Helsingin asumisen ohjelman painopisteeksi kohtuuhintainen vuokra-asuminen
Helsingin asumisen ohjelman painopisteeksi kohtuuhintainen vuokra-asuminen
Tässä ehdotuksessa asumisen ja siihen liittyvän maankäytön ohjelmaksi asetetaan tavoitteita kaavoitukselle, asuntotuotannolle, asuinalueiden kehittämiselle, asuntokannalle ja erilaisten väestöryhmien mahdollisuuksille asua Helsingissä. Mutta yksi puuttuu ja sen myötä koko ohjelma on pahasti vinossa: Päämäärien ja tavoitteiden joukossa ei ole asumisen kalliin hinnan alentaminen. Tavoitteena ei ole edes vuokrien ja asuntojen hintojen nousun torjuminen, vaikka asumisen kalleus todetaan Helsingin kehitystä vaikeuttavaksi ongelmaksi ja etenkin pienituloisille kohtuuttomaksi.
Asuntotuotannon lisäämisen oletetaan ilmeisesti ratkaisevan ongelmat. Helsinki on kuitenkin kasvukeskus, jossa asuntojen tarjonta voi tuskin koskaan vastata kysyntää. Lisäksi asuntojen hintoihin ja vuokriin vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin tarjonta.
Rakentaminen on Helsingissä keskittynyt muutamille suurille rakennusliikkeille. Kaupunki on edistänyt keskittymistä tarjoamalla suuria aluerakentamishankkeita, joihin pienemmillä rakennusliikkeillä ei ole mahdollisuuksia.
Rahoitus on toinen tärkeä asumisen hintaan vaikuttava tekijä, johon pitäisi puuttua. Tämän ohjelman linjaukset johtavat kuitenkin päinvastoin kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon osuuden supistumiseen koko asuntokannasta. Ehdotuksen mukaan valtion ara-rahoitetun vuokra-asuntotuotannon osuus on vain 25 prosenttia. Kovan rahan tuotannon tavoite nostetaan 45 prosenttiin ja 30 prosenttia on ns. välimuodon asuntoja, jotka vapautuvat vähitellen hinta- ja myyntirajoituksista. Lisäksi suuri määrä vanhoja arava-taloja vapautuu lähivuosina sääntelystä ja hallitus helpottaa ara-asuntojen myyntirajoituksia, joten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen määrä vähenee tätä kautta.
SKP:n ja Helsinki-listojen mielestä Helsingin seudulle tarvitaan vuokrasääntelyä ja pitkäaikaista edullista ara-rahoitusta . Tarvitaan myös kaupungin oma rakennusliike, kun yksityiset firmat eivät ole kiinnostuneita edullisesta ara-tuotannosta. Kaupunki voi hillitä asumiskustannusten nousua Hitas-järjestelmällä, välttämällä ainakin omassa tuotannossa 10-vuoden välimuodon rahoitusmallia ja kohtuullistamalla tonttivuokrien korotukset. Lisäksi voi kysyä, miksi ohjelmassa asetetaan etusijalle maanhankinta käypään markkinahintaan eikä kunnan lakisääteisen lunastusoikeuden käyttö, joka leikkaisi hintojen nousua?
Tämän ohjelman tavoitteena on joukkoliikenteeseen tukeutuva tiivis yhdyskuntarakenne. Täydennysrakentamisella aiotaan toteuttaa 40 prosenttia asuntotuotannosta, eli entistä suurempi osa. Ilmeisesti osuutta on nostettu siksi, että kaupunkisuunnitteluviraston ja –lautakunnan pyrkimykset jyrätä luontoarvot ylimitoitetuilla rakentamistavoitteilla ovat jäädyttäneet Östersundomin osayleiskaavan.
Täydennysrakentamista pitäisi tarkastella eriytyneemmin. Helsingissä on alueita, joilla täydennysrakentaminen on luontevaa ja monipuolistaa alueita. Mutta on myös alueita, joille laajamittainen täydennysrakentaminen ei sovi. Asuntotuotannon lisäämisen nimissä ei pidä myöskään uhrata Keskuspuiston, Helsinki-puiston, Vartiosaaren ja Ramsinniemen kaltaisia viher- ja virkistysalueita, kuten yleiskaavaehdotuksessa ollaan tekemässä.
Tässä ohjelmassa puhutaan elinvoimaisista asuinalueista. Elinvoimaisuutta tarkastellaan kuitenkin vain asuntotuotannon kannalta. Asuinalueiden elinvoimaisuudessa ja alueiden eriytymisen ehkäisemisessä on kuitenkin tärkeä merkitys lähipalveluilla, asukastaloilla ja näiden ympärille syntyvillä sosiaalisilla verkostoilla. Tällaisen yhteisöllisen kehityksen edistäminen on erityisen tärkeää, kun ajatellaan lapsiperheitä, vanhuksia sekä maahanmuuttajien kotoutumista. Kaupungin pitää myös lisätä asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia, esimerkiksi vuokralaisten vaikutusmahdollisuuksia HEKAssa.
Lähes puolet helsinkiläisistä on nykyään yksin asuvia. Vain viidenneksessä kotitalouksista on enemmän kuin kaksi asukasta. Tässä ohjelmassa tavoitellaan perhe-asuntojen lisäämistä. Mutta jos asumisen hintaa ei saada kuriin, on vaikea nähdä, että perhe-asuntojen osuuden lisääminen ja asukasmäärän nopean kasvun tavoite olisivat kovin realistisella pohjalla.
Esimerkiksi ara-vuokra-asuntojen osuus uudesta asuntotuotannosta on viimeisten kolmen vuoden aikana jäänyt 15 prosenttiin, selvästi alle tavoitteen. Tavallisten vuokra-asuntojen ohella tarvitaan lisää opiskelija-asuntoja, vanhusten palveluasuntoja ja tuettua asumista muun muassa asunnottomille, mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille. Uutena haasteena on pakolaisten asuttaminen, johon tarvitaan nykyisen välivuokrauksen lisäksi myös kaupungin oman vuokra-asuntokannan lisäämistä.
Asumisen hinta alas
SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmän mielestä asuntotuotannon tavoitteeksi pitäisi ottaa 40 % ara-vuokra-asuntoja (joista 400 opiskelija-asuntoja ja 400 nuorisoasuntoja), 30 % välimuodon asuntoja ja 30% sääntelemättömiä omistus- ja vuokra-asuntoja. Kaupungin oman tuotannon tavoite pitäisi nostaa 2 000 asuntoon vuodessa ja niistä suurin osa pitäisi olla tavallisia vuokra-asuntoja. Lisäksi tarvitaan kaupungin omaa rakennustuotantoa, asuntokannan kunnossapitoa ja hintakehityksen hillitsemistä varten kunnallinen rakennusliike.
En tee tässä yhteydessä kuitenkaan vastaesitystä vaan kannatan Vasemmistoliiton esityksiä, jotka ovat samansuuntaisia kuin SKP:n ja Helsinki-listojen tavoitteet. Toivon, että vasemmiston yhteistyötä voidaan kehittää jatkossa muissakin asioissa, kuten yleiskaavan käsittelyssä syksyllä.
Esitän lisäksi kolme pontta:
– Valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää AM-ohjelman toteuttamisessa mahdollisuudet rakennuttaa tai hankkia olemassa olevasta rakennuskannasta tiloja kaupungin ylläpitämien vanhusten palveluasuntojen lisäämiseksi.
– Valtuusto edellyttää, että AM-ohjelman toteuttamisessa selvitetään mahdollisuudet toteuttaa kaupungin oman tuotannon rahoitus ilman, että Helsingissä otetaan käyttöön 10 vuoden välimuodon rahoitusmalli.
– Valtuusto edellyttää, että AM-ohjelman toteuttamisessa kiinnitetään huomiota lähipalvelujen ja kaupunkiluonnon merkitykseen asuinalueiden elinvoimaisuudelle ja viihtyisyydelle.
