Kuntahanke heikentää lähipalveluja ja demokratiaa

Suomalainen hyvinvointimalli on perustunut kuntien pääosin itse tuottamiin peruspalveluihin ja periaatteessa melko laajaan kunnalliseen itsehallintoon. Kunta- ja palvelurakennehankkeella ollaan kuntiin tuomassa kilpailuttamisen ja markkinaehtoisen johtamisen malleja, jotka syrjäyttävät tämän ihmisten perusoikeuksiin nojaavan hyvinvointiajattelun.

Kuntien osuutta kansantuotteesta on supistettu

Kuntahankkeen lähtökohtana on sopeutuminen toimintaympäristön ja väestörakenteen muutoksiin. Tällä tarkoitetaan erityisesti sopeutumista kiristyviin taloudellisiin raameihin.

Suomessa on kuitenkin rahaa enemmän kuin koskaan. Kansantuote on kasvanut vuodesta 1995 reaalisesti noin 40 %. Samaan aikaan kuntien menot ovat jämähtäneet reaalisesti vuoden 1995 tasolle. Kuntien osuus bruttokansantuotteesta on supistunut yli 18 %:sta 15,8 %:iin.

Tämä toimintaympäristön muutos on poliittisten valintojen tulos. Se on seurausta päätöksistä, joilla valtiovalta on kiristänyt kuntien rahoitusta 90-luvun alun jälkeen vuositasolla laskien yli 5 miljardilla eurolla.

Valtionosuuksien osuus kuntien toimintamenoista on pudotettu lähes puolesta keskimäärin noin neljännekseen. Samaan aikaan kuntien osuus yhteisöverojen tuotosta on pudotettu puoleen eli noin 45 %:sta 22 %:iin. Kuntien rahoituspohjaa on lisäksi kaventanut tulonjaon muuttuminen pääomatulojen hyväksi, sillä pääomatuloista ei makseta kunnallisveroa.

”Suuruuden ekonomia” on harhaa

Kunta- ja palvelurakennehankkeen toinen keskeinen lähtökohta on ”suuruuden ekonomia”, palvelujen keskittäminen suuriin yksiköihin. Onko suuri sitten kaunista, tuoko se tehokuutta ja säästöjä?

Kuntaliiton tilastojen perusteella suuret yksiköt ovat lähes poikkeuksetta kalliimpia ja tehottomampia. 10 000 – 40 000 asukkaan kunnissa sosiaali-, terveys- ja opetustoimen kustannukset asukasta kohti ovat keskimäärin 10 – 15 % pienemmät kuin yli 100 000 asukkaan kunnissa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on surullisen kuuluisa esimerkki siitä, että suuruus ei ole tuonut tehokuutta eikä säästöjä — pikemminkin päinvastoin.

Lähipalvelujen karsiminen ja keskittäminen suuriin yksiköihin on lisäksi ristiriidassa monien palvelujen kehittämisen tarpeiden kanssa. Vaarana on myös eriarvoisuuden lisääntyminen. Kun esimerkiksi täällä Helsingissä aiotaan muodostaa jopa yli 50 000 asukkaan alueisiin perustuvia terveyskeskuksia, muuttuu myös suhde alueen väestöön etäisemmäksi, syrjäytymisen uhkat kasvavat ja ennalta ehkäisevä toiminta heikentyy.

Kilpailutus polkee naisten työn arvoa

Suurin osa suomalaisista haluaa kuntien tuottavan itse ainakin pääosan peruspalveluista. Kunta- ja palvelurakennehankkeesta uhkaa kuitenkin tulla 2000-luvun alun suuri kilpailuttamis- ja yksityistämisohjelma.

Kuntaministerin johtamassa työryhmässä valmisteilla olevaan puitelailla on tarkoitus muodostaa tähän maahan 15 – 20 sosiaali- ja terveyspiiriä. Niille siirrettäisiin merkittävä osa nyt kuntien vastuulla olevista palveluista. Mahdollisesti myös osa sivistystoimen tehtävistä siirrettäisiin tällaisille palvelupiireille.

Puitelain luonnoksen mukaan palvelupiireissä erotetaan toisistaan tilaaja ja tuottaja, eli toteutetaan ns. tilaaja-tuottaja –mallia. Ensi alkuun tuottajat olisivat julkisia liikelaitoksia, mutta kilpailuttamisen myötä jonkin ajan kuluessa yhä useampia palveluja tuottaisivat yksityiset yritykset. Ja kun kyse on erittäin suurista palvelupiireistä, kyseessä olisivat myös erittäin suuret yhtiöt.

Puitelakiin ollaan kirjaamassa myös kunnille velvoite tehdä palvelusuunnitelma. Sen toteuttamiseksi ei kunnille ole kuitenkaan luvassa mitään rahoituksen tasokorotusta.

Kunnallisten palvelujen kilpailuttamisesta ja kustannustehokkuudesta puhuttaessa kannattaa lisäksi muistaa, että kunnissa on kyse pääosin naisvaltaisista ja matalapalkkaisista aloista. Vastaavasti kilpailuttaminen tapahtuu pääosin naistyön arvoa polkemalla.

Vallan keskittämisen sijasta osallistuvaa demokratiaa

Perustuslain mukaan kunnallisen itsehallinnon pitäisi olla nimenomaan asukkaiden itsehallintoa. Tämä lähtökohta on sivuutettu kunta- ja palvelurakennehankkeen valmistelussa. Asukkailta ei ole kysytty mitään ja kunnanvaltuustotkin on sivuutettu alueiden lausunnoista päätettäessä.

Asukkaiden ja päätöksenteon välillä on jo nyt kuilu. Kuntien määrän raju vähentäminen, valtavien sosiaali- ja terveyspiirien muodostaminen sekä kilpailuttamisen ja ulkoistamisen laajentaminen lisäisivät tätä demokratiavajetta dramaattisesti.

Kunta- ja palvelurakennehanke on johtamassa siihen, että kuntia ja julkisia palveluja aletaan johtaa yhä enemmän liikeyritysten tavoin, markkinaehtoisesti. Markkinat puolestaan tuottavat aina eriarvoisuutta ja sosiaalisia ongelmia. Juuri siksi työväenliike ja kansalaiset ovat kamppailleet vuosikymmeniä kuntien omien palvelujen kehittämiseksi vaihtoehtona markkinavoimille.

Vaihtoehtoja on!

Pari päivää sitten julkaistiin Kuntapamfletti, jossa 11 tutkijaa, valtuutettua, kuntien työntekijää ja asukasaktiivia haastaa keskustelua vaihtoehdoista kunta- ja palvelurakennehankkeelle.
Kuntapamfletissa esitetyt vaihtoehtoiset linjaukset voi tiivistää seuraavasti:

— Palvelujen keskittämisen ja kilpailuttamisen sijasta on otettava lähtökohdaksi asukkaiden tarpeet, lähipalvelujen turvaaminen ja peruspalvelujen tuottaminen pääsääntöisesti kuntien omana toimintana.

— Kunnissa on lopetettava lyhytnäköinen ”säästäminen” ja kilpailuttaminen työntekijöiden kustannuksella. Henkilöstön vakanssien ja palkkauksen parantaminen on myös palvelujen laadun takaamista.

— Tarvitaan rahoituksen rakennemuutos, jolla muutetaan kuntien ja valtion välistä tulonjakoa samoin kuin verotuksen rakennetta oikeudenmukaisemmaksi. Tätä tarkoittaa mm. kunnilta leikattujen valtionosuuksien asteittaista palauttamista, pääomatulojen saattamista kunnallisveron piiriin ja kunnallisveron muuttamista progressiiviseksi.

— Päätösvallan keskittämisen sijasta on kehitettävä osallistuvaa ja lähidemokratiaa (esimerkiksi kuntalaisten aloiteoikeutta, kunnanosavaltuustoja, osallistuvaa budjetoimista, kunnallisia kansanäänestyksiä). Nykyinen sekava seutu-, maakunta- ja lääninhallinto on koottava yhtenäiseksi maakuntahallinnoksi, jolle valitaan kunnallisvaalien yhteydessä maakuntavaltuustot.

— Kunnallista itsehallintoa ei saa kaventaa säätämällä puitelailla tai EU-direktiiveillä palvelujen kilpailuttamisen pakkoa tai pakkoa yhdistää kunnat jollain aikataululla. Jos kuntaliitoksia harkitaan, niistä on järjestettävä kunnallinen kansanäänestys.