Helsingin palveluista tingitään ylijäämien kasaamiseksi

29.11.2018

Helsingin valtuusto hyväksyi eilen talousarvion, jossa ylijäämien kerääminen asetettiin tärkeämmäksi kuin peruspalvelujen resurssien riittävyyden turvaaminen. Siinä on moniin palveluihin rahaa reaalisesti asukasta kohti vähemmän kuin tänä vuonna käytetään. Samaan aikaan tavoitteena on tehdä ylijäämää 285 miljoonaa euroa (minkä lisäksi tulevat vielä Helenin, Sataman ym kaupungin yhtiöiden voitot).

 

Valtuusto siunasi Vapaavuoren budjettilinjan

Kaupungin ensi vuoden budjetin linja hyväksyttiin valtuustossa lähes yksimielisesti. Kun kukaan ei kannattanut feministisen puolueen Katju Aron ehdotusta budjetin palauttamisesta sote-määrärahojen lisäämiseksi, esitys raukesi. Hölmöläisten peiton leikkuuta muistuttava perussuomalaisten esitys kirjastorahojen leikkaamisesta siirtämällä niistä 7 miljoonaa sote-palveluihin kaatui äänin 75 – 4.

 

Pasilan pilvenpiirtäjät

Se, että isot ratkaisut tehdään muualla kuin valtuustossa, näkyi kun Pasilan aseman eteläpuolelle suunnitellun kilpailun voittajaksi hyväksyttiin ilman ainuttakaan puheenvuoroa YIT:n pilvenpiirtäjäsuunnitelma Trigoni.

Kaupunki järjesti yhdessä valtion Senaattikiinteistöjen kanssa kilpailun alueelle, jossa ei ole vielä edes asemakaavaa ja jonka kaavaa rakennusliike pääsee mukaan valmistelemaan. Kun aiemmin on puhuttu korkeasta rakentamisesta Pasilan aseman pohjoispuolelle, ollaan nyt suunnittelemassa vielä korkeampaa rakentamista aseman eteläpuolelle. Kupunki ja Senaattikiinteistöt myyvät tontin, jolle rakennetaan ”enintään 60 % asuntoja”(erikoinen muotoilu, kun asunnoista on pulaa ja hehtaareittain liike- ja toimistotiloja tyhjillään). Kaupungin osuus tontin myyntitulosta on noin 12 miljoonaa.

Valtuusto päätti lisäksi Lauttasaareen ala-asteen perusparannuksesta ja asemakaavamuutoksesta Kulosaaren Kaakkoisosaan.

 

Valtuutettujen aloitteita

Eniten aikaa kokouksessa käytettiin valtuutettujen aloitteisiin annettujen vastausten käsittelyyn.

Feministisen puolueen aloitetta samapalkkaisuusohjelman laatimisesta ei hyväksytty. Vastauksen palauttaminen uuteen valmisteluun hylättiin äänin 43 – 36.  Perussuomalaisten aloite riippumattoman selvityksen tekemiseksi vanhuspalvelujen toiminnasta kaatui äänin 66 – 18. Vasemmistoliitto esitys sisäilmaongelmien selvittämisestä sai positiivisemman vastauksen. Piraattien esitykseen kaupunginhallituksen ja lautakuntien julkisten kokousten kokeilemisesta tuli vastaus, että ko. elimet voivat harkita itse kokeilevatko avointa kokousta kerran vuodessa. Valtuusto hyväksyi Alviina Alametsän (vihr) aloitteen kaupungin työntekijöille avattavasta mahdollisuudesta ilmoittaa väärinkäytöksistä anonyymisti. Valtuusto hyväksyi Veronika Honkasalon ponnen Hekan uuden vuokrantasausjärjestelmän sosiaalisten vaikutusten selvittämisestä. Honkasalon asiasta ensin tekemä sitovampi palautusesitys sen sijaan hylättiin. Sinisten Sampo Terhon esitys kansanäänestyksestä koskien Malmin lentokentän säilyttämisestä hylättiin äänin 53 – 28.

Osa aloitevastauksista jäi pöydälle, kun kokous venyi.

Ensi vuoden alussa, Tuuli Kousan siirtyessä OP-ryhmän viestintäjohtajaksi, nousee valtuuston puheenjohtajaksi Otso Kivekäs. Sitä ennen valtuusto kokoontuu vielä 12.joulukuuta.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »