Apulaiskaupunginjohtaja Sauri on oikeassa todetessaan tämän raportin esipuheessa, että ympäristöjohtamisessa on Helsingissä tapahtunut edistystä. Eri virastot ja tytäryhteisöt ovat nyt laajemmin mukana, vaikka parannettavaa yhä onkin. Ympäristötavoitteet ovat tärkeällä sijalla valtuuston strategiassa, mutta ympäristöpolitiikan konkreettinen linjaaminen ja käsittely valtuuston tasolla on itse asiassa vähentynyt.

Joku voisi sanoa, että erillisiä ohjelmia ei tarvita, koska ympäristötavoitteet ovat osa valtuuston yleistä strategiaa. Olen eri mieltä.

Helsinkiin tarvitaan esimerkiksi konkreettinen ilmasto- ja energiastrategia. Muuten nämä linjaukset voivat jäädä vain erillisiksi Helenin, HSL:n, Hekan ym puitteissa tapahtuviksi ratkaisuiksi eikä niitä arvioida tarpeeksi laaja-alaisesti.

Toinen ongelma Helsingin ympäristöpolitiikan johtamisen toimintamallissa, joka on esitelty tämän raportin sivulla yhdeksän, on asukkaiden osallistumisen puuttuminen kuvasta. Helsinkiin tarvitaan yhdessä asukkaiden ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa valmisteltu ympäristöpolitiikan ja kestävän kehityksen ohjelma.

Helsingin edunvalvonnan osalta tilannetta kuvaa se, että raportissa ei mainita mitään esimerkiksi jätehuoltolain muutoksesta, jossa yksityistämistavoitteet uhkaavat kunnallisia tavoitteita jätehuollon ja kiertotalouden kehittämisessä.

Ympäristöraportissa tuodaan esille luonnonsuojelun ja viheralueiden merkitys niin ilman laadulle ja luonnon monimuotoisuudelle kuin ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Mutta raportissa ei ole arvioitu yleiskaavaa näiden tavoitteiden kannalta. Tässä sivuutetaan se, että yleiskaavaan esitetyt uudet rakentamisalueet kaventavat ja jopa katkovat Helsingin ns. vihersormia. Rakentamis- ja kasvutavoitteita ei myöskään arvioida niiden ongelmien kannalta, joita jo nyt aiheutuu siitä, kun lähes 40 prosenttia helsinkiläisistä asuu liikenteen melualueilla.

Kansalaisliikkeen aloitteesta tehtiin täällä valtuustossa aiemmin päätös selvittää kansallisen kaupunkipuiston perustaminen. Toivon, että perustamisselvitys syntyy niin, että asukkailta kysytään ja asukkaat osallistuvat sen määrittelyyn, mitä alueita kansalliseen kaupunkipuistoon määritellään kuuluvaksi.