Suomesta tehdään osa Yhdysvaltojen sotilastukikohtien verkostoa. Eduskunta hyväksyi Suomen ja Yhdysvaltojen puolustussopimuksen (DCA) ja siihen liittyvät lakiesitykset yksimielisesti. Anna Kontulan (vas) hylkäysesitys raukesi, kun sitä ei kukaan kannattanut.

Valiokunnissa kukaan ei esittänyt myöskään eriäviä ponsia tai neuvottelujen avaamista sopimuksen muuttamiseksi. Sopimusta kannattanut Minja Koskela (vas) esitti täystunnossa sen saatteeksi lausumaa ydinenergialain ydinaseita koskevan kiellon pitämisestä voimassa, mutta se hylättiin äänin 168-9.

Käsittelyn henkeä kuvaa se, että valiokunnat eivät halunneet edes kuulla rauhanliikkeen edustajia, eivät myöskään ketään Venäjä-tutkijaa. Hallituksen ja valiokuntien esityksissä ei arvioitu DCA-sopimuksen kielteisiä vaikutuksia, kuten jännitteiden, aseistuksen ja riskien kasvua itärajalla ja Pohjolassa, ei myöskään USA:n roolia ja tavoitteita. Vielä vähemmän tarkasteltiin mahdollisuuksia edistää turvallisuutta rauhanpolitiikalla ja esimerkiksi ympäristötuhojen pysäyttämiseksi välttämättömällä yhteistyöllä.

Päätösvalta USA:lla

DCA-sopimus antaa Yhdysvaltojen armeijalle oikeuden lähettää Suomeen joukkoja, varastoida tänne aseita, saada yhteiseen tai yksinomaiseen käyttöönsä ainakin 15 tukikohta-, harjoitus- ja varastoaluetta sekä liikkua esteettä koko Suomessa. Suomen viranomaisilla ei ole edes oikeutta tarkastaa USA:n joukkojen kulkuvälineitä ja tiloja. Ensisijainen tuomiovalta amerikkalaisten sotilaiden täällä tekemistä rikoksissa siirtyy Yhdysvalloille. Lisäksi USA saa oikeuden kutsua Suomeen harjoituksiin muiden maiden joukkoja.

Sopimuksen mukaan USA ei tarvitse joukkojen ja aseiden tuomiseen Suomen pyyntöä, saati päätöstä. Tässä sopimus menee paljon pidemmälle kuin Naton joukkojen asemaa koskeva SOFA-sopimus, joka edellyttää jäsenvaltion pyytävän joukkoja ja päättävän siitä kussakin tapauksessa erikseen. DCA-sopimus ei aseta yhdysvaltalaisten joukkojen ja aseistuksen määrälle edes mitään rajoituksia.

”Kunnioittaa”, ei velvoita

Eduskuntakeskustelussa toisteltiin sopimuksen ”kunnioittavan” Suomen suvereniteettia ja lainsäädäntöä. Kuitenkin jopa hallituksen esityksessä myönnetään (s.15), että ”Yhdysvallat ei ole suoranaisesti velvoitettu noudattamaan Suomen lainsäädäntöä” vaan ”noudattaa Suomen alueella toimiessaan omaa lainsäädäntöään”. Suomi voi konsultoida ja esittää näkökantoja, mutta se ei  voi tarkoittaa, että sopimuksen ”toteuttaminen estyisi tai siitä tulisi hyvin hankalaa” (s. 12).

Perustuslakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa akateemikko ja kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi totesi, että muotoilu ei tarkoita, että Yhdysvaltojen pitäisi noudattaa Suomen lakeja. Siksi erityisesti ydinaseista olisi pitänyt todeta sopimuksessa, että niitä ei saa tuoda Suomeen. Kun näin ei ole, hän esitti valiokunnan lausuntoon kirjattavaksi, että lakien kunnioittaminen merkitsee niiden noudattamista.

Myös professori Kaarlo Tuori huomautti, että sopimus velvoittaa Yhdysvaltoja vain konsultoimaan, mutta ei noudattamaan Suomen näkemyksiä. Eikä konsultoimisvelvoitekaan koske joukkojen maahantuloa ja liikkumista. ”Kunnioittamiselle” on esityksessä annettu lievempi sisältö kuin Nato-sopimusta käsiteltäessä. Tuori kysyi voiko tällaista rajoitusta Suomen täysivaltaisuuteen edes säätää perustuslain tarkoittamana poikkeuksena.

Professori Martin Scheinin puolestaan katsoi, että kyse on merkittävän valtiollisen toimivallan siirtämisestä toiselle valtiolle, jota perustuslaki ei mahdollista. Toimivaltaa voi siirtää vain EU:lle tai muulle kansainväliselle järjestölle tai sitten pitää muuttaa perustuslakia. DCA-sopimus luo tilanteen, jossa joutumisesta sotaan voivat presidentin ja eduskunnan sijasta päättää Yhdysvallat (ja toisaalta valtio, joka katsoo USA:n käyttävän Suomen aluetta aseellisiin vihollisuuksiin). Ongelmia Scheinin totesi liittyvän myös kuolemantuomiota ja saamelaisten asemaa koskeviin kysymyksiin.

Muutos ydinasepolitiikassa

Ns. käännytyslain kohdalla jo asiantuntijoiden yli kävellyt perustuslakivaliokunta ei näistä oikeustieteilijöiden kannanotoista piitannut. Nyt se jätti ne yksimielisesti huomiotta.

Ulkoasiainvaliokunnan perustelu, että USA:n ”nykyisen politiikan mukaan” ydinaseita ei olla sijoittamassa tänne, jättää mahdollisuuden kuljettaa ydinaseita Suomen kautta. Ja nykyinen politiikka voi muuttua vähintään 10 vuotta voimassa olevan DCA-sopimuksen aikana.

Hyväksyessään ulkoasiainvaliokunnan mietinnön vasemmisto ja vihreät luopuivat vielä presidentinvaaleissa esittämästä ydinasekiellosta. Eikä se ole vain periaatekysymys. Suomi on alkanut osallistua Naton ydinasesuunnitteluryhmään ja niin tasavallan presidentti, pääministeri kuin puolustusministeri ovat todenneet ydinenergialain tarkistamisen voivan olla edessä.

Missä rauhanpolitiikka?

DCA-sopimus kytkee Suomen osaksi USA:n globaalia strategiaa, jonka tavoitteiden varmistamiseksi sillä on sotilastukikohtia jo 130 maassa. Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kanssa nyt tehdyt uudet sopimukset antavat sille Pohjolaan 47 sotilasaluetta. DCA-sopimusten geopoliittisia tavoitteita kuvaa se, että niitä on tehty Euroopassa vain 12 Venäjän lähivaltion kanssa.

Muissa pohjoismaissa sosialidemokraateista vasemmalla olevat puolueet ja myös vihreät ovat äänestäneet parlamenteissa DCA-sopimusta vastaan. Suomessa Vasemmistoliittokin on hylännyt Li Anderssonin puheenjohtajakaudella militarisminvastaisen linjan ja asettunut tukemaan yhä tiiviimpää liittoutumista Yhdysvaltojen kanssa.

Kaikkien eduskuntapuolueiden asettuminen tukemaan ensin taisteluhävittäjien ostamista ja asevarustelun paisuttamista, sitten Natoon liittymistä ja nyt DCA-tukikohtasopimusta kertoo suomalaisen politiikan militarisoitumisesta ja vaihtoehdottomuudesta. Se on meille haaste toimintaan rauhanjärjestöissä, laajentaa ympäristö- ja rauhanliikkeiden yhteistyötä sekä nostaa rauhanasia esille laajemmin ay-liikkeessä.

 

(Artikkeli 1.7.2024 Tiedonantaja-lehteen 6/2924. Valokuva Toivo Koivisto)