Elokapinaa ja poliisiväkivaltaa

4.10.2020

”– Tämä on ollut poliisin johdettu kenttätilanne, jossa on tehty ratkaisu normaalin rakenteen mukaisesti.” Näin selittää poliisi nyt eilistä toimintaansa Elokapinan väkivallattoman mielenosoituksen lopettamiseksi mm. sumuttamalla useaan kertaan lähietäisyydeltä kaasusumuttimella nuoria mielenosoittajia suoraan silmiin.

Eilen poliisin perusteli toimia mielenosoituksen aiheuttamalla ”merkittävällä liikennehaitalla” ja sillä, että kyse oli ”lievimmästä mahdollisesta voimankäytöstä”, kun Unioninkadulta Kaisaniemenkadulle siirtynyttä mielenosoitusta ei poliisin kehotuksista huolimatta lopetettu.

Olin sattumoisin palaamassa seminaarista linja-autolla juuri kun poliisi pysäytti liikenteen Kaisaniemenkadulla. Bussi ehti seisoa vain muutaman minuutin, kun poliisi alkoi ohjata autoja toisille kaduille (ja vähän myöhemmin median mukaan ratikkakaistoja pitkin myös eteenpäin Kaisaniemenkadulla). Puheet ”merkittävästä liikennehaitasta” ovat hölypölyä, etenkin kun liikenne oli muutenkin vähäistä. Poliisin liikenteenohjauksen keinot olisivat riittäneet tuossa tilanteessa.

Väkivallan käyttämiselle mielenosoittajia vastaan poliisi ei ole kyennyt esittämään tuonkaan vertaa perusteluja. Mielenosoittaminen on perusoikeus. Poliisilla ei lain mukaan ole oikeutta rajoittaa sitä kuin erityisen painavista syistä, kuten yleisen turvallisuuden ja muiden ihmisten terveyden suojelemiseksi. Tässä tapauksessa turvattomuutta ja suoranaista vaaraa ihmisten terveydelle aiheutti poliisi. Mielenosoittajat toimivat rauhanomaisesti.

Miksi ja kuka poliisin komentoketjussa päätti kaasusumuttimien käyttämisestä? On vaikea keksiä sille mitään järkevää laillista perustelua. Helpompi on uskoa, että joku tai jotkut Helsingin poliisin johdossa olivat päättäneet pelotella Elokapinan toimintaan osallistuvia ja käyttää väkivaltaa, jotta nuoret eivät uskaltaisi käyttää mielenosoitusoikeuttaan.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti vähän aikaa sitten valmistella ilmastohätätilan julistamisen. Eilinen poliisiväkivalta osoittaa, että julistus on syytä osoittaa myös Helsingin poliisijohdolle.

Sisäministeriössä poliisin organisaatiosta tulleet henkilöt valvovat poliisia. Se on näkynyt siinä, että ministeriö ei yleensä ole nähnyt poliisin toimissa moitittavaa. Sisäministeri Maria Ohisalon onkin nyt syytä hankkia eilisistä tapahtumista puolueeton arvio. Uskon, että se vahvistaa julkisuudessa esitetyt tiedot poliisin suhteettomasta voimankäytöstä, josta päättäneet pitää saattaa vastuuseen virka-aseman väärinkäytöstä.

(Kuva: Elokapina/Mediaryhmä)

© 2020 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »