Aloite kotona asuvien vanhusten paloturvallisuudesta

25.2.2015

Yhä useammat vanhukset asuvat pitkään ja huonokuntoisinakin kotona. Tähän liittyy monia haasteita, joista eräs on paloturvallisuus. Vanhusten palveluasuntojen ja laitoshoidon tilojen paloturvallisuuteen on viime vuosina panostettu.

Myös kotona asuville vanhuksille tulee järjestää mahdollisimman turvalliset olot. Viime vuosina on tapahtunut huolestuttavan monia vanhusten palokuolemia ja onnettomuuksia, joissa on ilmennyt vakavia puutteita paloturvallisuudessa. Usein tilanne on se, että asuntoon on alun perin hankittu palovaroitin, mutta sen huoltoa, pattereiden tai akun vaihtoa ei ole järjestetty. Etenkin vanhemmista keittiön liesistä puuttuu ylikuumenemissuoja tai muu paloturvallisuutta lisäävä tekniikka. Poistumisreittien ohjeistus ja järjestelyt voivat olla puutteellisia.

Esitämme, että kaupunginhallitus ryhtyy toimiin ikääntyvän väestön kodin paloturvallisuuden parantamiseksi, esimerkiksi selvittämällä palvelutarpeen arvion yhteydessä myös paloturvallisuuteen liittyvät tarpeet ja järjestämällä etenkin huonokuntoisille vanhuksille apua palovaroittimien pitämisessä ajan tasalla.

Yrjö Hakanen + 21 valtuutettua eri ryhmistä

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »