Kauppaketjut mukaan koronakriisin hoitoon

26.3.2020

 

Koronaepidemian oloissa tarvitaan myös kauppaketjuilta lisää poikkeustoimia, jotta kaikkien yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmiin kuuluvien kauppakassit ja arki sujuvat. On kohtuutonta, että kauppakassien kotiinkuljetusaikoja joutuu odottamaan useita päiviä, jopa viikon.

On ymmärrettävää, että kaupat eivät ole voineet varautua ennalta koronaepidemian kaltaiseen tilanteeseen, jossa kotiinkuljetusten ja verkkokaupan tilausten määrä on kasvanut valtavasti. Mutta kun poikkeusoloja on eletty jo yli kymmenen päivää, ei siihen enää voi vedota. Nyt pitää myös riskiryhmien kauppapalvelut saada sujumaan.

Tähän mennessä kauppakassipalveluihin lisätyt voimavarat eivät selvästikään riitä. Tarvitaan lisää työntekijöitä purkamaan kotiinkuljetusten ruuhkat niin, että kauppakassit kuljetetaan kotiin saman päivän aikana. Kun kouluissa on tehty digiloikkia muutamissa päivissä, pitää isojen kauppaketjujen resursseilla siihen kyetä esimerkiksi ”pikakassojen” avaamiseksi yli 70-vuotiaiden kauppakassitilauksiin.

On luotava myös uusia toimintamalleja turvaamaan asiointi ja ruoka-apu niille karanteenin kaltaisissa oloissa kotona oleville, joilla ei ole mahdollisuutta tilata ja maksaa ostoksia verkossa.

Ikäihmisten ja monien sairaiden ohella riskiryhmään koronaepidemiassa kuuluvat myös asunnottomat, tuhannet paperittomat, monet päihderiippuvaiset ja monet köyhyydessä elävät perheet. Heille tarvitaan lisää apua.

Hotelliketjujen ja kuntien on syytä sopia pikaisesti järjestelyt, joilla tyhjillään olevia hotelleja otetaan lisämajoitustiloiksi asunnottomille ja paperittomille, kuten eräissä muissa maissa on tehty.

Esimerkiksi HOK-Elanto voisi järjestää yhteistyössä kaupunkien kanssa joihinkin sulkemistaan ravintoloista ruokailuja niille, joilla ei ole nyt poikkeusoloissa enää mahdollisuutta saada lämpimiä aterioita asukastaloilta, palvelukeskuksista ja järjestöjen tarjoamista ruokapöydistä.

Sekä S-ryhmä että K-kauppaketju ovat tehneet viime vuosina hyvää tulosta. Niiden vastuullisuutta mitataan nyt siinä, miten ne auttavat koronaepidemian takia vaikeuksiin joutuneita ihmisiä, järjestöjä ja pienyrittäjiä. Ne voivat myös helpottaa kasvavaa työttömyyttä palkkaamalla lisää työntekijöitä ja suuntaamalla hankintoja paikallisille pk-yrityksille.

 

© 2020 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »