Asiakkaiden tiedotus ja palaute myymälöissä

13.12.2016

– 13.12.2016 aloite HOK-Elannon edustajistossa

Osuustoiminnan luonteeseen kuuluu, että HOK-Elannon myymälät eivät ole vain kauppapaikkoja vaan myös jäsenten yhteisöjä. Parhaimmillaan ne edistävät laajemminkin alueen hyvinvointia ja yhteisöllistä kehitystä. Tiedottamisella ja vuorovaikutuksella on tässä merkittävä rooli.

Alepa-lähikauppoja uudistettaessa on ainakin monissa tapauksissa kaupoista poistettu asiakkaiden ilmoitustaulut. Ilmoitustauluille on kuitenkin monenlaista tarvetta. Ne edistävät muun muassa vapaaehtoistoimintaa, kierrätystä ja tiedotusta alueen tapahtumista. Alepan, S-markettien ja Prismojen ilmoitustaulujen merkitystä korostaa se, että julkiset ilmoitustaulut ovat vähentyneet. Sähköiset verkot eivät tätä kaikilta osin korvaa.

Esitämme, että myymäläverkon kehittämisessä otetaan huomioon mahdollisuudet tarjota asiakasomistajille ja muillekin alueen asukkaille ilmoitustauluja ei-kaupallisiin tarkoituksiin, niin pikkuilmoituksille kuin vähän isommille (esimerkiksi A 4 –kokoon asti).

Toinen jäseniltä tullut toivomus koskee palautelaatikkoja, jotka puuttuvat monista Prismoista. Asiakkaat voivat toki antaa palautetta ja esittää toivomuksia muun muassa verkossa. Monelle palautelaatikko on kuitenkin luontevampi ja helpompi tapa esittää toivomuksia valikoimasta ja erilaista palautetta. Kun sen voi esittää myymälässä, se voi ehkä paremmin tavoittaa juuri sen Prisman ratkaisuja. Palautelaatikoiden ohella voitaisiin harkita myös asiakasomistaja-iltoja tai muita tapaamisia esimerkiksi joidenkin teemojen merkeissä.
Yrjö Hakanen
+ useita edustajia muista ryhmistä HOK-Elannon edustajistossa

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »