Hallitus vie Suomea kahta raidetta Natoon

22.11.2002

 

Nykyaikaisen militarismin juuret ovat kilpailussa maailmanmarkkinoista, luonnonvaroista ja vaikutusvallasta. Erityisesti imperialismin kaudella talouden militarisoimisesta on muodostunut tärkeä talouden rakenteellinen tekijä. Se, että sota on myös liiketoimintaa ja että voitot ovat erityisen suuret juuri tässä kuolemankaupassa, kertoo paljon kapitalismin luonteesta. Ulkoisten ristiriitojen lisäksi militarismilla on aina ollut roolinsa myös työväen ja kehitysmaiden alistamisessa ja vastarinnan tukahduttamisessa.

Tällaiset tekijät selittävät tänäänkin pitkälle USA:n sotapolitiikkaa, Naton laajentamista ja Euroopan unionin militarisoimista. Militarismiin liittyy samalla eräitä uusia piirteitä, jotka kytkevät myös Suomea Natoon ja USA:n sotapolitiikkaan.

Kansainvälinen sotateollinen yhteenliittymä

Presidentti Dwight Eisenhower varoitti jäähyväispuheessaan 1961 USA:n ”suunnattoman sotalaitoksen ja suuren sotateollisuuden yhdistelmästä”, jonka vaikutus on niin taloudellinen, poliittinen kuin henkinen. Tänään voi puhua samasta ilmiöstä kansainvälisellä tasolla.

Ensinnäkin: Kapitalistisen globalisaation yhdeksi ulottuvuudeksi on muodostunut maailmanlaajuisen sotilaspolitiikan kehittäminen. Sen ilmaus on George W. Bushin turvallisuuspoliittinen strategia, jonka tavoitteena on ”globaali pax-americana”. Myös Nato on laajentanut toiminta-alueensa kansainväliseksi.

EU:n perustuslakia valmistelevan konventin puheenjohtajisto on ehdottanut yhteistä puolustusta. Senkin tavoitteena olisi unionin arvojen puolustaminen ”kaikkialla maailmassa”.

Toiseksi: Samalla kun aseteollisuus on kansainvälistynyt, on militarismi kietoutunut valtioiden rakenteiden ohella kansainvälisiin rakenteisiin, kansainvälisiksi sotilas-teollisiksi yhteenliittymiksi.

Esimerkiksi Euroopan unionissa on päätetty ”vahvistaa puolustuksen teollista ja teknologista perustaa”, muodostettu sotilaallisen toiminnan johtoelimet ja ryhdytty muodostamaan euroarmeijaa. Tähän liittyy turvallisuuspoliittisen päätöksenteon epädemokraattisuuden lisääntyminen. EU:n sotilaallista ja siviilikriisihallintaa koskevat asiakirjat on julistettu Naton vaatimuksesta salaisiksi. Niin Naton laajentaminen kuin EU:n militarisoiminen ovat myös valtava bisnes aseteollisuudelle.

Sota politiikan keinona

Kolmanneksi: Sotilaallisen voiman käyttö on hyväksytty entistä laajemmin politiikan keinoksi ja asevoiman merkitys kansainvälisessä järjestelmässä on kasvanut.

Bushin strategia lähtee siitä, että USA:lla on oikeus käyttää sotilaallista voimaa missä tahansa, riippumatta YK:n ja kansainvälisen oikeuden normeista. Se pitää ennakoivia iskuja – jopa ydinaseilla – hyväksyttävinä keinoina puolustaa USA:n taloudellisia etuja ja rangaista vihollisia.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Nato pyrki oikeuttamaan olemassaolonsa ns. humanitaaristen interventioiden tarpeella. Samaa perustelua käytettiin, kun EU:ta ryhdyttiin sotilaallisen kriisinhallinnan nimissä militarisoimaan. Jugoslavian pommitukset osoittivat, että kyse oli käytännössä hyökkäyssodan oikeuttamisesta.

Nyt Bushin strategiassa sanotaan suoraan, että esimerkiksi Irakissa on ”tarkoitus on turvata USA:n elintärkeät edut alueella – USA:n/liittolaisten esteetön, varma pääsy Persianlahden öljyvaroihin”. Myös euroarmeijan erääksi tehtäväksi esitettiin EU:n Lissabonin kokouksessa konfliktit, joissa on kyse ”kilpailusta vähistä luonnonvaroista”.

Neljänneksi: Joukkotiedotuksen kansainvälistyminen ja keskittyminen pääosin ylikansallisten mediajättien käsiin on johtanut siihen, että militarismia tukevia uhka- ja viholliskuvia voidaan levittää entistä globaalimmin.

Meillekin julistetaan ”yhteisiä länsimaisia arvoja”, joita muka Bushin sotapolitiikka ja ylikansallisten yhtiöiden etuja palveleva vapaakauppa edustavat. Globalisaation kärjistämät ongelmat ja niiden ratkaisukeinot esitetään yhä useammin sotilaallisina.

Liittoutumattomuus vaihtoehtona

Globalisaatio ei merkitse kilpailun, ristiriitojen ja vastakohtien katoamista. Päinvastoin se kärjistää monia kapitalismin ristiriitoja. USA:n pyrkimys vahvistaa hegemoniaansa sotilaallisin keinoin, Naton laajentaminen ja Euroopan unionin militarisoiminen ovat yritys vastata näihin ristiriitoihin – ja erittäin vaarallisella tavalla.

Sotilaallinen liittoutumattomuus on reaalinen vaihtoehto alistumiselle USA:n ja Naton johtamaan globaaliin sotilaspolitiikkaan. Se on vaihtoehto militarististen rakenteiden vahvistamiselle ja sodan hyväksymiselle keinoksi ratkoa ristiriitoja. Se on myös vaihtoehto demokratian kaventamiselle ja militarismin ideologisen vaikutuksen voimistumiselle.

Hallituksen mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton. Mutta vain ”vallitsevissa oloissa”. Käytännössä hallitus on luopunut liittoutumattomuudesta.

Taloudellisen ja poliittisen integraation tiivistyminen vie myös sotilaalliseen integroitumiseen. EU:n militarisoiminen ja Suomen kytkeminen Natoon etenevät yhtä jalkaa. Suomea viedään kahta raidetta Natoon.

Kansalaisilta Lipposen ja Niinistön hallitus ei halua kysyä kantaa asiaan – ei kansanäänestyksellä eikä näköjään vaaleissakaan. Syy on selvä: suuri enemmistö suomalaisista kannattaa sotilaallista liittoutumattomuutta.

EU:n kautta kohti Natoa

Kun Suomi vietiin Euroopan unioniin, hallitus vakuutti, että se ei vie sotilasliittoon. Vaan toisin on käynyt.

Jo Maastrichtin sopimuksessa EU:n toimialaksi vahvistettiin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Amsterdamin sopimuksessa 1997 se laajennettiin koskemaan ”kaikki Euroopan unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset, mukaan lukien…asteittain määriteltävä yhteinen puolustuspolitiikka, joka saattaa johtaa yhteiseen puolustukseen”. Samalla päätettiin perustaa EU:n ns. korkea edustajan virka, johon valittiin Naton pääsihteerinä toiminut Javier Solana.

Kölnin huippukokouksessa keväällä 1999 yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka laajennettiin yhteiseksi turvallisuus- ja puolustuspolitiikaksi. Samalla päätettiin sulauttaa sotilasliitto WEU:n toiminnat pääosin EU:n puitteisiin. Kokouksen loppuasiakirjaan kirjattiin, että EU:n sotilaallista toimintaa kehitetään Naton kanssa yhteensopivalla tavalla.

Helsingin huippukokouksessa joulukuussa 1999 päätettiin EU:lle perustaa yhteiset sotilaalliset joukot ja niille tarvittavat johtoelimet (poliittinen ja turvallisuuskomitea; sotilaskomitea, jonka puheenjohtaja on nyt Gustav Hägglund; ja sotilasesikunta). Käytännössä kyse on 200 000 sotilaan armeijasta, josta 60 000 on saatavissa liikkeelle lyhyellä varoitusajalla. Helsingin päätösasiakirjaan ei hyväksytty mainintaa siitä, että EU:n sotilasjoukkojen toimintaan pitäisi saada YK:n mandaatti. Joukkojen toiminta-aluetta ei myöskään rajattu.

Nizzan huippukokouksessa 2000 tehtiin yksityiskohtaisemmat päätökset sotilaallisesta yhteistyöstä Naton kanssa. Käytännössä EU:n joukot tarvitsevat välttämättä Naton kuljetuskapasiteettia, komentojärjestelmiä ja monia Naton asejärjestelmiä. Naton puolella voimavarojen luovuttaminen EU:lle edellyttää jokaisen Nato-maan suostumusta. Näin USA voi kontrolloida myös euroarmeijaa.

Brysselissä 2001 Lipposen hallitus lupasi korvamerkitä EU-joukkoihin 2 000 sotilaan joukko-osaston ja miinalaivan. Samalla Suomi lupasi vastata pohjoismaisen prikaatin johtamisesta (Nordcaps), joka merkitsee sotilaallista yhteistyötä myös kahden Nato-maan kanssa.

Suomen armeija ”Nato-yhteensopivaksi”

1997 Suomi avasi edustuston Naton päämajassa. Lisäksi Suomesta tuli Euro-Atlantiseen kumppanuusneuvoston (EAPC), Länsi-Euroopan puolustusmateriaalijärjestön (WEAG) ja eräiden Naton asehankintaorganisaation (CNAD) työryhmien jäsen. Suomalaisia varusmiehiä on osallistunut Naton johtamiin sotaharjoituksiin ja ensimmäiset sellaiset on järjestetty kumppanuusohjelman puitteissa myös Suomessa. Vuonna 2000 tehty rauhanturvalain muutos mahdollistaa entistä laajemman osallistumisen Nato-johtoisiin operaatioihin.

Vuosi sitten eduskunta hyväksyi yksimielisesti puolustusselonteon, jossa siunattiin kritiikittä Naton ”ensisijainen rooli” kriisinhallinnassa ja EU:n sotilaallisen toiminnan kehittäminen yhteistyössä Naton kanssa. Selonteon yhteydessä hyväksyttiin myös Suomen sodanjälkeisen historian suurin asevarusteluohjelma.

Samaan aikaan eduskunta hyväksyi budjetissa lähes 3 miljardin markan tilausvaltuudet armeijan asehankinnoille, jonka lähtökohdiksi määriteltiin ”Nato-yhteensopivuus” ja Naton sotilaallisen suunnittelun ”PARP:n (Planning and Review Process) kumppanuustavoitteet”. Päätöksen hyväksyivät oikeiston rinnalla myös kaikki vasemmiston, vihreiden ja keskustan kansanedustajat.

Naton rauhankumppanuusohjelman puitteissa on vuodesta 1994 alkaen sovitettu armeijan toimintoja yhteen Naton kanssa. Siinä kartoitetaan vuoteen 2004 mennessä myös, mitkä lentokentät ja satamat voidaan tarvittaessa antaa Nato-joukkojen käyttöön.

Jo 1999 puolustusvoimien silloinen komentaja Gustav Hägglund totesi Suomen olevan ”sotilaallisesti valmis Natoon”. Seuraavana vuonna hän vielä täsmensi maanpuolustuskurssilla: ”sellaisella optiolla ei voi tulla Naton jäseneksi, että sulkisi ydinaseet pois” (2.12.2000).

Hallituskin ”Nato-yhteensopivaksi”

Eduskuntapuolueet kokoomuksesta vasemmistoliittoon hyväksyivät keväällä Antti Kalliomäen puheenjohdolla toimivan parlamentaarisen työryhmän perustamisen valmistelemaan vaalien jälkeen eduskunnalle esitettävää puolustusselontekoa. Työryhmän toimeksiannossa ei mitenkään rajata valmisteluja sotilaallisen liittoutumattomuuden puitteisiin.

Vaikka kansalaisten enemmistö vastustaa selvästi Natoon liittymistä, ovat vaalien jälkeiseen hallitukseen pyrkivät puolueet muuttaneet ohjelmiaan ”Nato-yhteensopiviksi”.

— Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälän mukaan puolueella on jo jalka Naton oven välissä.

— SDP jätti puoluekokouksessaan pois aiemman Nato-jäsenyyttä vastustavan kannan ja äsken hyväksytystä vaaliohjelmasta pois myös sotilaallisen liittoutumattomuuden.

— Keskusta luopui puoluekokouksessa aiemmasta kannasta, joka edellytti pysymistä liittoutumattomana ja kuittasi sen toiveella asian ratkaisemisesta kansanäänestyksessä.

— Tuija Braxin mukaan Nato-jäsenyys ei ole vihreille hallituskysymys. Vihreät ovat hänen mukaansa valmiita myös hallitukseen, joka vie Suomen Natoon.

— Vasemmistoliiton puoluevaltuusto torjui Suvi-Anne Siimeksen johdolla esityksen Nato-jäsenyyden vastustamisen ottamisesta yhdeksi vaalikampanjan pääteemaksi.

Vähintä, mitä puolueilta voi vaalien edellä vaatia, on selvä vastaus siihen, ovatko ne Naton vai sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla. SKP on haastanut myös muut puolueet sitoutumaan siihen, että Suomea ei viedä Natoon eikä euroarmeijaan vaan maamme pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana ja kehittää aktiivista rauhanpolitiikkaa.


* * *

Näin Suomea on viety kohti Natoa

1992

64 Hornet-hävittäjän tilaus USA:sta.
Suomi Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvoston (NACC) tarkkailijaksi.

1994

Päätös liittyä Euroopan unioniin: ”yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka”.
Suomi Naton rauhankumppanuusohjelmaan (Pfp).

1995

Suomi Länsi-Euroopan sotilasjärjestön WEU:n tarkkailijaksi.
Naton ja Suomen PARP-asiakirja armeijan yhteensovittamisesta.

1996

Eduskunnan päätös valmiusjoukkojen perustamisesta.

1997

Hallituksen puolustusselonteko: puolueettomuus hylätään.
EU:n Amsterdamin sopimus: ”Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka käsittää kaikki EU:n turvallisuuteen liittyvät kysymykset, mukaan lukien asteittain määriteltävä yhteinen puolustuspolitiikka, joka saattaa johtaa yhteiseen puolustukseen”.
Suomi Euroatlantisen kumppanuusneuvoston (EAPC) jäseneksi.
Suomi Länsi-Euroopan asejärjestön WEAG:n tarkkailijaksi.
Naton päämajaan Suomen edustusto.
Suomi Naton asehankintatyöryhmiin (CNAD).

1998

Eduskunta päättää helikopterikaupasta.
Eduskunta mukaan Naton parlamentaariseen yleiskokoukseen.

1999

Lipposen hallituksen ohjelma: Suomi liittoutumaton ”vallitsevissa oloissa”, ”itsenäisen” tilalle ”uskottava puolustus”.
Kölnin huippukokous 1999: EU:lle yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.
WEU:n toiminta pääosin EU:n puitteisiin.
Helsingin huippukokous: Päätös kriisinhallintajoukoista (60 000 – 200 000 sotilasta), EU:lle sotilaselimet.
Suomi Länsi-Euroopan puolustusteollisuusryhmään (EDIG).
Gustav Hägglund: ”Suomi sotilaallisesti valmis Natoon”.

2000

Nizzan huippukokous: Päätös EU:n yhteistyöstä Naton kanssa.
Hornet-hävittäjät harjoituksissa Nato-maiden kanssa.
Yhteistyösopimus Naton materiaalihuoltojärjestön (NAMSO) kanssa.
Nato merkitsee alusrekisteriinsä suomalaislaivoja.
Rauhanturvalain muutos.
Suomesta WEAG:n jäsen.

2001

EU-joukkoihin luvataan 2 000 sotilasta + miinalaivan.
Päätös muodostaa Nordcaps-prikaati.
Puolustusselonteko, varusteluohjelma 2002 – 2008.
Budjetti: asehankintojen lähtökohdaksi ”Nato-yhteensopivuus”

2002

Hallitus lupaa kartoittaa satamat ja lentokentät Natolle.
Suomalaisia Nato-johtoisissa sotaharjoituksissa Puolassa.
Suomen merivoimien miinanraivausharjoitus Naton kanssa.
Ensimmäiset EU:n esikuntaharjoitukset CME 02.
EU:n perustuslakiluonnos: esitys EU:n yhteisestä puolustuksesta.
Naton huippukokous: esitys Naton ja EU:n yhteisistä sotaharjoituksista.
Naton ja EU:n sopimus, jolla EU käyttää Naton sotilaallista kapasiteettia.

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »