On sanottu, että Antti Rinne kaatui pääministerinä eduskunnan kyselytunnilla esittelyyn yhteen lauseeseen Postin pakettilajittelijoita koskevassa kiistassa. Vaikka Rinteen puheet hallituksen ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron roolista Postin harjoittaman työehtoshoppailun suhteen ovatkin olleet vähintäänkin epätarkkoja, pelkästään niihin pääministeriä tuskin kukaan lähti kaatamaan.

Soppa syntyi epäilemättä monista aineksista ja sopan keittäjiä oli monia, ja monenlaisin tavoittein. Minusta näyttää siltä, että Antti Rinteen suurin synti oli se, että hän astui isoille varpaille ja samalla myös eräille pienemmille, mutta jo ennestään aroille. Eikä kyse ollut ”mikromanageerauksesta” (HS), pikemminkin isoista työmarkkinoiden ja valtion omistajaohjauksen linjoista.

Ketkä hermostuivat?

Kun Rinne julisti, että hänen johtamansa hallitus kitkee Suomesta työehtoshoppailun, se asetti kyseenalaiseksi ei vain Postin vaan laajemminkin työnantajien pyrkimykset halpuuttaa työehtoja toimintoja yhtiöittämällä, ulkoistamalla ja pilkkomalla.

Postissa Rinne kyseenalaisti Nordean Suomen toimitusjohtajana aiemmin toimineen Markku Pohjolan johtaman hallituksen aseman ja linjan, joka tähtäsi Postin pilkkomisella sen kannattavimpien osin viemiseen pörssiin. Eteläranta kympissä EK:n johtajat hermostuivat mahdollisuudesta, että PAU:n lakkotaistelun voitto rohkaisee muutakin ay-liikettä ja että pääministeri voisi asettua tes-kierroksella joissain muissakin kiistoissa työntekijöiden puolelle. Samalla postin ratkaisuissa kiteytyi laajempi kysymys valtionyhtiöiden roolista ja yksityistämisestä, jolle omistajaohjausyksikkö katsoi saaneensa edelliseltä hallitukselta valtuudet.

Rinteen ja Paateron epäjohdonmukaisen omistajaohjauksen ristiriitoihin tarttuivat julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella keskustassa etenkin ne kansanedustajat, jotka haluavat pitää kiinni Sipilän hallituksen linjasta ja joiden tukijoista osalle ay-liike on suorastaan punainen vaate. Huoli alhaisista kannatusluvuista, perussuomalaisten noususta ja kokoomuksen välikysymys antoivat sille pontta, jota valtamedia vahvisti.

Hallitus ja ay-liike

Hallituksen kyvyttömyys asettua selvästi vastustamaan Postin työehtoshoppailua ja pääministerin kaatuminen tätä koskevaan kiistaan osoitti, miten liioiteltuja olivat Rinteen hallituksen syntyessä vasemmiston piirissä esitetyt arviot koko politiikan suunnan kääntymisestä.

Pääministeri otti selvästi kantaa pakettilajittelijoita koskevaa Postin työehtoshoppailua vastaan vasta kun PAU ja useat muut ammattiliitot ryhtyivät lakkotaisteluun. Paatero myötäili Postin johdon ja omistajaohjausyksikön virkamiesten linjaa, mikä oli pettymys myös demareiden kentälle.

Muut ministerit olivat huomiota herättävän hiljaa. Sipilän hallituksen linjauksia Postin toiminnasta ei korvattu toisenlaisella eikä Postin hallitusta vaihdettu, vaikka se ajoi työehtoshoppailua.

Erityisesti keskustan ministereiltä ja kansanedustajilta on syytä kysyä, ovatko he todella sitä mieltä, että pääministeri ei olisi saanut puuttua valtion omistajaohjausyksikön siunaamaan työehtoshoppailuun, jolla Posti olisi alentanut pakettilajittelijoiden palkkoja keskimäärin 30 % ja pidentänyt heidän vuosityöaikaansa jopa lähes kuukaudella? Keskustahan esitti epäluottamukselle pääministeriä kohtaan perustelut vain muutamalla sanalla: ”kokonaisarvio hallituksen toimintakyvystä, luottamuksesta ja uskottavuudesta”.

Muiltakin hallitusta uudelleen muodostavilta puolueilta voisi odottaa Posti-kiistan jälkeen selkeitä kannanottoja siitä, miten työehtoshoppailu estetään ja valtionyhtiöiden omistajaohjaukselle määritellään työntekijöiden oikeudet turvaava ja julkisia palveluja parantava linja. Myös hallitusohjelmaa olisi syytä täydentää näiltä osin.

Ammattiyhdistysliikkeelle Postin tapahtumat osoittivat, että työehtojen heikentämiseen ei tarvitse alistua ja että ay-liikkeen solidaarisella kamppailulla voidaan saada tuloksia. Toivottavasti tämä PAU:n lakkotaistelun kokemus ei jää Rinteen kaatamisen varjoon.

(Artikkelin kuva: Valtioneuvosto)