Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin –kansalaisliike on aktiivisuudellaan nostanut tämän asian uudella vakavuudella päätöksenteon agendalle. Kansalaisliikkeen kokoamat tiedot, yhteydet ja kokemukset on tärkeä ottaa käyttöön, kun kansallisen kaupunkipuiston perustamista ryhdytään selvittämään.

Kaupunkisuunnitteluvirastossa on suhtauduttu torjuvasti kaupunkipuiston perustamiseen. On sanottu, että Helsingin viherverkosto, kaupunkiluonto, kulttuuriarvot ja merellisyys on jo turvattu yleiskaavalla. Tämä muistuttaa presidentti Trumpin neuvonantajien puhetta ”vaihtoehtoisista faktoista”. Yleiskaavahan mahdollistaa rakentamisen useimmille Helsingin arvokkaista viher- ja virkistysalueista.

Kaupunkisuunnitteluviraston kannanotoissa näkyy yllättävän vanhakantainen käsitys kansallisesta kaupunkipuistosta. Sitä arvioidaan lähinnä viher- ja virkistysalueiden verkostona, jonka suojelua pidetään jarruna dynaamiselle kehitykselle. Onneksi monet muut virastot ja lautakunnat ovat ymmärtäneet, että aloitteessa on kyse Helsingin viheralueiden, vihersormien ja merellisten alueiden toisiinsa liittämästä luonto- ja kulttuuriympäristöjen kokonaisuudesta. Se vahvistaisi Helsingin strategiaa ja miksei brändiäkin ekologisena kulttuurikaupunkina.

Kaupunkipuiston konkreettinen määrittely ja alueellinen rajaus on tietysti mahdollista tehdä vasta perustamisselvityksen pohjalta. Se ei tarkoita päätösvallan siirtämistä ministeriölle, kuten on väitetty. Kaupunki tekee itse kansallista kaupunkipuistoa koskevat päätökset. Toisaalta samasta syystä on tärkeä olla kaavoittamatta nyt rakentamiseen sellaista, jonka ehkä haluamme sisällyttää kaupunkipuistoon. Ympäristöministeriöhän ei voi lain mukaan vahvistaa kansalliseen kaupunkipuistoon alueita, jotka kunta on kaavoituksessa määritellyt muuhun käyttöön.

Selvityksessä pitää ylittää virastojen vanhoja reviiriajatuksia ja kehittää poikkihallinnollista, eri toimialojen yhteistyöhön perustuvaa suunnittelua. Tätä asiaa ei ole mitään syytä viivyttää kaupunkisuunnitteluviraston esityksillä, joiden mukaan sen pitää ensin tehdä ”tarveselvitys”.

Perustamisselvityksestä voisi tehdä Helsingin uuden osallisuus- ja vuorovaikutusmallin pilottihankkeen, jossa asukkaat, järjestöt, asiantuntijat ja kaupungin kaikki toimialat ovat mukana valmistelemassa esitystä kaupunkipuistosta. Sillä voitaisiin ehkä palauttaa jotain yleiskaavakäsittelyssä menetetystä asukkaiden luottamuksesta kaupungin suunnitteluun.