Helsinki tekee satoja miljoonia voittoa, mutta palveluja heikennetään

5.11.2018

Onko Helsingin kaupungin tarkoitus tehdä voittoa asukkaiden hyvinvoinnin kustannuksella? Kuntalain mukaan näin ei saisi olla, mutta käytännössä Helsinki kerää satoja miljoonia euroja ylijäämää. Samaan aikaan vanhusten palveluissa, terveysasemilla, kouluissa, päiväkodeissa, kirjastoissa ja muissa peruspalveluissa on liian vähän työntekijöitä ja määrärahoja.

Kaupunginhallituksen yksimielisesti hyväksymä ehdotus ensi vuoden talousarvioksi jatkaa palvelujen heikentämisen ja ylijäämien kasaamisen linjaa. Monien palvelujen määrärahat supistuvat reaalisesti ja asukasta kohti tämän vuoden tasosta. Vaikka kaupungin pankkitileillä makaa toista miljardia ja tulosennuste tälle vuodelle on 320 miljoonaa ylijäämäinen, tähtää budjetti ensi vuonna yli 260 miljoonaan euron ylijäämään.

– Budjettiesityksessä ei sanota mitään Stadin ikäohjelman edellyttämien riittävien resurssien turvaamisesta vanhusten palveluihin. Palveluasuntoja ei lisätä, vaikka niistä on huutava pula.

– Sote-määrärahojen pieni lisäys ei vastaa edes asukasmäärän ja palvelutarpeiden kasvua. Resurssien alimitoittamisella ja lähipalveluja karsimalla luodaan lisää markkinoita yksityiselle terveys- ja hoivabisnekselle.

– Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen alalla budjetti tarkoittaa lähikoulujen ja pienten päiväkotien karsimista, isompia oppilasryhmiä ja ammatillisen koulutuksen opettajapulan jatkumista.

– Lähikirjastoissa on jatkossa entistä vähemmän työntekijöitä, kun kaupunginkirjaston vakansseja ei lisätty ja uuteen keskustakirjasto siirtyy muista kirjastoista kymmeniä työntekijöitä.

– Työllisyyden hoitamiseen ei osoitettu lisää rahaa ja työpaikkoja. Sen sijaan budjetissa varaudutaan maksamaan yli 60 miljoonaa sakkomaksuna Kelalle pitkäaikaistyöttömyydestä.

– Neljän miljoonan euron palkkakehitysohjelmalla ei korjata henkilöstövajausta ja palkkojen jälkeenjääneisyyttä, kun työntekijöitä on noin 37 000.

– Asuntojen ja tonttien vuokrien korotukset jatkuvat.

– Hiilineutraalin Helsingin tavoitteesta puhutaan, mutta budjetista puuttuvat konkreettiset ilmastoteot, kuten askeleet kohti maksutonta joukkoliikennettä, tuulivoiman rakentaminen ja viheralueiden säästäminen. Sen sijaan puuhataan miljardiluokan autotunneleita.

Miksi vihreät, SDP, Vasemmistoliitto ja RKP alistuivat kaupunginhallituksessa tällaiseen pormestari Vapaavuoren ja kokoomuksen ajamaan budjettilinjaan?

 

Leikataan ylijäämistä, ei palveluista

Suomen kommunistisen puolueen ja Helsinki-listojen ryhmä vaatii, että satojen miljoonien ylijäämistä ohjataan lisää rahaa sote-palveluihin, päiväkoteihin, kouluille, lähikirjastoille ja muihin peruspalveluihin. Samalla on palkattava lisää työntekijöitä ja parannettava palkkausta Helsinki-lisällä. Lisää rahaa on suunnattava myös kaupungin omaan vuokra-asuntotuotantoon, palveluasuntojen rakentamiseen ja mm. koulujen peruskorjaukseen. Helsingin kasvua ei saa tavoitella asukkaiden hyvinvoinnin kustannuksella.

 

 (Teksti Hakaniemen markkinoiden teltalle 4.11.2018)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »