisten omaan toimintaan ja järjestäytymiseen, joka yhdistää työväen- ja kansalaisliikkeitä, joka on osa kansainvälistä kommunististen ja imperialisminvastaisten liikkeiden verkostoa ja joka tuo marxilaisen analyysin ja sosialismin näköalat yhteiskunnallisiin kamppailuihin.

Kuluneella edustajakokouskaudella puolueemme jäsenmäärä on kääntynyt pitkästä aikaa hienoiseen kasvuun. Olemme saaneet lisää kumppaneita monissa kansalaisliikkeissä, mutta ay-liikkeessä emme ole juuri edenneet. Olemme tuoneet vaaleihin vaihtoehtoja, jotka niistä olisivat muuten puuttuneet, mutta emme ole onnistuneet tekemään läpimurtoa eduskuntaan. Kiinnostus Tiedonantajaa kohtaan on kasvanut, mutta se ei vielä näy lehden levikissä. Kommunistisen nuorisoliiton laajeneminen on avannut uusia näköaloja asettaen samalla kasvavia vaatimuksia muun muassa opintotoiminnalle ja puoluejärjestöjen aktiivisuudelle. Etenemisen mahdollisuuksista kertoo myös Demokraattisen naisverkoston työn käynnistyminen, joka on samalla haaste naisten osuuden vahvistamiselle myös puoluejärjestöjemme kaikille tasoilla.

Me kommunistit pyrimme rakentamaan politiikan suunnanmuutoksen ja demokraattisten, suurpääoman valtaa rajoittavien uudistusten kautta siltaa nykyisestä kohti sosialismia. Miten sitten voimme koota sitä voimaa, avata niitä vaikuttamisen väyliä ja luoda niitä uusia voimasuhteita, joita uusi politiikka ja uusi suunta vaativat?

Uuden politiikan aloitteet, uusi poliittisen vaikuttamisen kulttuuri, uudet yhteistyön mahdollisuudet ja uudet näköalat kasvavat joukkoliikkeissä. Niissä kasvaa tavallisten työtätekevien suomalaisten tietoisuus ja luottamus omiin voimiinsa. Kommunistien paikka on kaikkialla siellä, missä on tyytymättömyyttä ja missä etsitään vaihtoehtoja nykymenolle. Sanojen ja tekojen vastaavuus edellyttää myös meiltä paljon muuta kuin vain kovia puheita.
 
Toiseksi, on yhdistettävä kamppailu työttömyyttä, työvoiman polkumyyntiä, sosiaaliturvan leikkaamista ja julkisten palvelujen yksityistämistä vastaan kamppailuun saman uusliberalistisen politiikan kääntöpuolta eli sotaa, EU:ta ja Natoa vastaan. On koottava mitä erilaisimmissa asioissa ja liikkeissä toimien entistä laajempaa ja vahvempaa ”liikkeiden liikettä”, jossa yhdistyvät yhtäältä työväenliikkeen avainasemat taloudessa, järjestäytyneisyys ja taistelukokemus sekä toisaalta kansalaisliikkeiden nostamat uudet tarpeet, keinot ja voimat.
 
Kolmanneksi, haasteena on murtaa valtajulkisuuden vaihtoehdottomuus ja nostaa laajaan julkisuuteen niiden ihmisten ääni, jotka on nyt syrjäytetty politiikan ja median näyttämöiltä. Tiedonantajalla, ainoalla valtakunnallisella viikoittain ilmestyvällä vastarinnan äänellä ja vaihtoehtoisella sanomalehdellä on tässä ratkaisevan tärkeä merkitys.

Ja viimein, muttei vähiten tärkeänä haasteena on SKP:n voimistaminen poliittisena voimana, johon työtätekevät ja vähävaraiset ihmiset voivat oman kokemuksensa kautta luottaa puolueena, joka haluaa ja voi nostaa heidän tarpeensa ja vaatimuksensa politiikan keskiöön, joka haluaa ja voi avata lisää poliittisen vaikuttamisen väyliä. On kehitettävä SKP:stä puolue, joka tunnetaan ay- ja kansalaisliikkeiden aktivistien, uusien vaihtoehtojen, hyvien argumenttien ja edistyksellisen kulttuurin liikkeenä. On myös aika jatkaa kommunistien voimien kokoamista SKP:n vaalilistojen ja järjestöjen puitteisiin.

SKP:n läpimurto tulevissa vaaleissa on tekijä, joka voi pysäyttää Vasemmistoliiton, SDP:n ja laajemminkin parlamentaarisen politiikan oikeistolaistumisen ja ylimielisyyden. SKP:n läpimurto voi palauttaa politiikkaan vaihtoehdot. Se voi myös luoda edellytyksiä nyt hajanaisten punavihreiden muutosvoimien kokoamiselle poliittiseen yhteistyöhön.
 
Hyvät toverit,
Syksyllä tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun SKP sai julkiset toimintaoikeudet. Maanalaisuudesta nousivat esiin uuden politiikan tekijät, kommunistit. ”He rakastivat elämää ja olivat koettaneet pelastaa kansansa sodalta”, kuten Hertta Kuusinen kuvasi. SKP ja kansandemokraattinen liike toivat politiikkaan uudet tavoitteet ja uuden suunnan.

Myös tänään on kyse valinnasta sodan politiikan ja rauhan politiikan välillä, rahan vallan ja kansan vallan välillä, menneisyyden voimien ja tulevaisuuden rakentajien välillä. Myös tänään tarvitaan työpaikoilla, asuinalueilla, kunnissa, eduskunnassa ja kansainvälisessä yhteistyössä uutta voimaa, joka tuo politiikkaan niiden ihmisten äänen ja tarpeet, jotka on nyt syrjäytetty päätöksenteosta.

Me kommunistit haluamme rakentaa Suomea ja maailmaa, jossa ”hyvää huomenta” myös tarkoittaa todella hyvää huomenta — niin, että ”huomispäivänä kansat on veljet keskenään”.

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »