Kansallisteatterin kolmivuotinen alueellinen hanke Maunulan maisema huipentui tänään Kansallisteatterin Maunula kylässä -päivään. Tarjolla on ollut kurkistuksia kulissien taakse, taitelijatapaamisia, teatterityöpaja lapsille, Maunulalainen päiväkirja, maunulalaishintaan lippuja Kansallisen näytelmiin ja illemmalla vielä avoin mikki Lavaklubilla.

Maunulalainen päiväkirja perustuu Maunulan kirjastolla pari vuotta lainattavissa olleisiin kolmeen päiväkirjaan, joiden tyhjiä sivuja kuka tahansa sai kirjoittaa niin omia kuulumisiaan kuin mietteitään Maunulasta. Kansallisteatterin ohjaaja Eveliina Heinonen ja dramaturgi Juho Gröndahl olivat koostaneet niistä esityksen kahdelle ammattinäyttelijälle – Matti Onnismaa ja Jonnakaisa Risto. Se oli yllättävänkin hyvä, hauska ja koskettava, Maunulan näköinen.

Maunulan maisema -hankkeeseen osallistuneet olivat koostaneet myös lyhyen potpurin aiemmista esityksistä, joissa he itse myös näyttelivät (Muotokuvia, Tunne nimeltä rakkaus ja Kerrostumia). Ja mikä parasta, teatterin tekemistä aiotaan Maunulassa jatkaa. Perusteilla on harrastajateatteri.

Helsingin malli, kulttuuritalot ja raha

Esityksen jälkeen oli keskustelutilaisuus Kansallisteatterin ja muista alueellisista kulttuurihankkeista, joita kaupunki on tukenut ”Helsingin mallin” puitteissa. Kansallisella oli ennen Maunulaa tällainen hanke yhdessä asukkaiden kanssa Kontulassa ja seuraavaksi se on menossa Kannelmäkeen ja Malminkartanoon.

Keskustelussa tuli esille, että ”Helsingin malli” on tavallaan pieni askel takaisin kuntien kulttuuritoimintaa koskevan lainsäädännön alkuaikoihin, 70-luvun keskusteluihin kulttuurin kuulumisesta kaikille. Toisaalta siihen käytettävä summa on hyvin pieni, vain pari prosenttia kaupungin koko kulttuurirahoituksesta. Se ei ratkaise eriarvoisuuden ja osallisuuden ongelmia kaupungin kulttuuritoiminnassa.

Itse nostin keskustelussa esille muutaman ajatuksen. Toivoin, että alueellisiin kulttuurihankkeisiin pyrittäisiin ottamaan mukaan myös kullakin alueella asuvia taiteilijoita ja kulttuurityöntekijöitä. Heidän osallistumisensa voisi auttaa siinä, että hankkeet eivät jää vain muutaman vuoden projekteiksi, vaan niiden esiin nostamat paikalliset harrastajakyvyt saavat tukea jatkaa teatterin, musiikin tai muuta kulttuuriharrastusta.

Maunulassa Kansallisteatterin ja mediakulttuuriyhdistys M-cultin projektien onnistumisessa auttoi huomattavasti se, että alueella oli asukastalo ja sinne valmistui Maunula-talo, joissa on tilat, tekniikka ja yhteistyömahdollisuuksia toiminnalle.

Läheskään kaikissa kaupunginosissa ei ole kulttuuritaloa eikä asukastaloa. Nyt kaupunki on avaamassa asukastoiminnalle lisää koulujen ja muita tiloja. Mutta se ei ole sama kuin varta vasten kulttuuritoimintaan tehdyt maksuttomat tilat ja niiden ympärille muodostuvat verkostot.

Helsingin linjauksissa korostetaan liiankin kanssa kulttuurin taloudellista merkitystä. Mutta samaan aikaan kaupunki panostaa kulttuuriin asukasta kohti vähemmän kuin moni muu kunta. Samaan aikaan Helsinki kerää satojen miljoonien eurojen ylijäämiä, esimerkiksi tämän vuoden tulosennuste on 320 miljoonaa ylijäämäinen ja tähän päälle tulevat vielä kaupungin omistamien yhtiöiden voitot. Pienellä murto-osalla näistä ylijäämistä saataisiin paljon lisää kulttuuria kaikille ja kaikkiin osiin kaupunkia.