EU:n palveludirektiivi, GATS ja kuntien palvelurakenteen muutos

1.7.2005

Kun ranskalaisten ja hollantilaisten enemmistö hylkäsi Euroopan unionin perustuslakiesityksen, väitti eliitti kansalaisten äänestäneen väärin perustein. Sama eliitti, joka on jatkuvasti perustellut hallitusten politiikkaa EU:n perusperiaatteilla, selitti nyt, että näiden periaatteiden kirjaamisella perustuslakiin ei muka olekaan mitään tekemistä näitä periaatteita toteuttavien hallitusten politiikan kanssa.

Sen sijaan, että tunnustaisi politiikkansa saaman hylkäystuomion, EU-eliitti yrittää jatkaa samaa politiikkaa, vain lykäten perustuslain ratifioimista.

Tämä näkyy muun muassa suhtautumisessa EU-komission esittämään palveludirektiiviin, jonka tarkoituksena on esteiden poistaminen palvelujen kaupalta ja sisämarkkinasääntöjen laajentaminen koskemaan myös palveluja. Eurooppalainen ay-liike ja kansalaisjärjestöt vastustavat direktiiviä ja se nousi erääksi keskeiseksi teemaksi Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä.

Matti Vanhasen hallitus kannattaa palveludirektiivin pikaista hyväksymistä. Eikä vain kannata, vaan suorastaan vaatii sitä. Tämä linja poikkeaa muun muassa Ranskan, Ruotsin ja Saksan hallituksista, jotka ovat vastustaneet komission esittämää direktiiviluonnosta.

Alkuperämaaperiaate

EU:n perusperiaatteita ovat tavaroiden, palvelujen, pääomien ja työvoiman vapaa liikkuminen unionin alueella. Näistä periaatteista tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuvuus on jo toteutunut. Myös työvoima liikkumisen esteitä EU:n sisällä on purettu. Palveludirektiivin tarkoituksena on laajentaa yhteiset sisämarkkinat koskemaan myös palveluja. Poikkeuksena ovat rahoitus-, tele- ja kuljetuspalvelut, joiden kilpailusta on jo omat direktiivit.

Komission valmisteleman direktiiviehdotuksen lähtökohtana on alun perin tavaroiden vapaata liikkumista varten muotoiltu vastavuoroisuusperiaate. Sen mukaan muiden jäsenvaltioiden tulee hyväksyä toisessa jäsenvaltiossa hyväksyttyjen tuotteiden pääsy omille markkinoilleen. EY:n tuomioistuimen tulkinnan mukaan tätä periaatetta sovelletaan myös palvelujen vapaaseen liikkuvuuteen.

Komissio on johtanut tästä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta palveludirektiiviin ns. alkuperämaaperiaatteen. Lyhyesti sanottuna tämä periaate tarkoittaa sitä, että palveluja EU:n alueella maasta toiseen myyviä yrityksiä koskisivat vain ne säädökset, jotka ovat voimassa yrityksen kotimaassa. Siten esimerkiksi Suomessa ei saisi asettaa vaikkapa Virosta tapahtuvalle palvelujen tuonnille muita normeja kuin ne, jotka ovat voimassa Virossa. Myös normien valvontavastuu kuuluisi direktiivin mukaan sen maan viranomaisille, josta palveluja tuodaan.

Harmaan työvoiman markkinat

Alkuperämaaperiaate koskisi myös työehtoja. Silloin kun on kyse palvelujen tilapäisestä tarjoamisesta toisessa EU-maassa, voitaisiin soveltaa lähtömaan työehtoja.

Esimerkiksi Suomeen tilapäisesti lähetettyjen työntekijöiden sopimuksista ei tarvitsisi olla edes papereita Suomessa. Se vaikeuttaisi tietysti viranomaisten ja ay-liikkeen mahdollisuuksia valvoa työehtojen noudattamista. Vaikka tämä ei koske pysyvästi toiseen maahan sijoittuvaa palveluyritystä, on selvä, että direktiivi laajentaisi halpatyövoiman käyttöä ja harmaan työvoiman markkinoita.

Tältä osin se palvelee selvästi työnantajaliittojen pyrkimyksiä kilpailuttaa eri maiden työntekijöitä ja ay-liikettä keskenään siitä, kuka tekee töitä halvimmalla. Voi kysyä, miksi mielellään ay-liikkeen puolestapuhujana esiintyvä SDP tukee palveludirektiiviä?

Kuntien palvelut uhattuna

Eduskunnan suuri valiokunta on lausunnossaan edellyttänyt, että direktiivi ei saa rajoittaa jäsenvaltioiden mahdollisuuksia ja velvollisuuksia sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelujen järjestämisessä. Hallituksen mukaan hyvinvointipalvelut eivät ole uhattuna. — Miten on?

Direktiiviluonnoksen mukaan sitä sovellettaisiin kaikkiin palveluihin, jotka ovat luonteeltaan taloudellisia. Tämä koskee myös julkisia palveluja, jos niistä peritään maksua, jolla on huomattava merkitys kustannusten kattamisessa. Vain palvelut, jotka valtio tai kunnat suorittavat vastikkeetta lainsäädännöllisten velvoitteiden toteuttamiseksi, eivät kuuluisi direktiivin soveltamisalaan.

Palveludirektiivi ei sinänsä määrää valtiota tai kuntia kilpailuttamaan palveluja. Mutta se koskisi palveluja, jotka on avattu tai avataan kilpailulle. Käytännössä monet lakisääteiset palvelut tulisivat Suomessa direktiivin alaisuuteen.

Ensinnäkin: Kunnissa laajeneva ostopalvelujen käyttö tarkoittaa siis kyseisten palvelujen alistamista palveludirektiivin määräyksille. Monissa kunnissa omaksuttu tilaaja-tuottaja –malli perustuu kilpailuttamiseen ja markkinaperusteisiin hintoihin, joiden voidaan katsoa täyttävän direktiivin mukaisen taloudellisen toiminnan ja vastikkeellisuuden määritelmän. Myös siirtyminen maksuttomista tai voimakkaasti tuetuista palveluista omakustannus- tai markkinahintoihin on tehnyt monista palveluista direktiivin tarkoittamia vastikkeellisia palveluja. Sama koskee palveluseteleitä.

Toiseksi: Hallituksen valmistelema kuntien palvelurakenteiden muutoshanke on siirtämässä entistä useammat palvelut ylikunnallisten yhteisöjen ja yhtiöiden hoidettavaksi. EY:n tuomioistuimen ennakkopäätösten perusteella tällöin tullaan yhä useammin alueelle, jota EU:n direktiivit koskevat. Jopa kuntien ja kuntayhtymien välisiä ostoja voidaan pitää direktiivin alaisuuteen kuuluvia. Lopullisen rajan siitä, mitkä ovat vastikkeellisia ja mitkä ei-vastikkeellisia palveluja, vetää EY:n tuomioistuin.

Kolmanneksi: EU on säätänyt kilpailuttamisvelvoitteen julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevassa direktiivissä. Tämä on johtanut julkisten palvelujen kannalta epäreiluun ja vääristyneeseen kilpailuasetelmaan. Kuntien on pakko kilpailuttaa hankkeita, olla suojelematta omia työpaikkoja ja hyväksyä kilpailun tulokset ilman tinkimiskierroksia, kun taas yksityiset firmat voivat tehdä hankintansa vapaasti.

Neljänneksi: Alkuperämaaperiaate voimistaa epätervettä kilpailua, jossa matalamman palkkatason, pienempien työnantajamaksujen ja alhaisemman verotuksen maista tulevat yritykset saavat etulyöntiaseman verrattuna kuntiin ja kotimaisiin pk-yrityksiin. Samalla se heikentää kuntien mahdollisuuksia valvoa palvelujen laatua ja kehittää yhtenäisin periaattein toimivia palvelukokonaisuuksia. Lisäksi voi vain kysyä, mitä mahdollisuuksia tavallisella ihmisellä on puolustaa oikeuksiaan jossain toisessa maassa toimivan palveluja tuottavan yhtiön suhteen?

Viidenneksi: Palveludirektiivi on osa EU:n Lissabonin strategiaa, jonka eräs keskeinen tavoite on unionin kilpailukyvyn lisääminen alistamalla julkiset palvelut yhä laajemmin kaupalliselle kilpailulle ja voimistamalla alueellista keskittymistä. Tähän liittyy päätöksenteon tosiasiallinen siirtyminen etäämmäs asukkaista ja kunnista ns. avoimen koordinaatiomenetelmän ja EU:n perustuslakiin esitetyn kauppapoliittisen toimivallan laajentamisen kautta.

Miten käy työpaikkojen?

EU-komissio perustelee palveludirektiiviä palvelujen kilpailuttamisen tuomalla tehokkuudella ja verojen keventymisellä, jonka pitäisi lisätä pidemmän päälle kulutusta ja työpaikkoja. Sille ei löydy kuitenkaan perusteita tähänastisista kilpailuttamisen kokemuksista.

Lupauksia sadoista tuhansista työpaikoista voi verrata työttömyyden kohoamiseen EU:ssa jo pariin kymmeneen miljoonaan. Voi myös kysyä, kannattaako julkisia palveluja uhrata palveludirektiivin myötä luvatun 0,3 prosentin talouskasvun takia? — Varsinkin kun tuo kasvuarvio perustuu mm. veronkevennysten ”dynaamisille” vaikutuksille, joista ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

Tässä on kyse paitsi julkisista palveluista ja työllisyydestä yleensä niin erityisesti naisten asemasta. Naisten työssäkäynnin mahdollisuudet riippuvat paljon julkisista palveluista ja julkisten palvelujen työntekijöistä suurin osa on naisia.

EU ja GATS

Sama lähtökohta julkisten palvelujen alistamisesta kauppatavaraksi, joka leimaa palveludirektiiviä, ohjaa myös EU:n politiikkaa Maailmankauppajärjestössä, jossa neuvotellaan palvelujen vapaakauppaa koskevan GATS-sopimuksen soveltamisen laajentamisesta. Ja yhtä vähän kuin EU:n palveludirektiivin valmisteluissa on kuultu julkisten palvelujen tarvitsijoita, työntekijöitä ja kuntia, on GATS-neuvotteluissa piitattu kehitysmaiden vasta alkutekijöissään olevien julkisten palvelujen rakentamisen mahdollisuuksista.

GATSin tavoitteena on ”vapauttaa” palvelukauppa, joka merkitsee julkisten palvelujen kaupallistamista ja avaamista suurten kansainvälisesti toimivien yhtiöiden voitontavoittelulle. Neuvottelujen kohteena ovat periaatteessa kaikki muut julkiset palvelut paitsi ne, ”joita ei tarjota kaupallisesti eikä kilpailtaessa muiden palvelujen tarjoajien kanssa”. Niillä aloilla, jotka avataan kilpailulle, saa palveluja tuottaa jatkossa vain samoin ehdoin kuin kilpailevia kaupallisia tuotteita.
EU on ilmoittanut olevansa valmis sitomaan GATSiin vähintään 60 palvelusopimuksen kaikkiaan 160 sektorista. Suomen hallitus ja eduskunnan suuri valiokunta ovat hyväksyneet tämän listan, joka ei ole kuitenkaan julkinen. Hallitus on lisäksi luvannut jatkossa sitoa lisää aloja sopimukseen.

Kaiken lisäksi EU:n perustuslakiesitys voi vielä laajentaa EU:n toimivaltaa ja enemmistöpäätöksentekoa GATS-neuvotteluissa. Tästä — ja perustuslain uusliberalistisesta, epädemokraattisesta ja militaristisesta luonteesta — huolimatta oikeiston ja hallituspuolueiden ohella myös vihreiden ja Vasemmistoliiton johto kannattaa perustuslakiesitystä. Se on jättänyt tilaa Perussuomalaisten muukalaisvihamielisyydellä pelaavalle EU-vastaisuudelle.

Perusoikeudet eivät ole kaupan!

SKP vaatii hallitusta ja eduskuntaa torjumaan sekä EU:n perustuslain että samaa uusliberalistista markkinaideologiaa edustavan palveludirektiivin ja GATS-sopimuksen laajentamisen koskemaan julkisia palveluja. Myös kunnissa on syytä nousta puolustamaan julkisia palveluja ja itsehallintoa.
Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten tuloksen ratkaisi ay-liikkeen, kansalaisjärjestöjen ja vasemmiston yhteistyö. Ay-liikkeen, kansalaisjärjestöjen ja vasemmiston yhteinen toiminta pysäytti myös palveludirektiivin, kun se pakotti mm. Ranskan ja Saksan hallitukset vetämään pois tukensa direktiiviltä.

Todellisen käänteen aikaansaaminen edellyttää vielä laajempaa uusliberalismin vastaista yhteistyötä niin kunnissa, kansallisesti kuin Euroopan tasolla ja kansainvälisesti. Se voi tuntua mahdottomalta, mutta Ranskan ja Hollannin kansanäänestykset osoittavat, että vaihtoehdottomuuteen ei tarvitse eikä pidä alistua.