Nokian tulevaisuus?

Jo toinen luottoluokituslaitos on pudottanut Nokian roskalainaluokkaan. Stephen Elopin piti nostaa Nokia uudelleen nousuun, mutta yhtiön kriisi on vain pahentunut.

Elopin puheet Nokiasta ”palavana porauslauttana”, omien Meego ja Symbian-käyttöjärjestelmien julistaminen kehnoiksi – vieläpä ilman toimivaa vaihtoehtoa – sekä keskittyminen Aasian ja Euroopan markkinoiden sijasta Yhdysvaltain markkinoihin ovat osoittautuneet suuriksi virheiksi. Näyttää siltä, että niiden tarkoituksena on ollut vain yrittää tyydyttää amerikkalaisten suursijoittajien odotuksia ja tarjota Microsoftille mahdollisuus kokeilla Nokian laskuun omaa käyttöjärjestelmäänsä.

Julistamalla Nokian tuotteet surkeiksi Elop pelasi kilpailijoiden pussiin ja tuhosi Nokian markkinat. Miksi – onko Nokian johtajien kaapissa vielä jokin luuranko, jota ei ole kerrottu? Vai onko Elopin tehtävänä ollutkin vallata Nokia Microsoftin alihankkijaksi? Mistä hänelle oikein maksetaan lähes 8 miljoonan vuosipalkkaa?

Monopoli ja taantuminen

Julkisuudessa Nokian vaikeuksia on selitetty aiemman menestyksen synnyttämällä ylimielisyydellä. Tällä onkin varmaan ollut vaikutusta. Tuskin ylimielisyys kuitenkaan oli pelkästään Nokian johtajien subjektiivinen ominaislaatu.

Esimerkiksi Symbian-käyttöjärjestelmän avulla Nokia kokosi aikoinaan suurimmat kännykkävalmistajat eräänlaiseen monopolisopimukseen. Nyt suurin osa Symbian-sopimuksessa mukana olleista firmoista on pudonnut markkinoilla ja kärkeen ovat nousseet firmat, jotka kehittivät uusia käyttöjärjestelmiä. Tämä ei ole ensi kerta taloushistoriassa, kun monopoliaseman tavoittelu ja saavuttaminen muodostuu kehityksen jarruksi. Tietoliikenneverkkojen puolella monopoliasemaa on pyritty rakentamaan Nokia Siemens Networksin avulla, mutta kehnoin tuloksin.

Suursijoittajat ja optijohtajat

Todennäköisesti toinen iso tekijä Nokian romahdukseen on ollut johtamismallien yhdistelmä, jossa ylimmän johdon tolkuttomiin optioihin on liittynyt finanssimarkkinoiden suurten yhdysvaltalaisen pelurien keskeinen asema strategioiden määrittelyssä. Voi esimerkiksi kysyä, miksi Nokia ei panostanut enempää uusiin avauksiin tuotekehittelyssä ja langattomien palvelujen tarjoamisessa 2000-luvun alkuvuosina? Tai miksi se ei hakenut liittolaisia Kiinasta ja muista Aasian maista vaan Microsoftista?

Oma lukunsa on se, missä määrin yhtiön pörssikurssi kuvastaa sen reaalista taloudellista arvoa. Nokia on tehnyt positiivista tulosta aina Elopin kauden alkuun asti. Sillä on osaavat työntekijät, iso määrä omia patentteja ja tehokkaaksi kehuttu tuotanto- ja logistinen prosessi.

Nokian markkinaosuuden putoamisella ja uusien älypuhelinten kehittämisen vaikeuksilla on tietysti merkitystä. Mutta voi kysyä, kuvaako Nokian osakekurssin romahtaminen kymmenen vuoden takaisesta lähes 65 eurosta alle 3 euroon alkuunkaan oikein Nokian reaalisia taloudellisia voimavaroja ja mahdollisuuksia? Onko irtisanomisten lisäksi edessä seuraavaksi joidenkin Nokian osien myyminen?

Työntekijät maksavat laskut?

Tässä on iso haaste ammattiyhdistysliikkeelle ja sen kansainväliselle yhteistyölle puolustaa työntekijöiden etuja ja kehittää vaihtoehtoisia ratkaisuja Nokian kriisiin. Nyt ei pidä alistua siihen, että Nokian johtajien virheet ja suuromistajien voitontavoittelu maksatetaan työntekijöillä ja toimihenkilöillä. Niin Nokian kuin valtion tulee panostaa yhtiön työntekijöihin niin, että heidän osaamisensa on käytössä myös tulevaisuudessa.

Nokian kriisi nostaa myös kysymyksen siitä, minkä varaan Suomen informaatio- ja kommunikaatioteknologian tulevaisuus rakennetaan. Hyvältä ei näytä, jos se on vain pörssi- ja optiopelureiden varassa. En väitä, että julkiselle sektorille voidaan luoda noin vain ”uusi Nokia”. Mutta mikseivät valtio ja Helsingin kaltainen iso kaupunkikin voisi turvata osaamista tällä alueella myös kehittämällä julkista, yhteiskunnallisesti omistettua yritystoimintaa ICT-alalla? Tai sitten panostamalla uusille kasvualoille, kuten uusiutuvan teknologian tuotannon kehittämiseen.