Poliittinen selostus SKP:n edustajakokoukselle

Ei ole kauaa siitä, kun kokoomus julisti ”vastakkainasettelun ajan olevan ohi”. Markkinoiden vapauden piti ratkaista ongelmat, Euroopan unionin piti taata vakaa kehitys ja kylmän sodan jälkeen piti koittaa uusi rauhan aika. Mutta mitä on tapahtunut?

Elämme paitsi kasvavan eriarvoisuuden ja epävarmuuden myös protestien, lakkojen ja kansalaisliikkeiden aikaa. Mielenosoittajat Kreikassa, Islannissa ja monissa muissa maissa vaativat pankkien ja suursijoittajien laittamista vastuuseen finanssikriisistä. Suomessa ovat tänä keväänä lakkotaistelua käyneet elintarviketyöläiset, satamien ahtaajat, teknologiateollisuuden toimihenkilöt, kauppojen myyjät, vartijat ja monet kuntien työntekijät. Asukasliikkeitä on noussut vastustamaan julkisten palvelujen leikkaamista ja yksityistämistä. Yliopistoissa on osoitettu mieltä maksuttoman koulutuksen puolesta ja tieteen kaupallistamista vastaan. Tuhannet ovat olleet mielenosoituksissa ilmastopäästöjen vähentämiseksi ja sanomassa EI uusille ydinvoimaloille. Afganistanin sodan vastustus on kasvanut ja rauhanliike kokoaa voimia Natoa vastaan.

On puututtava pörssi- ja valuuttakeinotteluun

Kun finanssikriisi puhkesi kolmisen vuotta sitten, hallitus vakuutteli, ettei se koske meitä. Kriisin luvattiin olevan pian ohi, kunhan työntekijät joustavat ja tyytyvät vähempään. Pankkien tukemisen vastapainoksi luvattiin lisätä rahoitusmarkkinoiden valvontaa ja avoimuutta. Euron ja Lissabonin sopimuksen piti taata talouden vakaa kehitys.

Vasta pörssikurssit ehtivät kääntyä nousuun, kun olemme jo keskellä uutta kriisiä. Se on heilutellut koko eurojärjestelmää. Kansainväliset suursijoittajat ja pankit ovat pelanneet miljardeilla kasinopeliä, ja pelimerkeiksi on otettu myös valtioiden velat. Ne ovat rohmunneet voittoja ja piilottaneet niitä veroparatiiseihin. Ja nyt ne kiristävät valtioilta tukea, ja sanelevat vielä sille ehtonsa. Suurpääoma vaatii Euroopan unionia ja hallituksia heikentämään palkkoja ja eläkkeitä, leikkaamaan julkisia menoja ja laajentamaan yksityistämistä. Taas puhutaan rahoitusmarkkinoiden sääntelystä, mutta itse rahoitusjärjestelmään, pörssi- ja valuuttakeinotteluun ei puututa.

Euromaat ovat joutumassa shokkihoidon ja tuhokapitalismin uhreiksi samaan tapaan kuin monet kehitysmaat tätä ennen. Samalla EU:n valtaa lisätään ja siitä tehdään liittovaltiota.

Pääomapiirit ja oikeisto varautuvat Suomessakin kovempiin otteisiin. Ne ovat ottaneet käyttöön 30-luvulta tuttuja keinoja alkaen rikkureiden värväämisestä ja ns. keltaisten ammattiliittojen perustamisesta. Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lakko-oikeuden rajoittamista. Kontrollia lisätään niin työpaikoilla kuin koko yhteiskunnassa. Päätösvaltaa keskitetään yhä pienempään piiriin ja äänikynnyksellä halutaan estää vaihtoehtojen nousua vaaleissa. Yleisradio ja kaupallinen media on valjastettu yhä yksipuolisemmin työnantajapiirien ja kokoomuksen äänitorveksi.

Kapitalismin kriisi – sivilisaation kriisi

Kriisi on tuonut entistä paljaammin esille kapitalismin luokkaluonteen ja irrationaalisuuden. Kriisissä ei ole kyse vain joistain virheistä ja häiriöistä, jotka markkinoiden itsesäätely korjaa. Kyse on virheellisestä järjestelmästä, kapitalismin kriisistä. Ristiriita tuotantovoimien kehityksen ja harvojen käsiin keskittyneiden omistussuhteiden välillä on yhä syvempi.

Kapitalistien pyrkimys tuottaa yhä enemmän ja yhä pienemmin kustannuksin johtaa tilanteisiin, joissa on yhtä aikaa liikaa pääomia, liikaa tuotantoa ja toisaalta liian vähän työpaikkoja ja ostovoimaa. On tekemätöntä työtä, mutta työttömät eivät saa sitä tehdäkseen.

Nykyisessä kriisissä ei ole kyse vain tavanomaisesta suhdannekriisistä. Jo Karl Marx kiinnitti huomiota siihen, että kuvitteellinen, spekulatiivinen talous ”luo kokonaisen huijausten ja petosten järjestelmän grynderitoiminnan, osakeannin ja osakekaupan alalla”. Nykyisin tämä varsinaisesta tuotannosta irtaantunut rahapääoma on paisunut tähtitieteellisiin summiin ja pyrkii kasvattamaan voittojaan kuvitteellisilla odotusarvoilla. Pelkästään johdannaismarkkinoiden arvo ylittää kymmenkertaisesti koko maailman bruttokansantuotteen.

Pieni raharuhtinaiden joukko riistää työväenluokan työn tuloksia, tuhoaa kokonaisia tuotannonaloja ja alistaa koko muuta yhteiskuntaa. Tämä merkitsee finanssipääoman vallitsevaa asemaa myös pääoman muihin olomuotoihin nähden, finanssioligarkian hallitsevaa asemaa ja myös joidenkin valtioiden erottumista muista finanssimahtinsa nojalla, kuten Lenin nykyistäkin kriisiä ajatellen ajankohtaisella tavalla kuvasi imperialismia. Ei vain Kreikka vaan koko EU on kytketty tähän finanssikeinottelun järjestelmään. Sen sijaan, että se puuttuisi rahoitusmarkkinoiden valtaan, EU takaa yhdessä IMF:n kanssa pankkien ja sijoittajien ylikorot ja supervoitot.

Nykyinen kriisi on tämän finanssijohtoisen pääomien kasautumismallin kriisi. Samalla se, miten suursijoittajat ja suuryhtiöiden johtajat voivat kyykyttää koko muuta yhteiskuntaa, kertoo demokratian kriisistä. Samasta kertoo kansalaisten sivuuttaminen, kun EU ja hallitukset tekevät kriisiohjelmia ja alistavat valtioita entistä pidemmälle menevään EU:n ja kansainvälisten rahoituslaitosten kontrolliin.

Talous- ja finanssikriisiin liittyy myös ekologinen kriisi, energiakriisi ja ruokakriisi. Kapitalismi alistaa ihmisen ohella myös luonnon välikappaleeksi voitontavoittelussa, joka perustuu jatkuvaan määrälliseen kasvuun. Tämä tuotannon ja kulutuksen malli on jyrkän eriarvoinen. Se näkyy esimerkiksi ilmastopäästöissä. Maapallon väestön rikkain seitsemän prosenttia aiheuttaa päästöistä lähes puolet ja köyhimmät kolme miljardia väestöstä vain kuusi prosenttia. Kapitalismin järjettömyyttä kuvaa se, että mainontaan käytetään vuosittain kuusi kertaa enemmän rahaa kuin tarvittaisiin pahimpien maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Sotilasmenoihin käytettiin viime vuonna lähes 1 500 miljardia dollaria. Alle kymmenesosa tästä summasta riittäisi vuosittain investointeihin, joilla saataisiin aikaan 50 prosentin vähennys hiilidioksidipäästöihin noin 25 vuodessa.

Yhdysvaltojen ja muiden imperialististen maiden taloudelliselle ja poliittiselle eliitille on oman herruutensa varmistaminen vaikka asevoimalla tärkeämpää kuin koko ihmiskunnan tulevaisuus. Tähän liittyy Lähi-idän energiavaroista käytävän taistelun ohella huoli kehittyvien maiden, erityisesti Kiinan, Intian ja Latinalaisen Amerikan noususta. USA:n dollariin ja asevoimaan nojaava hegemonia ja yksinapainen maailmanjärjestys ovat murenemassa.

Nämä monet toisiinsa kietoutuvat kriisit kärjistävät järjestelmän kriisiä ja tekevät nykyisestä systeemistä entistä vaarallisemman ja tuhoisamman. Kapitalismi uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Näin kyse on myös sivilisaation kriisistä. Rosa Luxemburgin esittämä kysymys, sosialismi tai barbaria, on entistä ajankohtaisempi.

”Uuden sukupolven yhteistuotanto”
(Pate Teikka, Noitaympyrä)

Vasemmisto ei avaa näköaloja ulos kriiseistä – eikä voi voittaa omaakaan kriisiään – jos se ei hylkää uusliberalismin ja kapitalismin logiikkaa. On nostettava keskustelujen ja kamppailujen kohteeksi myös  valta- ja omistussuhteet, vaihtoehto pääoman vallalle ja nykyiselle, eriarvoiselle ja tuhoisalle tuotannon ja elämäntavan mallille. Kriisi haastaa hakemaan vastausta siihen, mitä on ”uuden sukupolven yhteistuotanto”, josta jo Pentti Haanpään Noitaympyrän Pate Teikka 30-luvun pulavuosina haaveili.

Samalla on otettava huomioon kriisien kokonaisuus. Esimerkiksi talouskriisiä ei ratkaista kestävällä tavalla, jos ei oteta lukuun myös sosiaalista, ekologista ja demokratian kriisiä. Siksi pelkkä omistus- ja valtasuhteiden muutos ei riitä. Jatkuvan määrällisen talouskasvun sijasta on kehitettävä sellainen taloudellisen kehityksen malli, joka perustuu uusiutuvaan energiaan ja energian säästämiseen sekä ei-materiaaliseen kasvuun palvelujen, kulttuurin ja vapaa-ajan alueella. 

Onko ihminen taloutta varten – vai päinvastoin?

Me kommunistit pyrimme perustavaa laatua oleviin muutoksiin ihmisen ja talouden välisissä suhteissa. Tässä on viime kädessä kyse siitä, onko ihminen olemassa taloutta varten vai päinvastoin, ja siitä, antaako tuotannon välineiden omistaminen oikeuden riistää ja alistaa muita.

Työväenliike on taistelullaan saavuttanut kahdeksan tunnin työpäivän ja viisipäiväisen työviikon, yleissitovat työehtosopimukset ja monia sosiaalisia uudistuksia. Työnantajat pyrkivät nyt EK:n johdolla ja porvarihallituksen tuella romuttamaan nämä saavutukset. EK ajaa työaikojen pidentämistä ja eläkeiän nostamista, vaikka yhä useammat työntekijät uupuvat jo nyt työssä ja maassa on satoja tuhansia työttömiä. Työvoiman vuokrausfirmojen, pätkätöiden ja kilpailuttamisen avulla poljetaan työehtoja. Työelämää leimaa yhä enemmän epävarmuus.

Suuryhtiöt irtisanovat työntekijöitä ja lopettavat jopa hyvää voittoa tekeviä yksiköitä vain kasvattaakseen voittoja ja nostaakseen pörssikursseja. Samaan aikaan herlinit, wahlroosit ja muut suuromistajat nostavat firmoista jopa edellisiä vuosia suurempia osinkoja. Tulonjako on muuttunut pääomatuloja saavan rikkaan vähemmistön hyväksi.

Kun köyhyydessä elävien noin 700 000 suomalaisen reaaliset tulot ovat viime aikoina jopa supistuneet, on suurituloisin prosentti suomalaisista kasvattanut tulonsa 90-luvun alun jälkeen yli kolminkertaisiksi. Hallitukset ovat vauhdittaneet tuloerojen kasvua suurituloisia suosineilla verohelpotuksilla ja pääomatulojen alhaisella verotuksella. Perusta pääomatulojen paisumiselle on luotu ammatillisten keskusjärjestöjen johtajien hyväksymillä palkkaratkaisuilla. Ne eivät ole tuoneet luvattua työllisyyttä vaan ruokkineet nykyiseen lamaan johtanutta kasinotaloutta.

Me kommunistit haluamme nostaa ay-liikkeen lähtökohdaksi työn ja pääoman välisen tulonjaon muuttamisen työntekijöiden hyväksi. Tämä koskee aivan erityisesti naisvaltaisia matalapalkkaisia aloja. Samalla haluamme jakaa työn tuottavuuden kasvun hedelmät tasaisemmin lyhentämällä yleistä työaikaa ansiotasoa alentamatta. Tällaisia radikaaleja uudistuksia tarvitaan myös työttömyyden torjumiseksi. Kannatamme SAK:n puheenjohtajan esittämää 1 500 euron minimipalkkaa. Sen säätäminen lailla auttaisi torjumaan myös halpatyövoiman hyväksikäyttöä.

Me emme hyväksy perusturvan uudistamisen hautaamista Sata-komitean mietinnöllä ja köyhyyden vastaisen teemavuoden juhlapuheilla. Jatkamme kampanjaa vähintään 900 euron perusturvan takaamiseksi kuukaudessa verottomana jokaiselle täysi-ikäiselle, jolla ei ole muuten mahdollisuutta turvata toimeentuloaan. Vastustamme aikeita ryhtyä leikkaamaan eläkkeitä vaalien jälkeen. Vaadimme verotuksen suunnan muuttamista niin, että kevennetään pienten tulojen verotusta ja kiristetään suurten tulojen ja pääomien verotusta.

Emme hyväksy maahanmuuttajavastaisuutta

Vasemmisto ei voi menestyä, jos se lähtee mukaan eri maista olevien työläisten kilpailuttamiseen toisiaan vastaan. Vasemmiston paikka on siellä, missä taistellaan halpatyövoimalla keinottelevien yritysten laittamiseksi kuriin ja puolustetaan jokaiselle ihmiselle yhtäläisesti kuuluvia perusoikeuksia. Maahanmuuttajat eivät ole syypäitä työttömyyteen, sosiaaliturvan heikentymiseen, köyhyyteen tai sotiin. Pakolaisuus ja siirtolaisuus eivät ole jokin ”muualla” syntynyt ongelma. Ne ovat seurausta samasta globaalista kapitalismista, joka riistää ja alistaa ihmisiä ja luontoa myös täällä Suomessa.

Me kommunistit tarkastelemme myös maahanmuuttoa luokkanäkökulmasta, ei jonain erillisenä kysymyksenä. Lähtökohtanamme ovat työväenluokan yhteiset, kansallisuudesta riippumattomat edut, työväen kansainvälinen solidaarisuus ja jokaiselle ihmiselle kuuluvat perusoikeudet. Emme hyväksy maahanmuuttajavastaisuutta emmekä pelaamista rasistisilla ennakkoluuloilla. Tämä on haaste myös meille itsellemme ”kotoutua” monikulttuurisempaan Suomeen ja kehittää yhteistoimintaa maahanmuuttajien kanssa muun muassa ay-liikkeessä ja asuinalueilla.

Perusoikeuksia ja peruspalveluja laajennettava

Pääoma pyrkii valtaamaan uusia alueita kasvaneiden voittojen sijoittamiselle ja arvonlisäykselle. Tätä kuvaavat Elinkeinoelämän keskusliiton ja kauppakamarien ohjelmat yritysten kasvuedellytysten parantamisesta. Niissä perustellaan kuntien järjestämien julkisten palvelujen kilpailuttamista ja yksityistämistä avoimesti ennen muuta tarpeella avata yrityksille uusia markkinoita. Lisää mahdollisuuksia tähän tarjoavat porvarihallituksen linjaukset kuntien menojen leikkaamisesta ja julkisten palvelujen laajenevasta yhtiöittämisestä ja kilpailuttamisesta.

Talous- ja finanssikriisi varoittaa siitä, mihin julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan markkinaehtoistaminen ja yksityistäminen johtavat. Suomalaistenkin eläkeläisten ja kuntien rahoja on poltettu jo miljardeja pörssiseikkailuissa. Toisaalta kriisi korostaa tarvetta antaa julkiselle sektorille uudenlainen ja laajempi rooli vaihtoehtona kapitalististen markkinoiden epävakaudelle, eriarvoisuudelle ja tuhoisalle vaikutukselle.

Me kommunistit puolustamme julkisia palveluja. Haluamme turvata peruspalvelut, kuten päivähoito, koulut, terveysasemat ja kirjastot, jokaiselle kuuluvina perusoikeuksina ja lähipalveluina. Samalla haluamme laajentaa perusoikeuksien sisältöä ja peruspalveluja vastaamaan myös uusia ja uudentasoisia tarpeita. Tämä tarkoittaa esimerkiksi oikeutta hyvään vanhuuteen, pääsyä tietoverkkoihin ja vähemmistöjen oikeuksien turvaamista.

Kun yksityinen pääoma ei kykene turvaamaan työtä ja hyvinvointia, on valtion ja kuntien toimintaa laajennettava muun muassa energiatuotannossa, ympäristöteknologian kehittämisessä, asuntojen rakentamisessa ja uusien palvelujen tuottamisessa. On hyvä, että spekulatiivisia pääomaliikkeitä pyritään rajoittamaan esimerkiksi rahoitusmarkkinaverolla. Mutta on puututtava myös itse rahoitusjärjestelmään, laajennettava yhteiskunnallista omistusta ja demokraattista ohjausta pankkitoiminnan kaltaisille strategisesti tärkeille aloille.

Samalla kun vastustamme yksityistämistä, vaadimme julkisen sektorin toimintaperiaatteiden irrottamista pääoman hallitsemien markkinoiden logiikasta. Tämä tarkoittaa muun muassa peruspalvelujen maksuttomuuden laajentamista, panostamista ongelmien ennaltaehkäisyyn ja toiminnan arvioimista kvartaalitalouden mittareiden sijasta niin, että otetaan aina huomioon sosiaaliset vaikutukset, sukupuolten tasa-arvo ja ympäristönsuojelua. Se tarkoittaa myös työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien ja demokraattisen ohjauksen kehittämistä niin, että lähtökohtana ovat todellakin ihmisten tarpeet eivätkä mitkään liliusten ja kumppaneiden optiot ja pörssikeinottelut.

Hallituksen esittämä lupa kahdelle uudelle ydinvoimalalle – ja kulisseissa jo valmisteltu kolmas lupa – ovat esimerkki siitä, miten valtiovallan toimintaa ohjaavat suuryhtiöiden edut. Tässä tapauksessa ennen muuta niiden pyrkimys tehdä Suomesta ydinsähkön viejä ja ydinjätteiden hautausmaa. Tsoukki-Pekkarinen yrittää ministerinä peitellä rooliaan ydinvoimateollisuuden asianajajana selittämällä, että näin muka turvataan työpaikkoja. Ikään kuin aiemmatkaan ydinvoimalat olisivat turvanneet työtä – etenkään halpaa energiaa haluavassa metsä- ja metalliteollisuudessa.

Investoiminen ydinvoimaan vain lykkää välttämättä edessä olevaa siirtymistä uusiutuvaan energiaan ja energiaa säästäviin ratkaisuihin, jotka ovat paitsi turvallisempi myös edullisempi, työllistävämpi ja demokraattisempi vaihtoehto.

Joukot pois Afganistanista

Tänä keväänä tuli kuluneeksi 65 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Neuvostoliiton ja kommunistien ratkaisevalla panoksella pelastettiin ihmiskunta fasismilta. Meillä Suomessa ei vieläkään ole tehty avoimesti tiliä näistä vaiheista Hitlerin Saksan rinnalla. Päinvastoin historiaa pyritään yhä vääristelemään. Sillä luodaan ja ylläpidetään viholliskuvia, joilla perustellaan oikeiston ajamaa Nato-jäsenyyttä.

Suomea sidotaan Natoon kasvavilla asehankinnoilla, varustautumisella Naton nopean iskun joukkoihin, sotaharjoituksilla ja vetämällä maatamme mukaan Naton ilmatarkkailujärjestelmään ja toimintaan Itämerellä ja arktisilla merialueilla. Lissabonin sopimus kytkee myös liittoutumattomia EU-maita Natoon kehittämällä unionin sotilaallista toimintaa tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa ja sen eurooppalaisena pilarina.

Syksyllä pidettävälle Naton huippukokoukselle valmisteltu uusi strategia korostaa Nato-jäsenyyden vaarallisuutta. Natosta kehitetään imperialismin globaalia iskunyrkkiä, jonka toimialue on maailmanlaajuinen ja ulottuu myös energiahuoltoon ja valtioiden sisäiseen turvallisuuteen. Se on valmis puolustamaan imperialistisia etuja vaikka ydinasein tehtävällä ensi-iskulla. Suomen kannalta vaarallisuutta lisää Naton pyrkimys saartaa Venäjä sotilastukikohdilla.

Afganistanin ja Irakin sotien lisäksi USA ja monet Nato-maat vehkeilevät monia Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maita vastaan. Ne tukevat Israelin väkivaltaa Palestiinaa vastaan. Terrorismin vastaisen sodan nimissä lietsotaan myös kulttuurista suvaitsemattomuutta, muukalaisvihaa ja antikommunistisia kampanjoita.

Afganistanissa jo kahdeksatta vuotta jatkuva miehitys- ja sisällissota on esimerkki siitä, että sota ja Nato eivät tuo ratkaisua konflikteihin. Jotta Suomi ei ole osa ongelmaa vaan sen ratkaisua, on suomalaiset joukot vedettävä pois Afganistanista. Suomella voi ja pitää olla rauhaa rakentava rooli. Se edellyttää, että Suomi ei ole itse sodan osapuoli vaan voi toimia liittoutumattomana neuvottelujen edistämisessä, siviilikriisinhallinnassa ja perinteisessä YK:n rauhanturvatoiminnassa.

Me emme tyydy puheisiin siitä, että Nato-jäsenyys ei ole ”nyt ajankohtainen”. Tällaiset puheet jättävät kentän avoimeksi oikeiston Nato-propagandalle. Suomalaisten enemmistö vastustaa Natoon liittymistä. Mutta se on vielä ”hiljainen enemmistö”. Vain tämän enemmistön muuttuminen aktiiviseksi poliittiseksi tekijäksi turvaa sen, että meitä ei viedä Natoon myöskään sen jälkeen kun presidentti Tarja Halosen kausi päättyy. Laaja Naton vastainen toiminta luo pohjaa ja rohkaisua sille, että seuraavissa eduskuntavaaleissa ja presidentinvaaleissa nousee esille selvästi Natoa vastustavia puolueita ja ehdokkaita.

Suhtautumisessa Natoon on kyse siitä, voiko hyvinvointimme perustua globaaliin eriarvoisuuteen, vahvemman oikeuteen, militarismiin ja sotaan.

Kuuban, Venezuelan, Bolivian ja laajemminkin Latinalaisen Amerikan kehitys on rohkaiseva esimerkki mahdollisuuksista kehittää vaihtoehtoja riistoon ja väkivaltaan perustuvalle imperialismille. On häpeällistä, että EU-maat ovat USA:n rinnalla mukana painostamassa Kuubaa ja muita Latinalaisen Amerikan maita. Evo Moralesin vierailu Suomessa ensi lauantaina ei saakaan jäädä vain symbolisesti tärkeäksi tapahtumaksi vaan siitä tulee tehdä avaus solidaarisuustoiminnan kehittämisessä ja yhteistyössä ”äiti maan” pelastamiseksi. 

Suomen ja Euroopan vasemmistolla on paljon opittavaa Latinalaisen Amerikan maiden kokemuksista muun muassa ruohonjuuritasolta kasvavan osallistuvan demokratian ja yhteisöllisyyden rakentamisessa, vasemmiston laajojen liittojen muodostamisessa ja toisenlaisen, tasavertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen tähtäävän alueellisen integraation kehittämisessä.

Eroon rahalla ostetusta hallituksesta

Toinen toistaan seuranneet skandaalit vaalirahoituksessa ovat paljastaneet keskustan ja muiden valtapuolueiden kytkökset rahapiireihin ja poliittisen korruption paljon aiemmin tiedettyä syvemmiksi. Suuryhtiöt, elinkeinoelämän säätiöt ja liikemiehet ovat ostaneet itselleen mieluisan hallituksen ja eduskuntaenemmistön. Erityisesti kokoomuksen mainoskampanjoista näkyy, että rahaa on edelleen käytössä ja paljon.

Korruptiorahalla on ostettu miljardien verohelpotukset suuryhtiöille ja suurituloisille, pääomapiireille edulliset palkkaratkaisut, työnantajien vapauttaminen kansaneläkemaksuista ja eläkerahastojen vakavaraisuussäädösten lieventäminen. Niillä on ostettu luvat uusille ydinvoimaloille, julkisten palvelujen laajeneva yksityistäminen, aravajärjestelmän korvaaminen pankkien ja grynderien hallitsemilla korkotukijärjestelmillä, työsuojelun ja ympäristöhallinnon heikentäminen jne.

Ei ole sattuma, että kokoomuksen puheenjohtaja vastustaa valtiovarainministerinä tehokkaita toimia veroparatiiseja ja talousrikollisuutta vastaan. Onhan hän itse saanut vaalirahaa veroparatiisiyhtiöistä ja talousrikollisilta. Hallituksen moraalisesta rappiosta kertoo sekin, että vihreät ovat jatkuvasti valmiita luopumaan periaatteistaan vain saadakseen olla mukana hallituksessa.

Pelkkä kasvojen pesu ei tämän kaiken jälkeen riitä. Suorastaan rakenteellisesta poliittisesta korruptiosta ei päästä eroon, ellei luoda uudenlaista suhdetta kansalaisten ja poliittisen päätöksenteon välille. Pelkän edustuksellisen demokratian rinnalle tarvitaan osallistuvaa demokratiaa, jossa kansalaiset ohjaavat ja valvovat päätöksentekoa myös vaalien välillä. Työtätekevien ja vähävaraisten ihmisten tarpeet on asetettava liikevoittojen ja ahneen omaneduntavoittelun edelle. Demokratian laajentamiseksi tarvitaan monia keinoja työpaikkademokratiasta osallistuvaan budjetointiin ja kansanäänestyksiin. Eikä tässä ole kyse vain hyvästä tahdosta vaan luokkataistelusta, jolla demokratia ulotetaan sinne, missä nyt hallitsee raha. 

Radikaali vasemmistolainen ja punavihreä liitto

SKP on esittänyt radikaalin vasemmistolaisen ja punavihreän vaaliliiton kokoamista seuraaviin eduskuntavaaleihin. Pohjaa sille luovat monet yhteiset tavoitteet ja kokemukset yhteistoiminnasta joukkoliikkeissä. Kokemukset monista muista Euroopan maista ja esimerkiksi Latinalaisesta Amerikasta osoittavat, että näin voidaan murtaa oikeiston ylivaltaa ja avata tietä vasemmiston etenemiselle.

Tässä ei ole kyse vain vaaleista. Ennen muuta on kyse vastuusta kaikille niille, joita nykyinen politiikka kohtelee kaltoin ja jotka haluavat suunnan muuttamista. Ilman vahvaa vasemmistolaista ja punavihreää vaihtoehtoa on vaara, että tyytymättömyys suuntautuu entistä enemmän oikealle ja perussuomalaisten ruokkimaan maahanmuuttajavastaisuuteen.

Valitettavasti aloitteemme on jäänyt vielä joidenkin ahtaiden puolue-etujen jalkoihin. Radikaali vasemmistolaisten ja punavihreiden voimien liitto on kuitenkin strategisesti tärkeä tavoite, johon on edelleen syytä pyrkiä – vaikka sitten pidemmällä aikataululla.

Vihreän oikeusministerin johdolla on valmisteltu vaalilain ja puoluerahoituksen muutokset, joilla vaikeutetaan uusien vaihtoehtojen nousua eduskuntaan. Hallitus esittää kolmen prosentin äänikynnystä ja vaaliliittojen kieltoa. SKP vastustaa tällaista pyrkimystä ”säätiöidä” eduskunta nykyisille valtapuolueille ja syrjäyttää osa äänestäjistä toisen luokan kansalaisiksi, joiden äänillä ei ole yhtäläistä arvoa. Aito demokratia vaatii, että oppositio ja uudet voimat pääsevät esille ja mainostamaan vaihtoehtojaan tasavertaisesti.

Vajaan vuoden kuluttua huhtikuussa pidettävät eduskuntavaalit ovat haaste koota SKP:lle laajat ehdokaslistat koko maassa ja käynnistää vaalityö heti tästä edustajakokouksesta. Tuomme vaalikampanjalla politiikkaan ne ay- ja kansalaisliikkeiden vaatimukset, jotka porvarihallitus on sivuuttanut. Vaalikampanja on meille tapa kehittää osallistuvaa demokratiaa, jossa ihmiset ovat itse asettamassa tavoitteita ja avaamassa uusia vaikuttamisen väyliä.

Vaalivalmisteluissa syytä kiinnittää erityistä huomiota naisten osuuteen. Naiset ovat monissa asioissa keskimäärin miehiä edistyksellisempiä. Heillä on merkittävä rooli kansalaisliikkeissä ja erityisesti palvelualojen ay-toiminnassa. Aiemmissa vaaleissa naisten osuus SKP:n listoilla on jäänyt useimpia muita puolueita pienemmäksi. Kaikki tämä korostaa tarvetta vahvistaa naisnäkökulmaa niin ehdokasasettelussa kuin kaikessa muussakin toiminnassamme.

Miten vahvempi vastavoima ja vaihtoehto oikeistolle?

Kriisit ovat murroksia ja käännekohtia, joissa kamppaillaan uusien ratkaisujen suunnasta ja joissa muodostuu usein uusia voimia ja ryhmittymiä. Oikeisto ja suurpääoma pyrkivät ratkomaan kriisiä kaventamalla työväenliikkeen taistelulla saavutettuja oikeuksia, autoritaarisin ottein ja voimistamalla militarismia. Suomesta puuttuu nyt vahva vastavoima ja vaihtoehto oikeistolle ja suurpääomalle. Miten tätä voimaa voidaan kasvattaa?

Tarvitaan radikaalia vasemmistolaista ja punavihreää politiikkaa, joka ei alistu oikeistolaiseen hegemoniaan eikä jää parlamentaaristen voimasuhteiden vangiksi. SKP:llä on tässä tärkeä rooli vallankumouksellisena puolueena, jolle politiikka on ennen muuta joukkojen toimintaa, ja joka tuo kamppailuihin marxilaisen luokkanäkökulman.

Kansalaisliikkeiden yhteistyö

Meitä kommunisteja tarvitaan kaikkialla, missä on vääryyttä, missä poljetaan työtätekevien ja vähävaraisten ihmisten oikeuksia.

Kokemukset kansalaistoiminnasta Helsingin ja Turun lähipalvelujen, Vantaan terveysasemien, Tampereen sosiaaliasemien tai esimerkiksi Joensuun ja Oulun koulujen puolesta osoittavat, että kommunistien aloitteellisuudella on tärkeä merkitys. Joukkotoiminnalla on asetettu kyseenalaiseksi oikeistolaisen politiikan vaihtoehdottomuus, murrettu muiden puolueiden laajalla konsensuksella tekemiä sopimuksia ja pelastettu monia palveluja. Samalla on edetty palvelujen puolustamisesta vaatimuksiin niiden parantamiseksi. Esille on tullut myös julkisten palvelujen merkitys naisten asemalle, tasa-arvolle, yhteisöllisyydelle ja ekologisesti kestävälle kehitykselle.

Lähes 30 000 helsinkiläisen facebook- ja nettiprotestit kokoomuslaisen kaupunginjohtajan esittämiä palvelujen lopettamislistoja vastaan kertoo sosiaalisen median tarjoamista uusista mahdollisuuksia organisoida vastarintaa. Näissä kamppailuissa on kehittynyt myös laajempaa yhteistyötä kommunistien, vasemmistoliittolaisten, sosialidemokraattien ja vihreiden kesken.

Kansalaisliikkeissä kasvaa sitä aktiivisuutta ja muutosvoimaa, joka avaa lisää mahdollisuuksia myös politiikan suunnasta käytävään taisteluun. Pienetkin voitot kansalaistoiminnassa ovat tärkeitä rohkaistessaan toimintaan ja kasvattaessaan luottamusta joukkovoimaan. Nyt tarvitaan asukasliikkeiden verkostoitumista yhteistyöhön keskenään ja erityisesti asukasliikkeiden, kuntien työntekijöiden ja ay-liikkeen laajempaa yhteistyötä.

Kriittinen ay-verkosto

Vastavoiman ja vaihtoehtojen kehittämisessä on talouden avainasemissa toimivalla työväenluokalla ja ay-liikkeellä ratkaisevan tärkeä rooli. Siellä missä ay-liike on tänä keväänä ajanut jäsenten etuja lakkotaisteluilla, on myös saatu muita aloja paremmat sopimukset. Me kommunistit vaadimmekin hallitusta pitämään näpit irti lakko-oikeudesta.

Monilla työpaikoilla vallitsevan alistuneisuuden ja pelon ilmapiirin voittaminen on edellytys sille, että työläiset ja toimihenkilöt näkevät mahdollisuutensa tarttua koko talouden ja yhteiskunnan kannalta keskeisiin ristiriitoihin: Erityisesti ristiriitaan heidän oman työnsä kehittämisen ja sijoittaja-intressien välillä; ristiriitaan työntekijöiden hyvinvoinnille tärkeiden julkisten palvelujen ja toisaalta näitä palveluja murentavan uusliberalistisen politiikan ja pörssitalouden välillä; sekä ristiriitaan työntekijöiden itsenäisen ja luovan toiminnan merkityksen ja toisaalta yhtiöiden ja laitosten epädemokraattisen hallinnon välillä.

Kriittisen ay-verkoston toiminta on tärkeä avaus taistelevan ay-toiminnan ja ay-liikkeen luokkatietoisuuden kehittämiseksi. Tällaista yhteistoimintaa yli ammattiliittorajojen tarvitaan myös paikallisesti ja kansainvälisesti. Se on välttämätöntä solidaarisuuden ja yhteistoiminnan kehittämiseksi esimerkiksi nyt, kun työnantajaliitot pyrkivät romuttamaan työlainsäädäntöä ja työehtosopimusten yleissitovuutta. Viime kädessä tässä on kyse siitä, miten kasvaa sellainen tietoisuus ja järjestäytyminen, jolle voi rakentaa uudentyyppistä demokratiaa, jossa työntekijät yhdessä hallitsevat oman työnsä ehtoja, tuloksia ja vaikutuksia.

”Antaa asioille oikeat nimet”

Vaikuttavan ja uskottavan vaihtoehdon kehittäminen edellyttää nyt vallalla olevien porvarillisten ajatustapojen, monien itsestäänselvyyksien ja vakiintuneiden käytäntöjen kyseenalaistamista. Se ei onnistu ilman kapitalismin ristiriitojen tutkimista ja muutoksen mahdollisuuksien löytämistä niistä. Kommunistien teoriat eivät perustu tuon tai tämän maailmanparantajan keksimiin ideoihin tai hyllyssä pölyttyviin kirjoihin. ”Ne ovat käynnissä olevan luokkataistelun tosiasiallisten suhteiden, silmiemme edessä tapahtuvan historiallisen liikkeen yleisiä ilmauksia”, kuten Kommunistisen puolueen manifestissa todetaan. Tämä edellyttää meiltä marxilaisen opintotoiminnan laajentamista ja sen yhteyttä uuteen tutkimukseen ja joukkokamppailuihin.

Porvarillisen hegemonian murtaminen ei onnistu pelkällä valistustyöllä – ilman ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja kamppailuja, joissa he joutuvat ”antamaan asioille oikeat nimet” (Bertolt Brecht). Työpaikoilla, asuinalueilla ja ay- ja kansalaisliikkeissä opimme myös itse, saamme tietoa ja löydämme lisää kumppaneita.

Kommunistista toimintaa ei harjoiteta vain omissa kokouksissamme. Puoluetyö on ennen muuta toimintaa siellä, missä ihmiset ovat liikkeellä ja tarvitaan taistelun järjestäjiä. Se edellyttää nopeaa tarttumista asioihin, työnjakoa ja puolueosastojen lisäksi myös erilaisia toimintaryhmiä. Tarvitaan aloitteellista osallistumista keskusteluihin, joita käydään suurimmaksi osaksi muilla kuin omilla foorumeillamme. Eikä yhteistyötä tehdä tietenkään vain samanmielisten kesken; siihen kuuluu yhteisten tavoitteiden ohella myös erilaisuutta, kilpailua ja ristiriitojakin.

Tiedonantaja ja uusi verkkojulkaisu tiedonantaja.fi tarjoavat hyvät foorumit ja työvälineet tarttua asioihin, keskustella ja kehittää aloitteita. Niiden avulla on syytä lähestyä entistä laajemmin uusia ihmisiä. Myös SKP:n kotisivuja ollaan uudistamassa niin, että ne tarjoavat lisää mahdollisuuksia niin nopeaan tiedottamiseen, materiaalipankkeihin kuin puolueen jäsenten keskusteluun ja kokemusten vaihtoon. Kaikki tämä edellyttää myös SKP:n talouden vahvistamista.

Nuorison radikaali osa on viime aikoina suuntautunut entistä enemmän vasemmalle. Ylioppilaskuntien vaaleissa ovat edenneet radikaalit vasemmistolaiset ja punavihreät ryhmät. Nuorten keskuudesta on noussut uusia antikapitalistisia liikkeitä ja verkkojulkaisuja. Nuorilla on ideoita, tietoja, taitoja ja intoa, jota koko puolueemme tarvitsee. Vastaavasti on kehitettävä puoluejärjestöjen toimintaa, näkyvyyttä ja julkista kuvaa niin, että se tavoittaa entistä laajemmin kapitalisminvastaisesta taistelusta ja 2000-luvun sosialismista kiinnostuneet nuoret. Tämä on myös haaste Kommunistisen nuorisoliiton toiminnan kehittämiseen ja tukemiseen.

”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen”

Kommunistisen liikkeen luonnetta kuvaa se, että puoluekokouksemme ja juhlamme päättyvät yhdessä laulettavaan ”Kansainväliseen”. Meillä ei ole mitään koko työväenliikkeen eduista eriäviä etuja. Kommunistisen manifestin sanoin, haluamme nostaa työväenliikkeen kamppailuissa esille koko proletariaatin yhteisiä, kansallisuudesta riippumattomia etuja, ja edistää taistelun eri vaiheissa aina koko liikkeen etua.

Tämä ei ole vain periaatteellinen vaan entistä konkreettisemmin ja laajemmin myös käytännön asia. Kommunististen ja muiden kapitalisminvastaisten vasemmistopuolueiden yhteistyön kehittämisen tarvetta korostavat nykyinen finanssikriisi, ylikansalliset yhtiöt, EU, ilmastonmuutos, imperialismin aggressiivisuus ja median kansainvälisyys. Tässä yhteistoiminnassa SKP haluaa olla entistä aktiivisemmin mukana.

Pyrimme siihen, että Euroopan vasemmiston ensi syksynä pidettävän kongressin valmistelut johtavat eurooppalaisen yhteistyöverkoston laajentumiseen. Pidämme tärkeänä Kommunististen ja työväenpuolueiden kansainvälisten tapaamisia ja yhteisten kansainvälisten kampanjoiden kehittämistä. Haluamme tiivistää yhteistyötä niin täällä Pohjolan, Venäjän ja Baltian maiden alueella kuin suhteissa muihin maanosiin, kuten Latinalaisen Amerikan vasemmistovoimiin.

Nykyinen kriisi on nostanut kärkevästi esille sen, että kapitalismi ei kykene ratkaisemaan välttämättä ratkaisua vaativia ongelmia, kuten köyhyys, työttömyys, eriarvoisuus, ilmastonmuutos ja sodat. Se on yhä epävakaampi, eriarvoisempi ja vaarallisempi. Kapitalismi on aikansa elänyt järjestelmä, kuin kohti tuhoa vievä Titanic.

Siksi se aave, josta Marx ja Engels kirjoittivat Manifestin alkusanoissa, kummittelee tänäänkin Euroopassa, ”kommunismin aave”. Ja siksi tämäkin keskuskomitean poliittinen selostus päättyy tunnukseen ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!”.