Brysselissä työskentelee noin 30 000 lobbaria. He käyttivät lobbaamiseen viime vuonna yhteensä yli 1,1 miljardia euroa. Keitä he lobbaavat? Tietysti meppejä, mutta vielä enemmän komission ja neuvoston jäseniä ja virkamiehiä.

Europarlamentilla on EU:ssa aiempaa enemmän valtaa, koska sen hyväksyntä tarvitaan mm. komission lakiesityksiin ja se päättää yhdessä neuvoston kanssa budjetista. Suurinta valtaa käyttävät kuitenkin unionissa komissio ja neuvosto eli jäsenvaltioiden hallitusten nimeämät komissaarit ja hallitusten ministerit.

Hallituksen EU-politiikasta keskusteltiin ennen eduskuntavaaleja Suomessa vain vähän.  EU-parlamentin vaalien ohella nyt onkin tärkeä, millaista linjauksia hallitusohjelmaan tulee Eurooppa-politiikasta.

 

Euro ja kauppapolitiikka

EU:n kehitystä hallitsee talous. Ja nimenomaan suurten yhtiöiden, pankkien ja suurten jäsenvaltioiden talous. Se näkyi eurokriisin hoitamisessa. Euroryhmän ja EKP:n toimilla pelastettiin pankkeja, mutta kurjistettiin kriisimaiden ihmisten elämää.

EU:n suurin ”valuvika” on talous- ja rahaliitto. Se ei ota huomioon jäsenvaltioiden talouksien erilaisuutta ja eritahtisuutta, vielä vähemmän sosiaalisia tavoitteita hyvinvoinnin turvaamisesta kaikille.

Kyse ei oikeastaan ole ”valuviasta” vaan tarkoituksella tehdyistä säännöistä, joilla helpotetaan pyrkimyksiä heikentää työntekijöiden asemaa, julkisia palveluja ja sosiaaliturvaa. Työntekijät laitetaan kilpailemaan keskenään siitä, kuka tekee halvimmalla.

Toinen iso ongelma on EU:n yhteinen kauppapolitiikka. Sen luonnetta kuvaavat TTIP- ja CETA-sopimuksia koskevat neuvottelut. EU-komissio on niissä ollut valmis antamaan ylikansallisille yhtiöille investointisuojan, joka rajoittaisi valtion mahdollisuuksia kiristää esim. kaivoslakia tai perua sote-yksityistämisiä.

Ihmisoikeuksien ja YK:n päätösten sivuuttamista kauppapolitiikassa kuvaa myös vapaakauppasopimus Israelin kanssa. EU on antanut Israelille suosituimmuusaseman, piittaamatta siitä, että Israel miehittää laittomasti palestiinalaisalueita. ”Look away” laulaa Darude euroviisuissa. Minusta Suomi ja EU ei saa ”katsoa pois”, vaan Israelia pitää painostaa boikotilla tunnustamaan palestiinalaisten oikeudet.

 

Kreikka, Brexit – Islanti, Portugali

Kreikan velkakriisin hoitamisesta ja Brexitistä on tehty pelottavat esimerkit siitä, että EU:n talouskurista ja sopimuksista ei kannata yrittää irtaantua. Kummassakin tapauksessa on ollut kyse myös sisäpolitiikasta. Esimerkiksi Britannian konservatiivit yrittävät kovan Brexitin avulla myös heikentää työntekijöiden asemaa, kuluttajasuojaa ja ympäristönsuojelua. Siksi Labour on esittänyt toisenlaista Brexit-sopimusta.

On toisenlaisiakin kokemuksia. Pieni Islanti kieltäytyi maksamasta pankkiirien keinottelun laskuja ja selviytyi EU:n ulkopuolella. Portugalin vasemmistolainen hallitus on kieltäytynyt toteuttamasta EU:n budjettikuria.  Ranskan ay-liikkeen ja keltaliivien vastustus pysäytti Macronin hallituksen kovimmat esitykset EU:n ajaman leikkauspolitiikan toteuttamisessa. Julkisten alojen ay-liikkeen eurooppalainen kansalaisaloite ”Vesi on perusoikeus” hillitsi vesihuollon yksityistämishankkeita.

 

Vapaaksi EU:n talouskurista

SKP esittää irtaantumista nykyisenkaltaisista EU-sopimuksista suunnitelmallisella ja hallitulla tavalla, demokraattisesti. Se ei käy noin vain hetkessä. Mutta jos EU:n talouskuria ei aseteta kyseenalaiseksi, ei voida toteuttaa hyvinvointivaltion tavoitteita. Jos jatkamme EU:n yhteisessä puolustuspolitiikassa, katoaa pohja Suomen sotilaalliselta liittoutumattomuudelta.

Talous- ja rahaliitosta voi irtaantua, mutta sitä varten on sovittava exit-mekanismi rahaliittoon, voitava kontrolloida pääomaliikkeitä, sovittava tulliliitosta EU:n kanssa ja muutettava talouspolitiikan suunta. Kyse ei ole eristäytymisestä vaan uudenlaisten suhteiden solmimisesta. Yhtenä ulottuvuutena tässä voisi olla pohjoismainen yhteistyö.

Ilmastopolitiikka on esimerkki siitä, että isoissa ja vaikeissakin asioissa voidaan saada tuloksia hallitusten välisillä neuvotteluilla, ilman ylikansallista päätöksentekoa, kun niitä vauhditetaan kansalaistoiminnalla. Se on myös esimerkki siitä, että monissa asioissa tarvitaan EU:ta laajempaa kansainvälistä yhteistyötä.

Suomen liittymisestä Euroopan unioniin järjestettiin kansanäänestys. EU on sen jälkeen muuttunut paljon, on tullut mm. euro ja rakenteellinen puolustusyhteistyö. Uusi kansanäänestys olisi tästäkin syystä paikallaan. Jos lähdetään valmistelemaan SKP:n esittämää irtaantumista nykyisistä EU-sopimuksista ja uudenlaisten yhteistyösuhteiden solmimista, myös se pitää tietysti ratkaista kansanäänestyksellä.

(Kuva Corporate Europe Observatory)