Tapaus NOKIA Oyj

Tapaus NOKIA Oyj

Nokia on esimerkki yhtiöstä, joka on tehnyt jatkuvasti voittoa,
mutta irtisanoo työntekijöitä. Lama näkyy myös puhelinmarkkinoiden
supistumisena. Nokian osuus puhelinmarkkinoista on lähes 40 %. Lama näkyy jo
näilläkin markkinoilla, mutta Nokia aikoo säilyttää liikevaihtonsa tänä vuonna kasvattamalla
markkinaosuuttaan.

Nokian henkilöstö oli viime vuoden lopussa yli 125 000.
Yhtiön tulos vuodelta 2008 oli ilman kertaluontoisia eriä 7 miljardia euroa.
Liikevaihdon pientä supistumista enemmän tulosta heikensivät Nokia Siemens
Networksin perustaminen ja eräät yrityskaupat. Kassa ja likvidit varat ovat
lähes 7 miljardia. Osinkoa Nokia jakaa viime vuodelta 1,5 miljardia euroa.

Mitään taloudellista pakkoa Nokian päättämiin joukkoirtisanomisiin
ei siis ole. Irtisanomisilla pyritään tyydyttämään osakkeenomistajien odotuksia
siitä, että Nokia kykenee monopoliasemansa turvin jatkuvasti tuottamaan viime
vuosien kaltaisia ylivoittoja.

Fordismista
globaaliin tietoteollisuuteen

Nokia on samalla esimerkki suomalaisesta yrityksestä, joka
on kasvanut perinteisestä fordistisesta teollisuudesta globaaliksi
tietoteolliseksi suuryhtiöksi. Sen toiminnalle on ominaista joustava tuotanto,
verkostomainen toimintarakenne, uusien innovaatioiden nopea soveltaminen sekä
alihankkijoiden ja kehittyvien maiden halvan työvoiman hyväksikäyttö.

Yritysostoilla ja liittoutumisilla Nokia on hankkinut yhä
hallitsevamman aseman markkinoilla. Esimerkiksi hankkimalla omistukseensa
Symbian-yhtiön ja sopimalla sen valmistamien ohjelmistoalustojen käytöstä
kahdeksan muun matkapuhelinalan suuryhtiön kanssa Nokia vaikuttaa koko alan
teknologiseen kehitykseen. Pitkään keskenään kilpailleet Nokia ja Microsoft
ovat ryhtyneet kehittelemään myös yhteistyötä.

Valtion tuki Nokian nousulle

Nokian osuus Suomen viennistä on noin neljännes.
Yrityssektorin tuote- ja kehitysmenoista sen osuus on ollut peräti 45 %. Myös
Suomen bruttokansantuotteesta Nokian osuus on kansainvälisessä vertailussa
suuri, mutta sittenkin vain 3 %.

Suomessa pitkään harjoitetun Nokia-keskeisen elinkeino-,
alue-, tutkimus- ja teknologiapolitiikan yksipuolisuuden ongelmallisuutta kuvaa
se, että lama on nyt leikkaamassa kansantuotteesta ennusteiden mukaan kaksi
kertaa enemmän kuin Nokian osuus on ollut.

Nokian tarina on samalla esimerkki siitä, miten
ratkaisevalla tavalla teknologiavetoinen muutos on riippunut valtion
yritystoiminnasta, koulutusjärjestelmästä, tutkimus- ja kehitystoiminnan
tukemisesta sekä yleisemminkin yhteiskunnan kehityksestä. Nokia-vetoinen
politiikka on rajoittanut myös ”uusien Nokioiden” kehittymistä. Esimerkiksi
uusiutuvan energian alalla Suomessa on osaamista ja innovaatioita, joille ei
ole kuitenkaan luotu kotimarkkinoista ponnahduslautaa kehittää laajempaa
tuotantoa.

Nokia-yhtiö syntyi Suomen teollistumisen alkutaipaleella
1865 ja kasvoi yhdistymisten kautta 1900-luvun alkupuolella monialayritykseksi.
Myöhemmän kehityksen kannalta avainaseman sai Nokian Kaapelitehdas, joka nousi
posti- ja lennätinlaitoksen kanssa tapahtuneen yhteistyön avulla
monopoliasemaan 1930-luvulla ja laajensi toimintaansa sodan jälkeen
idänkaupalla. Posti- ja telelaitoksella, valtion teknologiayrityksillä,
insinöörikoulutuksella ja Tekesin rahoituksella oli 60-70-luvulla ratkaiseva
merkitys Nokian toiminnan laajentamisessa elektroniikan ja tietoliikenteen
alalle. Nokia Telecommunicationsin lähtökohtana on valtionyhtiö Televa, jolla
oli merkittävä rooli 70-luvulla digitaalisten puhelinkeskusten kehittäjänä, ja
jonka valtio myi 80-luvun alussa Nokialle.

Nokian kansainvälistymisen pohja luotiin valtion avulla
idänkaupassa ja kehitysmaihin suuntautuneilla kaupoilla. Merkittävä muutos
alkoi kun silloinen rahoitusjohtaja Jorma Ollila järjesti yhdessä Pentti Kourin
kanssa Nokia-yhtiön suunnatun osakeannin George Soroksen sijoitusyhtiölle.
Tällä murrettiin riippuvuus (vielä silloin) kotimaisista pankeista. Tämän
muutos johti vähitellen siihen, että Nokian omistajista yli 90 % on ulkomaisia
sijoittajia ja sijoitusyhtiöitä.

Nokian vallankäytön kasvot

Usein sanotaan, että kapitalismi on muuttunut kasvottomaksi
ja valta on kadonnut moninaisuuteen. Nokia-yhtiöllä on kuitenkin perinteisesti
ollut vahva johto ja hyvin tiivis yhteys poliittiseen johtoon. Tämä
alkoi jo kenraali Mannerheimin jäsenyydestä 1900-lun alkuvuosien
Nokia-yhtiön hallituksessa.Se näkyy myös Nokian nykyisessä johdossa: Jorma Ollila on entinen keskustapuolueen kansainvälisten asioiden sihteeri ja Esko Aho entinen pääministeri.

Nokia on ottanut usein itseään suuremman roolin politiikkaan
vaikuttamisessa. Toimitusjohtaja Björn Westerlund johti 60-luvulla Teollisuuden
Voiman ydinvoimalahanketta ja ajoi Suomea EFTAan, pääjohtaja Kari Kairamo ryhtyi
käännyttämään poliittista johtoa EEC-jäsenyyden kannalle jo 1987 ja tekemässä
kassakaappisopimusta porvarihallituksen muodostamisesta. Nokia on käyttänyt
poliittisia suhteita myös välittömämmin yhtiön omiin etuihin liittyviin
hankkeisiin, kuten valtion omistaman elektroniikka-alan yhtiön Valcon lopettamiseen
1980, verotuksen muutoksiin, ns. innovaatioyliopiston perustamiseen ja viimeksi
Lex Nokian –urkintalain säätämiseen.

Nykyisin Nokia-yhtiön edunvalvonnassa ovat Elinkeinoelämän
keskusliiton kaltaisia kotimaisia järjestöjä tärkeämmän roolin saaneet
eurooppalaiset ja kansainväliset järjestöt ja liitot. Martti Häikiön
julkaisemasta laajasta Nokia-yhtiön historiasta voi laskea, että tämän
vuosikymmenen alussa Nokia oli virallisesti edustettuna kaikkiaan 70
erilaisessa järjestössä, kuten Euroopan teollisuusjohtajien pyöreän pöytä
(ERT), Euroopan teollisuus- ja työnantajaliitto (UNICE), Kulutuselektroniikka-
ja informaatioteollisuuden eurooppalaiset liitot (EACEM ja EICTA),
European-American Business Council, TransAtlantic Business Dialogue, Global
Business Dialogue ja Kansainvälinen Kauppakamari.

Connecting – or disconnecting people?

Nokian kehitys on syventänyt sen toimintaan sisältyviä
ristiriitoja:

—    ristiriitaa
tietotyön kehittämisen ja sijoittajien omistaja-arvojen kasvattamisen välillä;

—    ristiriitaa
tuotannon laajentamisen ja pääoman voitontavoittelun rajoittaman kuluttajien
ostovoiman välillä;

—    ristiriitaa
tietoliikenneyrityksen kehityksen kannalta tärkeiden sosiaalisten
innovaatioiden, koulutuksen ja julkisten palvelujen ja toisaalta niiden
rahoitusta murentavan globaalin pörssitalouden välillä;

—    ristiriitaa
työntekijöiden ja laajemmin kansalaisten itsenäisen luovan aktiivisuuden ja
toisaalta yhtiövallan epädemokraattisuuden ja kontrollitarpeiden välillä; sekä

—    ristiriitaa
ekologisesti kestävän kehityksen vaatimusten ja halpojen tuotantokustannusten
takia pitenevien kuljetusketjujen välillä.

Näihin ristiriitoihin tarttumalla löytyy myös vaihtoehtoja
ja muutoksen tekijöitä.

Brändi ja sen haavoittuvuus

Nokia on brändi. Se suojelee julkisuuskuvaansa ja puhuu
”yritysvastuusta”. Käytännössä yhtiön toimintaa hallitsevat kilpailun ja
voitontavoittelut kapitalistiset lait. ”Yritysvastuun” eettiset periaatteet
väistyvät, kun Nokia lopettaa kannattavia tehtaita Espoossa, Jyväskylässä ja
Bochmunissa. Kun se irtisanoo ja lomauttaa Salossa ja ajaa alas Nokialla
alihankintoja tehneitä tehtaita Kemijärvellä, Lahdessa ja Joensuussa. Kun se käyttää
hyväkseen halpatyövoimaa kehitysmaissa ja tulouttaa voitot emoyhtiön kautta
muualle. Eettiset periaatteet eivät paina myöskään silloin, kun Nokia tekee
kauppaa Irakissa ja myy teknologiaa aseteollisuudelle.
Pyrkimys brändinhallintaan tekee Nokian kuitenkin myös
haavoittuvaksi työntekijöiden ja kuluttajien vastatoimille. Yksittäisetkin
kamppailut voivat saada sellaisen symbolisen merkityksen ja julkisuuden, joka
antaa niille laajempaa kantavuutta, kuten Saksan Bochumin tapaus osoitti.

Haaste ay-liikkeelle ja vasemmistolle

Lopuksi, Nokia-yhtiö on meille esimerkki tarpeesta kehittää
työväenliikkeen kansainvälisyyttä, ay-liikkeen edunvalvontaa sekä aloitteita
tietotyön ja koulutuksen alalla. Kaiken kaikkiaan Nokia haastaa kehittämään
vasemmistolaisia vaihtoehtoja digitaaliselle kapitalismille.

Vaihtoehtojen kehittämisessä tarvitaan marxilaista analyysia
ja keskustelua kapitalismin nykyisestä kehityksestä ja vaihtoehdoista, suuryhtiöiden
ja suursijoittajien vallan rajoittamisesta, 2000-luvun uudenlaisesta
sosialismista.

Nokian kaltaisten yhtiöiden vallan haastamisessa tarvitaan perinteisen
teollisuuden, uusien tietotyön ja palvelualojen työntekijöiden yhteistoimintaa.
Tarvitaan työpaikka- ja yrityskohtaisen etutaistelun yhdistämistä laajempaan
yhteisölliseen taisteluun, ay- ja kansalaisliikkeiden yhteistoimintaa. Tässä
kamppailussa paikalliset ja kansalliset kysymykset liittyvät globaalia
kehitystä ja kapitalismia koskeviin peruskysymyksiin. Viime kädessä on kyse
ihmisten uudenlaisesta suhteesta talouteen ja politiikkaan, osallistuvasta
demokratiasta ja sen ulottamisesta myös talouden alalle.