– 2.11.2016

Sipilän, Orpon ja Soinin hallituksen esittämä sote- ja maakuntauudistus on kilpailuttamisen ja yksityistämisen ohjelma, jossa päätösvaltaa siirretään kunnista yhtiöille ja ministeriölle. Samalla uudistukselle esitetyt tavoitteet on käännetty nurinperin.

Hallituksen esitys ei vähennä terveys- ja hyvinvointieroja vaan lisää eriarvoisuutta. Palvelukokonaisuuksien sujuvoittamisen sijasta se pirstoo niitä. Peruspalvelut ovat jääneet erityistason varjoon ja sosiaalityö lapsipuolen asemaan. Kasvaviin palvelutarpeisiin vastaamisen sijasta vaaditaan epärealistisia kolmen miljardin säästöjä ja palvelujen laajenevaa yksityistämistä. Itsehallinnon ja demokratian korvaavat yhtiövalta ja kiristyvä valtion ote. Maakuntien itsehallinto jää näennäiseksi ja pakkoyhtiöittäminen kaventaa demokratiaa. Ihmisten, palvelujen tarvitsijoiden näkökulma on hukattu.

Palvelujen parantamista ja aluehallinnon uudistamista tarvitaan. Mutta hallituksen esitys on syytä hylätä ja aloittaa uusi valmistelu uudelta pohjalta. Siksi olen tehnyt vastaesityksen. Sen lähtökohtana on perustason palvelujen järjestäminen ja päättäminen lähellä ihmisiä, kunnissa. Sen sijaan erityistason palveluissa tarvitaan isompia yksiköitä, maakuntia ja yliopistokeskussairaaloita.
Pakkoyhtiöittäminen historiallinen virhe

Perustason palveluja neuvoloista vanhusten kotipalveluihin ei ole syytä keskittää valtaviin maakuntatason palvelulaitoksiin. Esimerkiksi Uudellamaalla 1,6 miljoonan asukkaan palvelut ja noin 60 000 työntekijää keskitettäisiin yhden ainoan palvelulaitoksen alaisuuteen. Tukipalveluihin ollaan muodostamassa jopa valtakunnallista palvelukeskusta. Kun järjestämisen keskittämiseen yhdistetään vielä tilaaja-tuottajamalli ja pakkoyhtiöittäminen, on seurauksena megalomaaninen byrokratia, jolta puuttuu yhteys asuinalueille ja asukkaisiin. Oma lukunsa on vielä työterveydenhuolto, joka on jätetty hallituksen esityksen ulkopuolelle.

Kun sote-uudistusta alettiin valmistella, kehuttiin sen vähentävän terveys- ja hyvinvointieroja, yhdistävän sosiaali- ja terveyspalveluja sujuviksi ketjuiksi ja säästävän kustannuksia. Nyt ehdotettu satojen sivujen lakipaketti ei toteuta mitään näistä tavoitteista.

Hallituksen ajama julkisten palvelujen yhtiöittäminen ja yksityisten markkinoiden osuuden lisääminen johtaa palvelujen keskittymiseen ensisijassa sinne, missä on eniten asiakkaita, maksukykyä ja mahdollisuuksia tehdä liikevoittoja. Valinnanvapauden nimissä tuetaan verovaroilla liikevoittoja tavoittelevaa ja veroja kiertävää hoito- ja hoivabisnestä. Valinnanvapaudesta hyötyvät vähiten ne, joiden elämään palvelut eniten vaikuttavat, kuten vanhukset, monisairaat ja vammaiset.

Hallitus on tuomassa palveluihin tilaaja-tuottajamallin, josta sitä kokeilleet kaupungit ovat luopumassa. Kokemusten mukaan tilaajan ja tuottajan erottaminen lisää byrokratiaa, heikentää palvelujen järjestäjän mahdollisuuksia vaikuttaa palvelujen sisältöön ja pirstoo nykyisiäkin palvelukokonaisuuksia. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen, koulujen ja nuorisotyön yhteys sosiaali- ja terveydenhuoltoon heikkenisi. Kustannusten hallinta vaikeutuu, kun palveluja tuottavilla yhtiöillä ei ole intressiä välittää niistä kustannuksista, jotka koituvat muiden maksettavaksi. Eikä yhtiöillä ole intressiä panostaa ennaltaehkäisyyn, joka vähentäisi niiden asiakkaita. Lisäksi kilpailulla on taipumus johtaa ketjuuntumiseen ja suurten yhtiöiden hallitsemiin markkinoihin. Se vie elintilaa myös vapaaehtoistyöhön perustuvilta sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä.
Itsehallinto ja demokratia eivät toteudu
Maakuntahallinnosta on tehty hallituksen esityksessä väline, jolla siirretään suuri osa kuntien päätösvallasta valtioneuvostolle ja ministeriölle menokurin kiristämiseksi. Maakuntien suunnitelmat ja budjetit alistetaan ministeriölle. Maakunnan itsehallinto jää tyhjän päälle, kun maakunnilla ei ole itsenäistä taloutta, ei verotusoikeutta eikä oikeutta tuloja tuovaan liiketoimintaan.

Edellisten hallitusten sote-mallit kaatuivat ristiriitaan perustuslain yhdenvertaisuus-, rahoitus- ja itsehallintoperiaatteiden kanssa. Voi kysyä vastaako myöskään Sipilän hallituksen esitys perustuslain säädöksiä. Maakuntiin tulee vaaleilla valittava valtuusto, mutta sillä ei ole omaa taloutta eikä juurikaan itsenäistä päätösvaltaa. Maakuntavaltuusto ei esityksen mukaan päätä palvelujen tuottamisesta. Päätösvalta siirtyy yhtiöille ja palvelulaitoksen virkamiesjohdolle. Kolmen miljardin säästötavoitteet ja markkinaehtoisuus johtavat lähipalvelujen karsimiseen ja palvelumaksujen korotuksiin. Yhdenvertaisuus ei toteudu. Toisaalta esitys vaikeuttaa myös kuntien rahoitusta ja mahdollisuuksia selviytyä niille jäljelle jäävistä tehtävistä. Rahoitus kiristyy erityisesti niissä kunnissa, jotka kasvavat, investoivat ja joilla on paljon velkaa.
Otettava selvä kanta hallituksen sote-mallia vastaan
Helsingin kaupungin johdossa ja valtuustossa kannanotot sote- ja maakuntauudistukseen ovat vaihdelleet kuin syksyiset säät. On kannatettu kuntien määrän rajuun vähentämiseen perustuneita malleja, metropolihallintoa, sitten sote-palvelujen keskittämistä koko maassa viidelle alueelle ja vähän aikaa sitten taas pääkaupunkiseudun erillisratkaisua. Asukkaiden palvelutarpeita enemmän kannanottoja näyttävät ohjanneen erilaisten eliittien valtapyrkimykset ja markkinoiden laajentamisen tavoitteet.

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginhallitusten ehdottama pääkaupunkiseudun erillisratkaisu ei kelvannut keskuspuolueelle, kokoomuksella ja perussuomalaisille. Nyt kaupunginhallitus tasapainoilee hallituksen esittämän uudistuksen hyväksymisen ja sen joitain osia koskevan kritiikin välillä. Lisäksi kantaa joudutaan ottamaan tilanteessa, jossa ei ole esityksiä ns. valinnanvapaudesta ja rahoituksesta.

Helsingin on syytä sanoa selvästi, että hallituksen esitys ei kelpaa, julkisista palveluista ei saa tehdä kauppatavaraa ja yhtiövalta ei saa syrjäyttää demokratiaa. Tarvitaan perusteiltaan toisenlainen uudistus, jossa peruspalvelut järjestetään ja päätetään kunnissa, erityistason palvelut ja valtion aluehallinto kootaan maakuntiin ja itsehallinnolle luodaan niin kunnissa kuin maakunnissa taloudelliset edellytykset. Samalla uudistuksen painopiste on siirrettävä perustasolle ja ennaltaehkäisevään toimintaan. Tilaaja-tuottajamalli ja yhtiöittäminen pitää hylätä, ne eivät sovi julkisiin palveluihin ja demokraattiseen hallintoon.
Pääkaupungin erityistarpeet
Tekemässäni vastaesityksessä otetaan kantaa myös muutamiin Helsinkiä koskeviin erityiskysymyksiin. Pelastuslaitos sekä sosiaali- ja kriisipäivystys on syytä säilyttää Helsingissä. Myös koulupsykologit ja –kuraattorit, ympäristöterveydenhuolto ja kulttuuritoimi ovat tehtäviä, joita ei pidä siirtää maakuntaan. Sen sijaan työllisyyden hoidon tehtäviä voidaan siirtää ely-keskuksesta kuntiin.

Osaavat ja motivoituneet työntekijät ovat uudistamisen tärkein voimavara. Nyt henkilöstöä ei ole otettu edes mukaan kaikkiin valmisteluryhmiin. Hallitus ei ole edes sitoutunut siihen, että työntekijöiden joutuessa siirtymään työnantajalta toiselle, noudatetaan aina liikkeenluovutusperiaatetta. Kun päätetään palveluja koskevista muutoksista, pitää varata myös muutosrahoja, joilla turvataan, että työehdot eivät heikkene ja että ketään ei jätetä työttömäksi. Esitän tästä muutosturvasta ponnen.