Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun yleinen ja yhtäläinen äänioikeus hyväksyttiin kunnallisvaaleihin. Sitä ennen äänioikeus määräytyi varallisuuden ja maksettujen veroäyrien mukaan. ”Toisen isäntävallan alaisena” työskentelevillä ja naisilla ei ollut äänioikeutta.

Suomessa ja muissa pohjoismaissa kuntien vastuulle on kertynyt sittemmin suurin osa julkisista hyvinvointipalveluista. Ne on myös tuotettu pääosin kuntien omana toimintana.

Peruskoulu, päiväkodit, terveysasemat, kirjastot ja monet muut peruspalvelut eivät ole tulleet itsestään. Niiden puolesta on toimittu, tehty aloitteita, järjestetty mielenosoituksia – ja käytetty myös kunnallista äänioikeutta. Maunulastakin on lähdetty monet kerrat lähetystöinä ”Helsingin herrojen” puheille, kerätty nimiä vetoomuksiin ja puolustettu lähipalveluja.

Nyt Suomen itsenäisyyden ja kunnallisen äänioikeuden juhlavuonna aiotaan kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut siirtää maakuntahallinnolle. Samalla on tarkoitus muodostaa vaaleilla valittava maakuntavaltuusto, mutta sille ei ole tulossa itsenäistä taloutta ja toimivaltaa. Maakunnat halutaan ministeriön tiukkaan kontrolliin menojen karsimiseksi kolmella miljardilla eurolla. Sote-palveluja eivät järjestäisi enää kunnat, mutta eivät myöskään maakunnat. Palvelut aiotaan siirtää eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta yhtiöiden järjestettäväksi.

Samaan aikaan kunnissa keskitetään valtaa pienempään piiriin. Esimerkiksi Helsingissä siirrytään vaalien jälkeen pormestarijärjestelmään, joka lopettaa suurimman osan nykyisistä lautakunnista. Kaupunginhallitukseen muodostetaan huippupalkattu sisäpiiri, pormestarin palkka ja palkkiot ovat 16 500 euroa kuukaudessa. Kun yli 20 lautakunnan asiat keskitetään vain neljälle, kasvaa virkamiesten valta, koska lautakunta ei kerta kaikkiaan ehdi paneutua koko tehtäväkenttään.

 

Osallisuus syntyy toiminnassa

Pienen piirin vallankäytölle voidaan kuitenkin kehittää vaihtoehtoja. Asukkaiden osallistuminen Maunula-talon ja sen toiminnan suunnitteluun on tästä hyvä esimerkki.

Demokratia ei tullut Maunula-taloon mistään ylhäältä tai tyhjästä. Maunulassa on perinteisesti tehty yhteistyötä alueen ja sen palvelujen kehittämisessä. Maunula-talon syntykin on pitkäjänteisen asukastoiminnan tulos. Asukkaiden aktiivisuus ratkaisi myös sen, että esitys kaupungin asukastalojen lopettamisesta torjuttiin ja Saunabaarin toiminnalle saatiin päinvastoin lisää tilaa katutasolta.

Helsingissä on monia ikäviä esimerkkejä virkamiesvetoisesta asukkaiden ”kuulemisesta”, jossa asukkaat saavat kyllä esittää mielipiteensä, mutta ne sivuutetaan eikä vaihtoehtoja selvitetä. Näin kävi uuden yleiskaavan valmistelussa. Kun demokratia ei toimi, joutuvat asukkaat puolustamaan Keskuspuistoa ja muita viher- ja virkistysalueita hallinto-oikeuden kautta.

 

”Maunulan malli”

Maunula-talon ja sen toiminnan suunnittelussa on kehittynyt uudenlainen osallistuvan demokratian malli. Asukkaiden aloitteesta syntynyt malli on nyt hyväksytty myös virastojen taholta. Sen toteuttamisesta jo alkuvaiheessa saadut kokemukset ovat niin hyvät, että nyt puhutaan ”Maunulan mallin” laajentamisesta muuallekin kaupungin alueellisessa kulttuuri- ja muussa toiminnassa.

Keskeinen lähtökohta osallistuvalle demokratialle on minusta se, että asukkaat asettavat itse tavoitteet toiminnalle, saavat käyttöönsä tarvittavat tiedot, virastot auttavat erilaisten vaihtoehtojen selvittämisessä ja asiat ratkaistaan avoimessa käsittelyssä. Kaikki eivät voi tietenkään tehdä kaikkea. Siksi tarvitaan myös asukkaiden valitsemia edustajia esimerkiksi Maunula-talon neuvottelukuntaan. Olennaista on kuitenkin se, että valinnat ja tärkeät linjanvedot tehdään avoimessa foorumissa. Myös neuvottelukunnan valmistelema toimintasuunnitelma ja budjetti tuodaan avoimen foorumin hyväksyttäväksi.

Paljon riippuu nyt siitä, miten me Maunula-talon käyttäjät otamme käyttöön osallistumiselle avatut uudet mahdollisuudet. Ilman aktiivisia asukkaita jää demokratia muodolliseksi. Kun mahdollisuuksiin tartutaan, nousee varmaan esille myös tarpeita laajentaa demokratiaa. Minusta olisi luontevaa selvittää esimerkiksi, miten asukkaat voivat osallistua muitakin julkisia lähipalveluja koskevaan päätöksentekoon.

Kun ajatellaan Maunulan ongelmia, pelkkä lähidemokratia ei tietenkään riitä. Esimerkiksi työttömyyden vähentämiseksi, vanhuspalvelujen parantamiseksi ja asumisen hinnan alentamiseksi tarvitaan demokratian laajentamista myös talouden alalle ja monia muita uudistuksia. Perusteiltaan näissä on kyse paljolti samasta asiasta: olemmeko asiakkaita vai asukkaita, hallintoalamaisia vai täysivaltaisia kansalaisia?

(Kirjoitettu Asukastalo Saunabaarin vapaaehtoisten Vihta-lehteen 17.3.2017)