Eduskuntapuolueet valmistelevat jo leikkauslistoja

15.4.2011

Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet valmistautuvat leikkaamaan julkisia menoja heti vaalien jälkeen. Ne eivät kuitenkaan kerro avoimesti, mistä ja paljonko leikataan.

Euroopan unionin kokouksissa pääministeri Mari Kiviniemi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen ovat sitoutuneet europakettiin, jolla tuetaan pankkeja ja leikataan samalla julkisia palveluja ja sosiaaliturvaa. Sillä ajetaan myös julkisen sektorin yksityistämistä ja valtioiden budjettien alistamista EU-komission valvontaan. Tästäkään ohjelmasta ei haluta kertoa ennen vaaleja.

Kunnissa valmistellaan lähipalvelujen karsimista, jota kaikki eduskuntapuolueet haluavat vauhdittaa lopettamalla suuren osan kunnissa.

Myös Helsingissä valmistellaan leikkauslistoja, vaikka kaupunki on tehnyt viime vuodelta taas satojen miljoonien eurojen ylijäämän. Kaupunginhallituksessa leikkauslistojen valmistelun hyväksyivät kokoomuksen, keskustan ja RKP:n ohella vihreiden, SDP:n, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten edustajat.

SKP – todellinen protesti

Kaikki vanhat puolueet, myös perussuomalaiset, ovat syöneet vaalilupauksensa jo ennen vaaleja.

Suomen kommunistisen puolueen edustajat vastustavat johdonmukaisesti julkisten palvelujen leikkaamista. Kommunistit ovat toimineet tämän linjan mukaisesti niin kunnallisissa luottamustehtävissä kuin kansalaisliikkeissä.

Vaadimme 900 euron perusturvaa, 1 500 euron minimipalkkaa, loppua kuntien palvelujen leikkaamiselle ja yksityistämiselle sekä julkisen sektorin kehittämistä vaihtoehtona markkinoiden ylivallalle. Tähän löytyy rahaa kiristämällä pääomatulojen ja suurituloisten verotusta, säätämällä pörssikaupalle vero, leikkaamalla suuryhtiöiden elinkeinotukia ja vähentämällä asemäärärahoja.

Eduskuntavaaleissa äänestäjillä on mahdollisuus esittää vastalause julkisten palvelujen leikkaamiselle ja eriarvoisuudelle. Ääni SKP:n ehdokkaille on todellinen protesti ja vaatimus suunnan muuttamisesta reilusti vasemmalle.

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »