Helsingin Sanomien julkaisema artikkeli sotilastiedustelun laitoksesta Tikkakoskella on johtanut Suomen oloissa poikkeuksellisiin toimiin: Pääesikunnan tutkintapyyntö tietovuodosta keskusrikospoliisille, joka ulotettiin koskemaan myös asiakirjoista muutamia pieniä otteita julkaisutta Helsingin Sanomia, ja poliisin erityinen kotietsintä artikkelin toisen kirjoittajan, toimittaja Laura Halmisen asuntoon, josta takavarikoitiin tietokone, ipad, puhelimia ja muistitikkuja.

Poikkeuksellista on sekin, että Hesarissa lauantaina julkaistun jutun lopussa sunnuntaille luvattua jatko-osaa ei ole tullut. Sen sijaan lehti julkaisi sunnuntaina päätoimittaja Kaius Niemen kohua tasoittelemaan pyrkineen haastattelun ja tänään maanantaina päätoimittajan koko sivun anteeksipyynnön.

Päätoimittaja vakuuttaa maanpuolustustahtoaan ja yrittää selittää, että lehden sisältöä koskevaa päätösvalta kuuluu yhä toimitukselle. Tekstistä käy kuitenkin ilmi, että toimitus on joutunut erittäin kovan painostuksen kohteeksi. Myös Sanomien hallitus on vaatinut selvityksen sotilastiedustelua koskevan jutun julkaisemisesta ja siihen liittyneestä toimitusprosessista.

Erikoista päätoimittajan kirjoituksessa on se, että hän arvostelee lehden julkaisemaa juttua siitä, että sen suhde valmisteilla olevaan tiedustelulakien muutokseen oli jäänyt liian vähälle huomiolle. Tämä kritiikki omaa toimitusta kohtaan on mielestäni perusteetonta. Olihan yhteys tiedustelulakeihin esillä jutussa jo ingressistä ja faktalaatikosta alkaen. Lisäksi jutun viereen sijoitetussa toimituspäällikön kommentissa perusteltiin salaisten papereiden käyttöä jutussa nimenomaan sillä, että tiedustelulakien muutoksella aiotaan lisätä sotilastiedustelun ja suojelupoliisin valtuuksia suhteessa kansalaisten yksityisyyden ja viestintäsalaisuuden suojaan.

*****

Mikä Helsingin Sanomien artikkelissa armeijan ”viestikoekeskuksesta” koettiin niin vaaralliseksi?

Vähänkään armeijan toimintaa seuranneille ei ole mikään yllätys se, että Tikkakoskella on sotilastiedustelulaitos, joka kuuntelee ilmassa liikkuvia viestejä ja harjoittaa muuta elektronista tiedustelua. Laitoksen sijainti selviää googlaamallakin. Julkista tietoa on sekin Hesarissa kerrottu, että signaalitiedustelua varten on hankittu kaksi tiedustelulentokonetta. Uutinen ei ole sekään, että Venäjä on tämän tiedustelun pääkohde.

Jotkut artikkelissa kerrotut yksityiskohdat saattoivat olla ensi kertaa julkisuudessa, mutta en osaa kuvitella niissäkään olevan mitään ”kansallista turvallisuutta vaarantavaa”. Pikemminkin voisi sanoa, että tällaista tietoa median pitääkin kertoa, jotta tiedämme, mitä armeija puuhaa ja mihin se haluaa lisää valtuuksia.

Onko Hesarin toimituksen haltuunsa saamissa sotilastiedustelun papereissa jotain muuta, oikeasti salaista, jonka pelätään tulevan julki?

Vai halutaanko valtiollisen johdon voimakkailla kannanotoilla ja poikkeuksellisilla poliisitoimilla osoittaa luotettavuutta sotilastiedustelun ulkomaisille kumppaneille Yhdysvalloissa ja muissa Nato-maissa? Tähän viittaa myös tasavallan presidentti äsken, maanantai-iltana Hesarin verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa.

Miksi tasavallan presidentti on ollut tässä Tikkakoski-gatessa niin aktiivinen? Ei ole tavanomaista, että presidentti tiedottaa ensimmäisenä puolustusvoimien piirissä ilmenneestä tietovuodosta ja sitä koskevasta tutkintapyynnöstä. En usko, että kyse on vain presidentinvaalista. Liikutaanko korkeimman turvaluokituksen, erittäin salaisten papereiden kohdalla jo niin lähellä tasavallan presidentin omaa lähipiiriä, että se sai Sauli Niinistön reagoimaan voimakkaasti? Ainakin se on jo nähty, että presidentti käyttää tapausta vauhdittaakseen tiedustelulakeihin esitettyjä kiistanalaisia muutoksia.

Entä, mitä tarkoittavat Hesaria julkaisevan Sanoma-yhtiön hallituksen vaatimus ”selvittää kyseiseen juttuun liittyvä toimitusprosessi”?

Lauantain jutun tekijöistä Tuomo Pietiläinen on moneen kertaan tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla ja muilla palkinnoilla arvostettu pitkän linjan tutkiva journalisti. Myös Laura Halminen on palkittu tutkivasta journalismista, muun muassa uusnatsien Suomen vastarintaliikkeen sisäpiirin salaisten keskustelujen paljastamisesta. Halmisen ja Pietiläisen jutun oli selvästikin ennalta käynyt läpi ainakin toimituspäällikkö Esa Mäkinen, palkittu journalisti hänkin. Onko Hesarin toimitus saamassa uuden ”päällystakin”, oman ”atte jääskeläisen”, jos näin kovan luokan tekijöiden ”toimitusprosessiin” ei luoteta?

Oma lukunsa on se, mitä Hesarin paljastukset sotilastiedustelusta kertovat Suomen turvallisuuspolitiikan suunnasta. Venäjä on tänäänkin se uhkakuva, josta sotilastiedustelussa lähdetään. Mitään muita sotilaallisia uhkia ei haluta nähdä. Pahinta tässä on se, että samaan aikaan kenraalit näyttävät yhä enemmän ohjaavan turvallisuuspolitiikkaa.

*****

Kaiken kaikkiaan niin Hesarin jutussa kerrottu aikomus lisätä sotilastiedustelun ja suojelupoliisin valtuuksia ja resursseja kuin jutun perusteella toimitusta vastaan käynnistetty poliisi- ja painostusoperaatio ovat hälyttävä osoitus siitä, miten vaaralliselle tielle armeijan ja poliisin valtuuksien ja roolin vahvistaminen on viemässä. Jos lehdistön vapauden kaventaminen ja toimittajien lähdesuojan murtaminen on näin matalan kynnyksen takana jo nyt, miten media voi valvoa vielä laajempia valtuuksia saavia viranomaisia?

Hallituksen tiedustelulakeihin valmistelemien muutosten kiirehtimisen sijasta olisi syytä viheltää peli poikki ja selvittää perinpohjin demokratian, sananvapauden ja muiden perusoikeuksien turvaaminen myös silloin kun on kyse sotilas- ja poliisiviranomaisten toiminnasta.