Mikä on Helsingin kaupungin linja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa? Kaksi vuotta sitten kaupunki kääntyi pormestari Jan Vapaavuoren johdolla vastustamaan hallituksen silloin esittämää sote- ja maakuntauudistusta. Perusteluna oli muun muassa se, että Helsinki pystyy järjestämään itse sote-palvelut, että esitys pirstoo palveluja ja että päätösvallan siirtäminen pois kaupungilta vaikeuttaa ongelmien ratkomista.

Antti Rinteen hallitus on käynnistänyt uuden sote-esityksen valmistelut. Tähän liittyy sosiaali- ja terveysministeriön kysely kunnille niiden roolista sote-palvelujen tuottamisessa. Kunnilla on siinä mahdollisuus ottaa kantaa perustason palvelujen säilyttämiseksi ainakin pääosin kuntien vastuulla ja tuottamina. Helsingin kaupunginhallitukselle ehdotettu vastaus kyselyyn herättää kysymyksen, onko Helsingin johto kääntämässä taas sote-takkia.

Kummallinen vastausehdotus

Toimialajohtaja Juha Jolkkosen esittämän ja sote-lautakunnan yksimielisesti hyväksymän vastausehdotuksen mukaan Helsingissä sote-palvelujen järjestäminen kuntapohjaisesti on ensisijainen vaihtoehto eikä maakuntaa ole tarpeen perustaa. Jos maakunnat kuitenkin perustetaan, kuntien mahdollisuus tuottaa palveluja tulee sallia vain maakunnan ohjauksessa ja rahoittamana.

Lautakunnan ehdotuksen mukaan Helsinki ei kannata sitä, että osa sote-palvelujen järjestämisvastuusta säilyisi kuntien päätösvallassa ja niillä olisi oikeus tuottaa itsenäisesti näitä palveluja. Helsinki kannattaisi vain sitä, että kunnille jätetään mahdollisuus tuottaa joitain sote-palveluja niin, että järjestämisvastuu ja päätösvalta on maakunnalla.

Ministeriön kysymykseen, kuinka todennäköisesti kunta käyttäisi oikeutta tuottaa palveluja, mikäli sellainen laissa säädettäisiin, sote-lautakunta esittää vastaukseksi ”Hyvin epätodennäköisesti” (kyselyn asteikolla 5 – 1 vastaus olisi 1). Myös siinä tapauksessa, että päätösvalta siirtyisi maakunnalle ja se olisi valmis sopimaan joidenkin palvelujen tuottamisesta kunnassa, Helsinki käyttäisi tätä oikeutta vastausehdotuksen mukaan melko epätodennäköisesti (asteikolla vastaus 2).

Helsinki järjestää nykyisin jonkin verran muitakin kuin laissa kunnan velvollisuudeksi säädettyjä palveluja. Kaupungin ylläpitämät asukastalot ja niiden yhteisöllinen sosiaalityö ovat tästä eräs esimerkki. Nyt lautakunnan ehdottamassa vastauksessa ministeriölle torjutaan kuitenkin kategorisesti mahdollisuus, että kunnat voisivat tarjota laissa säädettyjen lisäksi joitain sote-palveluja.

Sosiaali- ja terveysministeriön kysely tapahtuu samaan aikaan kun Helsingin, tämän alueen ja Uudenmaan mahdollisesta erillisratkaisusta on vasta aloitettu selvittelyt. On ymmärrettävää, että kaupunki haluaa saada tiedot erillisratkaisusta ennen kuin ottaa lopullista kantaa kuntien rooliin sote-uudistuksessa. – Mutta miksi lautakunnan ehdotuksessa vastustetaan nyt sitä, että lakiin kirjattaisiin kunnille niitä oikeuksia, joita kaupunginvaltuusto ja pormestari ovat pari vuotta vaatineet?

Lähipalvelujen merkitys

Ministeriön kyselyssä listataan erilaisia sote-palveluja ja kysytään kuntien halukkuutta järjestää tai tuottaa itse joitain niistä. Pienemmissä kunnissa suuri osa sote-palvelujen tuottamisesta on jo siirretty useamman kunnan muodostamille kuntayhtymille. Perustason sote-palveluissa on kuitenkin lähipalveluilla erityinen merkitys ja tämä koskee pienempiäkin kuntia.

Hoito- ja hoivatyössä on tärkeä tuntea se arki, elämäntilanne ja ympäristö, josta ihminen tulee. Kyse on myös palvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta ja siitä, miten päätöksentekijät tuntevat palvelujen tarpeita kunnissa. Lähipalvelut rakentavat yhteisöllisyyttä, jolla on iso rooli myös sote-ongelmien ennaltaehkäisyssä.

Palvelujen integraatiossa ei olekaan kyse vain yhdestä mallista. Erilaisissa sote-palveluissa tarvitaan erilaista moniammatillista yhteistyötä ja erilaisia yhteyksiä muihin palveluihin – myös muihin kunnan palveluihin, esimerkiksi päiväkoteihin, kouluihin, työllistämiseen, asuntotoimeen ja kulttuuritoimintaan.

Miksi Helsinki karsii lähipalveluja?

Helsingin sote-linjan ristiriitaisuus näkyy ministeriön kyselyyn annettujen vastausten ohella myös kaupungin omissa ratkaisuissa. Lähipalveluja karsitaan ja keskitetään jättiyksiköihin. Kamppiin ollaan perustamassa valtava terveys- ja hyvinvointikeskus, jonne aiotaan keskittää Etelä-Helsingin (Viiskulman), Lauttasaaren, Töölön ja Laakson terveysasemat, sosiaali- ja perhepalvelut.

Kuvaavaa on myös suhtautuminen lain velvoitteeseen tuoda valtuuston hyväksyttäväksi vanhuspalveluohjelma (ikäohjelma) ja esittää siinä myös palveluihin tarpeita vastaavat resurssit. Stadin ikäohjelma valmisteltiin, mutta siihen ei otettu mukaan arviota tarvittavista resursseista eikä ohjelmaa ole tuotu valtuuston päätettäväksi.

Sote-palvelujen budjetti on Helsingissä ollut jatkuvasti alimitoitettu. Tämän totesi sote-lautakuntakin taas kerran käsitellessään toimialan talousarvioehdotusta ensi vuodelle. Mutta se tyytyi – taas kerran – budjettiraamin ylittämisen sijaan vain liittämään esitykseen lausuman, jossa todetaan määrärahojen riittämättömyys ja palvelutarpeiden kasvu.

Julkisten palvelujen riittämättömyys ja lähipalvelujen karsiminen edistää tietysti yksityistä sote-bisnestä. Se, että kokoomus ajaa tällaista linjaa ei ole kumma, mutta miksi sille antavat tukensa Helsingin vihreät, vasemmisto, perussuomalaiset ja muut valtuustoryhmät? Miksi kaupungin viime vuodeltakin keräämistä yli 400 miljoonan euron ylijäämistä ei ohjata lisää rahaa peruspalveluihin?