Kenen joukoissa seisot taidemuseossa?

Kävin äsken Amos Anderssonin taidemuseon näyttelyssä Kenen joukoissa seisot? Oli kiinnostavaa todeta, miten 60-70-lukujen kantaa ottavat teokset puhuttelevat tänään, ja nehän puhuttelivat. Silloiset teemat – kuten sodat, työttömyys, maaseudun tyhjeneminen, luonnon tuhoutuminen, suuryhtiöiden valta ja nationalismi – ovat tänäänkin ajankohtaisia. Rohkeisiin, provosoiviinkin kannanottoihin liittyi myös solidaarisuus työläisille ja maailman köyhille. 

Yli 80 teoksen joukossa on monia tuttuja, suorastaan ajan ikoneiksi muodostuneita töitä. Itse huomasin kuitenkin seisovani pidempään Niilo Hyttisen Pienen siirtotyöläismonumentin, Rauni Liukon Siivooja Kirsti Makkosen, Kimmo Kaivannon Kun meri kuolee ja Kari Jylhän sodanvastaisten teosten edessä. Tähän joukkoon olisi hyvin sopinut myös Ossi Somma. Näyttelyn yllätyksiin kuuluvat sittemmin ankkataiteilijana tunnetuksi tulleen Kaj Stenvallin kannanotot osallistumisesta luokkataisteluun työväenluokan rinnalla kapitalismia ja imperialismia vastaan.

Oman mielenkiintonsa toi mahdollisuus jatkaa 60-70-luvuilta taidemuseon seuraaviin kerroksiin, joissa oli näyttely 60-90-lukujen suomalaisesta kuvataiteesta muutosten pyörteissä. Sen valossa 60-70-lukujen kantaa ottava kuvataide näyttäytyi realismissaan poikkeavana valtavirran kulkiessa samaan aikaan modernista postmoderniin. Toisaalta Erkki Pirtolan ja Roi Vaaran videoteokset nostivat kaikessa ilkikurisuudessaan uudelleen esiin myös peruskysymykset taiteen suhteesta elämän todellisuuteen. 

Kirjoita kommentti