Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman lähetekeskustelussa

12.9.2007

Alvar Aalto kirjoitti 30-luvulla Soihtu-lehteen, Akateemisen Sosialistiseuran julkaisuun artikkelin hyvästä asumisesta ja arkkitehtuurista. Hänen lähtökohtanaan oli se, että hyvässä arkkitehtuurissa muotoja ja teknillisiä ratkaisuja kehitellään ottaen huomioon laaja skaala sosiaalisia ja ympäristöllisiä viihtyvyystekijöitä. ”Positiivinen miljöö” voidaan luoda vain suunnitelmallisella työllä, joka kattaa kaikki asumiseen liittyvät toiminnat ja laitokset. ”Yksilöllinen vapaus maa-alan käytössä vie miljöön pilaantumiseen…käsitettiinpä yksiköllisellä vapaudella tässä vapaasti kasvavaa yksityisasuntojen ryhmitystä tai yksityisyritteliäisyyttä myynti- ja vuokrausasuntoryhmien muodossa”, Alvar Aalto kirjoitti.

Helsingin arkkitehtuuripoliittisen ohjelman valmistelulle on asetettu kunnianhimoiset tavoitteet. Suureellisena tavoitteena on tulla ”maailman tietoyhteiskunnan, kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin johtavaksi keskukseksi”. Samalla on kuitenkin unohdettu monet Aallon korostamista hyvän arkkitehtuurin tekijöistä.

Helsingin ohjelmaluonnoksen lähtökohtana on arkkitehtuurin tarkasteleminen kommunikointina, ”talojen kielenä”. Arkkitehtuurin luetaan myös rakennusten väliin jäävät tilat ja kaupunkimaisema. Puuttuman jää suuri osa niistä sisällöistä ja ”sosiaalisista viihtyvyystekijöistä”, joista Aalto kirjoitti, kuten julkiset palvelut, joukkoliikenne, työpaikkojen sijoittuminen riittävän lähelle asuntoja sekä rakentamisen suhde luontoon. Esimerkiksi väestön ikääntyminen asettaa isoja haasteita arkkitehtuurille.

Helsingin arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa korostetaan yksilöllisyyden lisäämistä. Kysymys siitä, miten turvataan kaikille oikeus kohtuuhintaiseen ja viihtyisään asumiseen on jätetty kokonaan pois varsinaisesta ohjelmasta ja toimenpide-ehdotuksista. Toissijaiseksi on jäänyt myös arkkitehtuurin sosiaalisten vaikutusten arviointi.

Ohjelmassa esitetään uusien suurten alueiden suunnittelun, rakentamisen ja markkinoimisen toteuttamista erillisillä toteutusyhtiöillä, joiden toimitusjohtajille taattaisiin laajat valtuudet hankkeiden toteuttamisessa. Tällaisessa yhtiömuotoisessa aluerakentamisen mallissa grynderien voitontavoittelu sivuuttaa helposti sekä asukkaiden tarpeet että kaupungin demokraattiset ohjausmahdollisuudet. Samalla on unohdettu Alvar Aallon varoitukset siitä, että luottamus markkinavoimien spontaaniin toimintaan pilaa miljöön.

Sama ehdotus suurista aluerakentamissopimuksista on tullut esille asunto-ohjelman valmistelussa. Herääkin kysymys: Onko mahdollisuus tällaisiin sopimuksiin gryndereiden kanssa Sipoon maa-alueiden kaappaushankkeen taustalla? Onko jossain kabineteissa jo valmisteltu tällaisia sopimuksia myös satamalta vapautuvista alueista? SKP:n ja asukaslistan ryhmä vastustaa estettyä toteuttamisyhtiömallia.

Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman tavoitteet korkealaatuisesta suunnittelusta ja rakentamisesta nostavat esiin myös toisen kysymyksen rakennuttamisen organisaatiosta: Rakennusliikkeet kilpailevat käyttämällä hyväksi alihankkijoita ja niiden usein ulkomaista, heikosti järjestäytynyttä työvoimaa. Rakennuttaja ohjeistaa usein myös suunnittelijat sellaisiin kustannuksia ja aikatauluja koskeviin ratkaisuihin, joilla ei tehdä hyvää laatua. Kaupungilla pitäisikin olla oma asuntojen ja toimitilojen rakentamisen yksikkö. Se helpottaisi hintoja ja laatua koskevien vertailujen tekemistä myös kilpailuttamistilanteissa. Lopettamalla omistuksessaan olevan tonttimaan myynnin kaupunki voi lisäksi turvata pidemmälläkin aikavälillä mahdollisuutensa vaikuttaa täysipainoisesti suunnitteluun ja rakentamiseen.

Suomen Arkkitehtiliitto korostaa tästä ohjelmasta antamassaan lausunnossa, että arkkitehtuuria on tarkasteltava ennen kaikkea kaupungin asukkaiden kannalta. Ohjelmasta puuttuu kuitenkin asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien tarkastelu. Kaupungin pitäisi edistää kaavoitukseen liittyvien vaikutusmahdollisuuksien ohella asukkaiden mahdollisuuksia teettää vaihtoehtoisia suunnitelmia ja vaikuttaa esimerkiksi aluefoorumien kautta. Tämä koskee sekä uusia alueita että täydennysrakentamista. Kyse on myös julkisesta kaupunkitilasta — onko se ensisijassa kaupallista ja virallista tilaa, vai luoko se lisää tilaa asukkaiden omaehtoiselle aktiivisuudelle ja uudelle kaupunkikulttuurille?

Ohjelmassa on nostettu päällimmäiseksi huoli arkkitehtuurin arvostuksesta ja sen kielen ymmärtämisestä. Uskon, että tässäkin suhteessa tärkeintä on panostaa asukkaiden jokapäiväisen asumisen ja elinympäristön laatuun. Sen sijaan ehdotus siitä, että annetaan uusien alueiden tai kohteiden suunnittelu ”vapain käsin” joillekin ulkomaisille huippuarkkitehdeille, olisi omiaan kaventamaan entisestään asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Mielestäni ei ole esitetty myöskään perusteita arkkitehtuuriasiamiehen toimen perustamiselle talous- ja suunnittelukeskukseen.

Helsingin arkkitehtuurille on ominaista suhteellisen matala mittakaava, luonnonläheisyys ja tietty valoisuus — johon Kjell Wästö kiinnittää huomiota ohjelman tausta-aineistossa. Suunnitteluun on liittynyt myös julkisten palvelujen sijoittuminen pääosin kunkin asuinalueen sisälle, joukkoliikenneyhteyksien tärkeä rooli sekä pyrkimys välttää alueiden sosiaalista eriytymistä. Näiden perinteiden jatkaminen on syytä kirjata arkkitehtuuripoliittiseen ohjelmaan.  Ohjelmaan tulee SKP:n ja asukaslistan ryhmän mielestä kirjata lisäksi selvästi se, että kohtuuhintainen tai kohtuuvuokrainen asunto ja hyvä asuinympäristö ovat jokaiselle asukkaalle kuuluva perusoikeus.

Helsingin ympäristöohjelmien keskeisenä tavoitteena on ekologisen kestävyyden tavoitteiden sisällyttäminen kaupungin kaikkeen toimintaan, muun muassa rakentamiseen. Tämä kuuluu myös suomalaisen arkkitehtuurin parhaisiin perinteisiin. Onkin yllättävää, että arkkitehtuuripoliittisen ohjelman seitsemästä luvusta yksikään ei käsittele laajemmin ekologisesti kestävää kehitystä. Ohjelmaluonnoksesta toki löytyy ehdotuksia rakennussuojelusta, rakentamisen laadusta ja rakentamisen elinkaarta arvostavasta ns. hitaasta arkkitehtuurista. Ekologisesti kestävän kehityksen näkökulma ansaitsisi kuitenkin laaja-alaisemman tarkastelun, oman lukunsa ohjelmassa.

On hyvä, että valtuustolla on mahdollisuus käydä lähetekeskustelu arkkitehtuuripoliittisesta ohjelmasta. Luonnos tarjoaa siihen paljon virikkeitä. Keskustelussa on jo nyt tullut esille asioita, joista tarvitaan uusia periaatteellisia linjauksia tai korjauksia tähän luonnokseen. Tällaisten linjanvetojen tarpeen ja merkityksen takia ryhmämme pitää tärkeänä, että kaupunginhallitus tuo ohjelman valtuuston hyväksyttäväksi.

 

 

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »