Helsinki 2018 huippukokouksesta

17.7.2018

Trumpin ja Putinin huippukokouksesta ei kohtuudella voinut odottaa kovin konkreettisia tuloksia. Ehkä tärkeintä olikin näkökulman muutos vastakkainasettelusta rakentavien ratkaisujen hakemiseen.

Kun kyse on kahden johtavan ydinasevaltion presidenteistä, on tärkeää, että esillä olivat ydinasevalvonta ja ydinaseistuksen rajoittaminen, mm. Start-sopimuksen jatko. Tässä suhteessa ero Trumpin puheisiin äskeisessä Naton kokouksessa varustelumenojen lisäämisesta oli silmiinpistävä.

Tiedotustilaisuuden perusteella esillä on ollut monia ajankohtaisia kysymyksiä, kuten Syyria, Ukraina ja  Korean niemimaa. Eli konflikteja, joissa suurvalloilla on merkittävä rooli ja siten myös nahdollisuus edesauttaa niiden ratkaisuja. Syyrian osalta keskustelut näyttävät olleen konkreettisempia kuin Ukrainan kohdalla, josta lehdistötilaisuudessa toistettiin osapuolten vanhat, eriävät kannat.

Mediassa päähuomion näyttävät saaneen syytökset Venäjän sekaantumisesta USA:n presidentinvaaleihin. Trump kompastui niihin lehdistötilaisuudessa, taas kerran. Paremmin valmistautuneelta Putinilta tuskin edes kysymyksen esittänyt yhdysvaltalaistoimittaja kuvitteli saavansa haluamaansa vastausta.

Vaaleihin liittyvien väärinkäytösten selvittäminen on tietysti välttämätöntä. Mutta uskooko joku vakavissaan, että suurvaltojen presidentit kokoontuisivat siitä neuvottelemaan ja että he sen jälkeen ilmoittaisivat lehdistötilaisuudessa toimineensa rikollisesti tai myötävaikuttaneensa rikolliseen toimintaan?

Ulkopolitiikka on suuressa määrin sisäpolitiikan jatketta, mutta varsinkin nykymaailmassa tämä suhde on kaikkea muuta kuin yksioikoinen. Kun ajatellaan sodan, ydinaseiden, ilmastonmuutoksen ja muita globaaleja uhkia, olisi edesvastuutonta jäädä odottamaan sitä, että Yhdysvaltojen – ja Venäjän – vaalien ja demokratian ongelmat on ratkaistu.

Johtajat eivät kansainvälisiä ongelmia yksin ratkaise – varsinkin kun juuri suurvaltojen intressit ovat monia niistä aiheuttaneet – mutta kärjistyneiden suurvaltasuhteiden liennyttämistä tarvitaan, jotta ratkaisuja saadaan aikaan. Tässä mielessä Helsingin huippukokous kuvastaa myös USA:n, Naton ja EU:n viime vuosina harjoittaman Venäjän eristämispolitiikan epäonnistumista tai ainakin osittaista murenemista.

Talouspakotteiden sijasta esille lehdistötilaisuudessa nousi maiden välisen kaupan lisääminen. Lisäksi Putin näytti tarjoavan maakaasun hinnoittelua Nordstream 2 -putkeen tasolla, jolla USA voi kilpailla nesteyten kaasun tarjouksillaan, ja Ukrainan kautta tapahtuvien toimitusten jatkamista siltä pohjalta, jonka välimiesoikeus asettaa Ukrainan ja Venäjän kaasukiistassa.

Mielenkiintoista on sekin, mistä presidentit eivät ainakaan tiedotustilaisuudessa puhuneet. Kuten Kiina, EU ja kauppasota. Ja ilmastokysymys. Tai ihmisoikeudet.

Huippukokouksen pitäminen Helsingissä liittyi selvästi Suomen asemaan sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Ja sekös näyttää ärsyttävän joitain kokoomuslaisia. – ”Helsingin henki” elää. Se pitäisi nähdä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan voimavarana, jolle voi rakentaa asevarustelun ja Naton sijasta kansainväliseen yhteistyöhön perustuvaa turvallisuutta.

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »