EU-johtajat rahaa ja valtaa jakamassa – missä kansalaiset?

22.7.2020

 

Euroopan unionin huippukokouksessa jaettiin isoja rahoja, ja samalla jaettiin uudelleen myös valtaa. Kokous hyväksyi 750 miljardin euron elpymispaketin niin muutettuna, että avustusten osuus supistui 390 miljardiin ja lainojen osuus nousi 360 miljardiin. Seitsemän seuraavan vuoden budjettikehykseksi sovittiin 1 074 miljardia.

Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin johdolla tulkittiin samalla unionin perussopimuksia uudella tavalla. Lisää valtaa siirtyy Brysseliin ja liittovaltiokehitys voimistuu. Unioni voi rahoittaa toimintaansa veloilla, joista kannetaan yhteisvastuuta, ja alkaa kerätä veroja. Ratkaisut sitovat jäsenvaltioiden talous- ja budjettipolitiikan tiiviimmin EU:n politiikkaan.

 

Mihin katosi terveysohjelma?

Julkisuutta huippukokouksen ympärillä hallitsi kysymys siitä, mikä on lainojen ja avustusten suhde elpymispaketissa. Samaan aikaan monet budjetin linjaukset jäivät vähälle huomiolle. Avustusten ja lainojen suhdetta tärkeämpää on kuitenkin se, kenen hyväksi rahoja ohjataan ja kenen maksettavaksi laskut lopulta tulevat.

Elpymisrahasto esiteltiin alun perin toukokuussa vastauksena koronakriisiin. Pandemian torjumisen ja terveydenhuollon vahvistamisen sijasta elpymisrahastoa ja budjettikehystä koskevia ratkaisuja on kuitenkin ohjannut ennen muuta pelko talouslamasta sekä Italian ja Espanjan velkaantumisen seurauksista. Kyse on paljolti yrityksestä selviytyä jo ennen pandemiaa kärjistyneistä eurojärjestelmän ”valuvioista” ja rauhoittaa finanssimarkkinoita.

Hollannin, Itävallan, Ruotsin ja Tanskan muodostama ”nuuka nelikkö” ajoi Suomen hallituksen tukemana elpymispaketin ja avustusten muuttamista suurimmalta osin lainoiksi. Käytännössä tämä johti esitetyn budjettikehyksen leikkaamiseen muun muassa terveydenhuollon, ekologisen muutoksen, tutkimuksen ja maatalouden rahoituksen osalta. Terveydenhuollon kehittämisen ohjelma EU4Health, joka oli komission esityksessäkin vain 9,4 miljardia, katosi huippukokouksen aikana kokonaan!

 

Askel liittovaltion suuntaan

”Nuukat ja Suomi eivät vastustaneet unionin yhteisvelkaa, mutta laskivat EU:n budjetin kunnianhimoa”, arvioi poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen. EU:lle nyt esitetty oikeus ottaa itse velkaa ja alkaa kerätä omia veroja on suuri periaatteellinen muutos, joka lisää painetta fiskaaliunioniin. ”Ajanmittaan se tulee merkitsemään sitä, että finanssipolitiikan työnjako EU-tason ja kansallisten jäsenvaltioiden välillä tulee muuttumaan”, totesi myös professori Vesa Vihriälä.

Toisaalta huippukokouksessa näkyi myös Brexitin jälkeisen EU:n sisäinen ristiriitaisuus.

 

Kuka maksaa laskut?

Ketkä laskut lopulta maksavat, riippuu myöhemmistä ratkaisuista budjetin tasapainottamiseksi. Mutta huippukokouksessa sovittu kytkös elpymisrahaston, budjetin ja talouspolitiikan EU-ohjausjakson välille pohjustaa sitä, että maksajaksi joutuvat kansalaiset lainojen lyhentämiseksi harjoitettavan leikkauspolitiikan kautta.

Ilmeisesti kukaan EU-johtajista ei edes esittänyt sitä mahdollisuutta, että EU ei ota lainaa markkinoilta vaan Euroopan keskuspankki ryhtyy suoraan lainoittamaan jäsenvaltioita. Tällainen vaihtoehto vähentäisi riippuvuutta yksityisistä pääomamarkkinoista ja mahdollistaisi velkajärjestelyt, joissa EKP mitätöisi osan nyt otettavista veloista.

Se, mihin lainoja ja avustuksia konkreettisesti käytetään, nähdään, kun jäsenvaltiot esittävät siitä suunnitelmansa komissiolle ja neuvosto ne hyväksyy.

Ilmastoa, työllisyyttä ja oikeusvaltiota koskevien kriteerien ja painopisteiden asettamisella on tietysti merkitystä, mutta muotoilut niistä vesitettiin jo huippukokouksen neuvotteluissa epämääräisiksi. Esimerkiksi ilmastolinjaus toteaa vain, että 30 % rahoista on kohdistettava ”ilmastoon liittyviin” (climate-related) hankkeisiin. Oikeusvaltiosta todetaan ainoastaan, että neuvosto alleviivaa sen kunnioittamista. Demokratiaa ja oikeusvaltion periaatteita polkevat Unkarin ja Puolan hallitukset katsoivatkin saaneensa huippukokouksesta lupaukset miljardien rahoituksesta.

 

Suomi nettomaksaja

Suomi on EU:ssa nettomaksaja ja nettomaksu kasvaa. EU:n seitsemän vuoden budjetista Suomeen tulee hallituksen laskelmien mukaan 11,1 miljardia, mutta Suomi maksaa EU:lle 16,7 miljardia. Elpymispaketista Suomi voi saada 3,2 miljardia euroa, mutta maksaa paketin rahoituksesta pidemmän ajan kuluessa 6,6 miljardia.

Tällaisen rahoituspaketin hyväksymistä on perusteltu sillä, että Suomen talous riippuu paljon EU-maiden elpymisestä koska vientiyrityksillä on tärkeä rooli kansantaloudessa. Uhkaavan laman torjuminen onkin tärkeää. Mutta onko vientiyhtiöiden etu myös ”Suomen etu”? Mihin elpymiseen osoitettavat miljardit menevät ja miten ne jaetaan?

 

Kenelle solidaarinen?

En löydä huippukokouksessa sovitusta elpymispaketista mitään sellaisia linjauksia ja keinoja, joilla estettäisiin rahojen keskittyminen harvoihin käsiin – suurten yhtiöiden, pankkien ja pääomien omistajille. En myöskään esityksiä työntekijöiden palkkojen ja muiden työehtojen, työttömyysturvan, eläkkeiden ja muun sosiaaliturvan heikentämistä vastaan.

Kuvaavaa on, että ”nuukan nelikön” vetäjänä oli Euroopan laajimpiin kuuluvan veroparatiisitalouden alustamaan, Hollannin pääministeri. Suomessakin voi kysyä, kenen etuja vientiyritykset palvelevat, kun ne vähentävät työpaikkoja, välttelevät veroja ja jakavat osinkoja kansainvälisille sijoittajille samaan aikaan kun laiminlyövät investointeja Suomeen? Kenelle tässä ollaan solidaarisia?

 

Kansalaiset ja perustuslaki sivuutettiin

Kun EU-johtajat sopivat ratkaisuista, joilla jäsenvaltioilta siirretään lisää valtaa unionin toimielimille, ei kansalaisilta kysytty mitään. Perussopimusten tulkinnalla muutetaan kuitenkin merkittävällä tavalla ehtoja, joilla esimerkiksi Suomi liittyi kansanäänestyksen jälkeen unioniin. Kriisiä käytetään taas kerran unionin integraation tiivistämiseen ja vallan keskittämiseen.

Erikoista oli Suomessa vielä se, että hallitus sivuutti eduskunnan perustuslakivaliokunnan kriittiset kannanotot ja eduskunnan budjettisuvereniteetin turvaamista koskevat ehdot elpymisrahaston hyväksymiselle. Tähän asti on ollut selvää, että Suomen perustuslain tulee ohjata myös valtioneuvoston kannanmuodostusta EU-lainsäädännön valmistelussa.

 

Vaihtoehdot keskusteluun

EU:n budjettikehys ja elpymisrahasto tulevat käsittelyyn sekä eduskunnassa että EU:n parlamentissa. Poikkeuksellisen laajat ja kauaskantoiset ratkaisut on syytä avata myös kansalaiskeskusteluun.

Vaihtoehtoja ei pidä yksinkertaistaa ja supistaa vain velkojen ja avustusten suhteeseen, ei myöskään vain valinnaksi solidaarisuuden ja nurkkakuntaisen nationalismin välillä.

Tarvitaan keskustelua siitä, miten elvytys- ja budjettipolitiikassa asetetaan etusijalle ihmisten hyvinvointi, terveys, ympäristö ja demokraattiset perusoikeudet. Yritysten vastikkeettoman tukemisen sijasta on elvytysrahoja ohjattava terveydenhuollon resurssien lisäämiseen, julkisten palvelujen kehittämiseen ja perusturvan parantamiseen. Työllisyyttä ei pidä jättää markkinoiden varaan, vaan valtion ja kuntien on investoitava uutta arvoa, työtä ja tuloja luovaan tuotantoon. Talouden ekologista rakennemuutosta on vauhditettava asettamalla EU:n ja valtion rahoitukselle huippukokouksessa sovittua tiukemmat ilmasto- ja ympäristöehdot.

Huippukokouksen esiin nostamat ristiriidat ja demokratiavaje asettavat myös laajemman kysymyksen vaihtoehdoista eliitin ja suuren rahan hallitsemalle EU:lle. Olisiko esimerkiksi Suomen sosiaalifoorumissa elokuun lopulla mahdollista virittää laajaa keskustelua ja yhteistoimintaa toisenlaisen Euroopan puolesta. Euroopan tasolla sitä kootaan muun muassa Ateenassa marraskuun lopulla järjestettävässä Eurooppalaisessa foorumissa.

 

(Artikkelin kuva: copyright European Union)

© 2020 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »