Kenelle ja kenen ehdoilla Helsinkiä rakennetaan?

10.3.2021

 

Eteläsatama, Lapinlahti, Pirkkola, Kumpula, Meri-Rastila, Riistavuori, Stansvik… Ympäri Helsinkiä on syntynyt asukasliikkeitä vastustamaan rakentamista viheralueille, rannoille ja arvokkaisiin kulttuuriympäristöihin. Kenelle ja kenen ehdoilla Helsinkiä rakennetaan?

Puhutaan asukkaiden osallisuudesta, mutta käytännössä suunnittelua ja päätöksiä ohjaavat rakennusliikkeet ja sijoittajat. Niille tärkeintä ovat liikevoitot. Se näkyy uusien asuntojen hintojen kohoamisena lähes kaksinkertaisiksi vain kymmenessä vuodessa. Rakentamalla viheralueille ja rannoille, ensisijassa pieniä asuntoja ja kovan rahan tuotantoa, ne saavat isommat voitot.

Jan Vapaavuoren (kok) ja Anni Sinnemäen (vihr) johdolla kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen on alistettu yhä laajemmin sijoittaja- ja grynderivetoiseksi. Ara-säänneltyjen vuokra-asuntojen osuus on pudotettu vähitellen alle viidennekseen.

 

Asumisen hinta alas!

Asukkaiden Helsinki -yhteislista vaatii suunnan muuttamista. Asuminen on perusoikeus. Jokaisella pitää olla varaa asuntoon. Ihmisen kokoinen mittakaava ja luonnonläheisyys ovat olleet Stadin hienous. On arvioitava uudelleen nykyisen yleiskaavan rakentamistavoitteet ja lopetettava viheralueiden kaavoittaminen rakentamiseen.

Asumisen hinta ei Helsingissä alene vain rakentamalla eikä varsinkaan kovan rahan asuntotuotannolla. Painopiste on siirrettävä ara-säänneltyyn vuokra-asuntotuotantoon. Kaupungin on lopetettava tonttien myyminen ja kohtuuttoman tonttivuokrien korotukset. Vuokralaisdemokratian alasajon sijasta sitä pitää laajentaa kaupungin asuntoyhtiö Hekassa osallistuvalla budjetoinnilla.

Kun yksityisiä rakennusliikkeitä ei kiinnosta edullisten vuokra-asuntojen rakentaminen, tarvitaan kaupungille oma, voittoa tavoittelematon rakennusliike. Ainakin pääkaupunkiseudulla tarvitaan myös vuokrasäännöstelyä.

 

(Artikkeli Asukkaiden ääni valtuustoon -lehteen 26.2.2021. Kuva Asunnottomien yöstä Sörnäisissä 17.10.2020)

 

 

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »