Joukkomurha ei ole tie rauhaan

1.8.2014

Israelin ”Operaatio suojaava reuna” on kohta neljä viikkoa kylvänyt kuolemaa ja tuhoa Gazaan. Käynnissä on palestiinalaisten joukkomurha, joka kohdistuu ennen muuta siviileihin. Vaasan kokoisella alueella asuvilla lähes 1,8 miljoonalla Gazan asukkaalla ei ole mahdollisuuksia paeta maakaistaleelta, jonka Israel on saartanut valtavaksi apartheid-leiriksi.

Benjamin Netanjahun hallitus on ilmoittanut Israelin tavoitteeksi lopettaa Hamasin raketti-iskut, tuhota sen tunnelit ja rauhoittaa alue. Ikään kuin vuosikymmeniä jatkunut väkivallan kierre ei olisi jo järkyttävän moneen kertaan tehnyt selväksi, että Israelin ja Palestiinan konfliktia ei ratkaista sodalla.

Israelin propaganda esittää maan taas kerran uhrin asemassa, vaikka Israel miehittää palestiinalaisten maita ja syyllistyy iskuillaan sotarikoksiin rankaisemalla kollektiivisesti palestiinalaisia. Moni Suomessakin uskoo nimenomaan Hamasin rikkovan aselepoa, vaikka tilastot osoittavat Israelin ampuneen raketteja monta kertaa useammin ja paljon tuhoisammin seurauksin marraskuussa 2012 solmitun aselevon jälkeen.

Miksi Israel hyökkäsi?

Israelin johto tietää, että hyökkäys Gazaan ei tuo rauhaa. Miksi se sitten ryhtyi taas kerran sotaan?

Tilanteen kärjistyminen alkoi jo ennen kolmen nuoren Israelin siirtokuntalaisen sieppaamista ja murhaamista. Sen sijaan, että olisi paneutunut rikoksen selvittämiseen, Israelin johto käytti tapahtunutta kärjistääkseen tilannetta, joka oli muuttunut keväällä kun keskenään taistelleet palestiinalaisjärjestöt, Fatah ja Hamas muodostivat yhteishallituksen.

Yhteishallitus ilmoitti pitävänsä kiinni palestiinalaishallinnon kansainvälisistä sitoumuksista ja oli valmis jatkamaan rauhanprosessia. Tämä olisi voinut avata mahdollisuuden neuvotella ratkaisusta, joka perustuu kahden itsenäisen valtion molemminpuoliseen tunnustamiseen. Yhteishallituksen kautta myös Hamas olisi voinut olla mukana keskusteluissa.

Se oli vasta mahdollisuus, mutta jotain jota Netanjahun hallitus ei halunnut. Se oli jo aiemmin kariuttanut rauhanprosessia vaatimukseen Israelin tunnustamisesta vain ”juutalaisena valtiona”. Yhtä vähän Israelin johto halusi palestiinalaisten yhdistävän voimansa, joita se on aina pyrkinyt hajottamaan. Huolta herätti myös Palestiinan yhteishallituksen ja itsenäisyyden saama kansainvälinen tuki.

Toisaalta Israelin johto laski voivansa käyttää hyväksi sitä, että Hamas oli menettänyt Egyptistä, Syyriasta ja Iranista saamaansa tukea. Tilanteen kärjistyminen sopi myös niille, joita ei ole miellyttänyt ääri-islamistisen ISIS:n uhkan tuoma USA:n ja Iranin lähentyminen.

Pommeja vai oikeutta?

Israel vastasi Palestiinan yhteishallituksen muodostamiseen kieltäytymällä neuvotteluista ja ilma-iskuilla Gazaan. Tässä Netanjahu saattoi vedota USA:n ja EU:n päätöksiin Hamasista terroristijärjestönä. Samalla Israel kiristi Gazan saartoa, vaikka aseleposopimuksen mukaan se piti purkaa. Myös Hamasin sotilaallisen siiven raketti-iskut Israelin puolelle lisääntyivät.  Väkivallan kierre sai taas lisää vauhtia.

Miehitetyllä kansalla on oikeus vastarintaan. Mutta tämä ei oikeuta myöskään Hamasin iskuja siviilikohteisiin. 

On selvää, että palestiinalaisten keskuudessa on paljon turhautumista kerta toisensa jälkeen, vuosikymmeniä toteutumatta jääneisiin lupauksiin. Se ruokkii tukea Hamasille. Toisaalta voi kysyä, miten Palestiinan johto voi saada laajan tuen poliittisille neuvotteluille ja sopimuksille, jos Israel saa jatkaa palestiinalaisten tappamista ja sortamista USA:n tuella ja ilman kansainvälisiä vastatoimia?

Gaza, öljy ja kaasu

Palestiinan kohtalot ovat kietoutuneet osaksi isoa kamppailua Lähi-idän energiavarojen hallinnasta.  Israel on toiminut alueella eräänlaisena USA:n imperialismin ”kiinteänä lentotukialuksena”. 2000-luvulla muun muassa Gazan, Israelin, Kyproksen ja Syyrian rannikoilta löydetyt valtavat kaasu- ja öljyvarat korostavat entisestään alueen taloudellista ja strategista merkitystä.

Israelin johtajat ovat puheillaan ja teoillaan lietsoneet maassaan vihamielistä suhtautumista Palestiinan kansaa ja sen oikeuksia kohtaan. Kun työväenpuoluekaan ei ole esittänyt tälle selkeää vaihtoehtoa, on äärioikeiston vaikutus hallituksen linjaan kasvanut.

Kuvaavaa on, että maan suurimman lehden Israel Hayomin päätoimittaja uhoaa Gazan pommittamista ”kivikauteen”.  Hallitukseen kuuluvan Juutalaisten koti –puolueen parlamenttiryhmän puheenjohtaja  puolestaan kehottaa tuhoamaan ”käärmeitä kasvattavat” palestiinalaisäidit ja –kodit.

Pyrkiessään miellyttämään näitä voimia, hajottamaan palestiinalaisten yhteishallituksen ja käyttämään hyväksi arabimaiden hajaannusta, Israelin hallitus pelaa äärimmäisen vaarallista peliä. Naapurissa Syyriassa käydään veristä sotaa, Egyptin tilanne kärkevä, Irak on hajoamisen partaalla, ISIS tavoittelee islamilaista kalifaattia, Libyassa soditaan, Libanonin rauha on hauras… Tilanteen monimutkaisuutta kuvaa sekin, että Hamasin tukijoina esiintyvät nyt muun muassa Turkin ja Qatarin johtajat.

Israelia painostettava

Kun Israel vetoaa ”itsepuolustukseen”, korostaa PLO:n johdon jäsen Hanan Ashrawi asian olevan päivänvastoin: Ei mikään kansa voi hyväksyä eristämistä vankilaan, miehitystä, elämän perusedellytysten tuhoamista ja puolustuskyvyttömien ihmisten joukkomurhaamista. Onkin selvää, että rauhaa ei saada aikaan niin kauan kun Gazan saarto, Israelin valtaamien alueiden miehitys ja palestiinalaisten sorto jatkuvat.

Palestiinalaisten voima on yhtenäisyydessä ja kansainvälisessä solidaarisuudessa. 22 Gazan alueen ammattiliittoa ja kansalaisjärjestöä on vedonnut Israelin asettamiseksi asevientikieltoon ja sotilaallisen yhteistyön lopettamiseksi sen kanssa, kauppasopimusten – kuten EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen – irtisanomiseksi sekä israelilaisten tuotteiden boikotoimiseksi.  

(Kuva mielenosoituksesta ”Tämän on loputtava. Näpit irti Gazasta!” 26.7. Helsingissä.) 

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »