Ryhmäpuheenvuoro asunto-ohjelman valmistelusta

Mitkä ovat suurimmat ongelmat ja haasteet, joihin Helsingin asunto-ohjelman valmistelussa pitäisi vastata? SKP:n ja asukaslistan ryhmän mielestä niitä ovat ennen muuta kohtuuttoman korkeat asumiskustannukset, asumisen ja alueiden lisääntyvä eriarvoisuus, peruskorjauksen tarpeet, uudisrakentamisen sovittaminen Helsingille ominaiseen melko matalaan ja luonnonläheiseen mittakaavaan sekä ne haasteet, joita asumiselle aiheutuu epätyypillisten työsuhteiden, väestön ikääntymisen ja maahanmuuton lisääntymisestä.

Asuntomarkkinoiden vapauttamista ja vuokrasääntelyn purkamista perusteltiin aikoinaan sillä, että se lisää vuokra-asuntojen tarjontaa. Näin ei ole tapahtunut. Markkinaehtoisia vuokra-asuntojen tuotanto on Helsingissä jäänyt viime vuosina alle 200 asuntoon ja tuhansia vuokra-asuntoja on poistunut markkinoilta. 1990-luvun alkupuolella tapahtuneen sääntelyn purkamisen jälkeen vuokrataso on noussut yli kaksinkertaiseksi. Myös asuntojen hinnat ovat kaksinkertaistuneet. Samalla Helsingin ja muun Suomen vuokratason ero on kasvanut noin 5 prosentista 40 prosenttiin.

Tällaisten lukujen valossa pitäisi olla selvää, että ainakin pääkaupunkiseudun kaltaisilla alueilla pitäisi palata vuokrasääntelyyn ja vahvistaa muutenkin julkisen vallan roolia asuntomarkkinoilla. Kaupunginhallituksen asunto-ohjelman lähetekeskusteluun esittämän aineiston päälinja suuntautuu kuitenkin päinvastoin voimistamaan markkinaehtoisuutta.

Kaupunginjohtajan vetämä asuntoasian rahoitustyöryhmä esittää siirtymistä markkinaehtoisiin lainoihin kaupungin vuokra-asuntojen rakentamisessa ja peruskorjaamisessa. Tätä perustellaan sillä, että näin vapaudutaan valtion asuntorahaston lainoihin liittyvistä ”tulorajojen, asukasvalinnan ja jälleenmyynnin rajoituksista”. Työryhmän mukaan ”tällöin voidaan mm. vuokralaisvalintojen ja mahdollisen (vuokra-asuntojen) myymisen avulla huolehtia väestörakenteen monipuolistamisesta ja turvata myös elinkeinoelämän tarvitseman työvoiman asuntojen saanti”. Lisäksi se esittää peruskorjattavien aravavuokratalojen myymistä silloin, kun ”rakennuksen ominaisuuksien, esimerkiksi iän, vuoksi sen kunnossapito on niin kallista, ettei se enää sovellu vuokra-asumiseen, jossa asukkaiden valinnassa noudatetaan tulorajoja ja vuokrat määräytyvät omakustannusperusteella”. Työryhmän mukaan ”tällaisia voivat olla esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella rakennetut puutalokohteet”.

Koko tässä asunto-ohjelman valmistelua varten kootussa lähes 340 sivun aineistossa ei ole yhtään esitystä tai edes alustavaa kaavailua siitä, miten asukasvalinnan sosiaaliset kriteerit ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonta turvataan, jos kaupunki siirtyy markkinaehtoisiin lainoihin vuokra-asuntotuotannossa ja peruskorjaamisessa. Rahoitustyöryhmän esityksissä on sivuutettu myös markkinaehtoisen rahoituksen vuokratasoa nostavat, alueiden sosiaalisen eriytymistä lisäävät ja asukasdemokratiaa kaventavat vaikutukset.

SKP:n ja asukaslistan ryhmän mielestä asunto-ohjelman valmistelussa on hylättävä esitykset kaupungin vuokra-asuntotuotannon muuttamisesta markkinaehtoiseksi ja aikeista ryhtyä myymään vuokra-asuntoja.

Valtion rahoitukseen ja lainaehtoihin on toki liittynyt ongelmia muun muassa Helsingin muuta maata korkeamman kustannustason takia. Mutta rahoitustyöryhmänkin aineistosta ilmenee, että nykyisin valtion ARA-rahoitus on edullisin vaihtoehto uusien vuokra-asuntojen tuottamisessa ja että sen edullisuus vain kasvaa yleinen korkotason noustessa. Lisäksi asuntoministeri Mannisen äskeisen lausunnon mukaan on mahdollista tarkistaa aravalainojen ehtoja paremmin pääkaupunkiseudun olosuhteet huomioon ottaviksi. Parhaillaan kaupunginhallituksen käsittelyssä oleva esitys asukasvalinnoista ei sekään anna aihetta siirtyä markkinaehtoiseen rahoitukseen.

Helsingin kaupunki voi myös omilla toimillaan hillitä vuokrien ja asuntojen hintojen nousua. SKP:n ja asukaslistan mielestä on syytä alentaa kaupungin omilta asuntoyhtiöiltään perimiä tonttivuokria. Ne ovat nyt eräissä tapauksissa jopa lähes euron neliöltä ja keskimäärin jo 60 senttiä. Kaupungin oman asuntotuotannon tertiäärilainojen korkoja voidaan edelleen alentaa. Suojelukohteiden peruskorjaukseen voidaan antaa lisärahoitusta ja pidempiaikaisia lainoja. Kaupungin omistaman tonttimaan myynti on syytä lopettaa. Sen sijaan kaupungin pitäisi lunastaa valtion ja sen kiinteistöyhtiöiden Kapiteelin ja Senaattikiinteistöjen hallinnassa olevaa tonttimaata ennen sen kaavoittamista.

Oma lukunsa ovat vuokrantasauksen ongelmat. Pääomavuokrien tasauksen toteuttaminen suuriksi yksiköiksi fuusioiduissa kaupungin kiinteistöyhtiöissä on johtanut siihen, että asukkaiden oma aktiivisuus talojen pitämiseksi hyvässä kunnossa ja hoitokustannusten hillitsemiseksi ei näy heidän vuokrissaan. Asunto-ohjelmaan pitäisi liittää myös asukkaiden itsehallinnon ja sen reaalisten edellytysten kehittäminen.

Määrällisten tavoitteiden osalta SKP:n ja asukaslistan ryhmä haluaa painottaa asunto-ohjelman valmistelussa kaupungin oman kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon osuuden lisäämistä. Tätä tarvetta korostavat muun muassa työmarkkinoiden muutokset. Monien kokoaikatyötäkin tekevien on vaikea selviytyä vuokrista, pätkätöitä tekevistä puhumattakaan. Kaupungin asuntotuotannossa on normaalien vuokra-asuntojen osuus nostettava yli 30 prosenttiin.

Asumisväljyyden lisäämistä koskevat tavoitteet tulee liittää asumiskustannusten hillitsemiseen, muuten asuntojen keskikoon kasvattaminen suosii hyvätuloisia ja voimistaa sosiaalista eriytymistä. Vuokra-asuntojonojen keskittyminen vain pieniin asuntoihin kertoo siitä, että muuta maata ahtaammin asumisen syyt eivät liity vain Helsingin asuntokannan rakenteeseen vaan mitä suurimmassa määrin myös asumiskustannusten hillittömään nousuun.

Kaupungin oman asuntotuotannon merkitystä korostavat myös väestön ikääntymiseen liittyvät tarpeet lisätä erilaisia palveluasumisen mahdollisuuksia ja kehittää uusia ratkaisuja ikäihmisten asumisen ja palvelujen yhdistämiseen. Sekä korjaus- että uudisrakentamisessa tulee noudattaa elinkaariajattelua ja esteettömyyden periaatteita.

Kaupunginhallitus kehuu Helsingin toimineen suorastaan ”mallikkaasti” asunnottomuuden vähentämiseksi. Kuitenkin Helsingissä on edelleen virallistenkin tilastojen mukaan 3 300 yksinäistä asunnotonta ja asunnottomuus väheni vuosina 2003-2004 vain 245:llä. Helsingin Asuntohankinta –yhtiölle asetetut tavoitteet pysyvien asuntojen hankkimisesta vanhasta asuntokannasta eivät ole toteutuneet alkuunkaan. Asuntohankintayhtiön toimintaa ei kuitenkaan pidä lopettaa, kuten kokoomus esittää, vaan kehittää. Lisää resursseja tarvitaan myös muihin erityisasumisen tarpeisiin, kuten nuorten, opiskelijoiden, vammaisten, päihde- ja huumeongelmaisten asuntotilanteen helpottamiseen. Samalla on huolehdittava sosiaalisten ongelmien kasaantumisen ehkäisemisestä kaupungin asunnonvälityksen, sosiaalitoimen, kiinteistöyhtiöiden ja asukkaiden yhteistyötä.

Tulevan asunto-ohjelmakauden aikana on käynnistymässä useita suuria asuntorakentamisen kohteita, kuten Jätkäsaari, Keski-Pasila sekä Sörnäisten ja Hermannin ranta. Näitä kohteita ei pidä pilata liian tehokkaalla rakentamisella. Eikä niistä ei saa tehdä vain hyvätuloisille tarkoitettuja alueita vaan suunnittelussa on pidettävä huolta väestörakenteen tasapainoisuudesta ja monimuotoisuudesta. Kilpailuttamisella ja alihankintakuvioilla ei saa vaarantaa rakentamisen laadun valvontaa eikä ruokkia harmaita markkinoita. Asunto-ohjelmaan on syytä liittää myös ekologisen kestävyyden ja joukkoliikenteen kehittämisen tavoitteet.

Mitä tulee täydennysrakentamiseen, SKP:n ja asukaslistan ryhmä korostaa Keskuspuiston ja muiden rakentamattomien metsäalueiden ja rantojen säilyttämistä. Vastustamme esimerkiksi Lääkärinkadun laidan, Myllypuron metsän sekä Kruunuvuorenrannan arvokkaiden luontokohteiden ja rantojen rankentamista. Asumisviihtyisyyttä ei pidä heikentää myöskään luopumalla valoisuutta koskevista suosituksista aluetehokkuuslukujen kohottamiseksi.

Helsinki rahastoi lihavina vuosina ylijäämiä muun muassa Lähiörahastoon, jonka pääoma on edelleen reilusti yli 100 miljoonaa euroa. Ehdotamme, että Lähiörahasto puretaan seuraavan asunto-ohjelmakauden aikana ja sen varoja ohjataan lähiöiden peruskorjaamiseen ja lähiöiden julkisten palvelujen kehittämiseen.

Lopuksi muutama kommentti meille eilen erikseen toimitettuun pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan hyväksymään maankäytön ja asuntopolitiikan strategiseen linjaukseen. Tämä on alue, jossa tarvitaan kuntien yhteistyötä. Kaupunginvaltuusto on kuitenkin sivuutettu täysin tämän strategisen linjauksen valmistelussa. Strategian ovat laatineet kuntien johtavat virkamiehet valtuustoilta tai lautakunnilta mitään kysymättä. Sen linjaukset perustuvat yksipuolisesti määrälliseen kasvuun, jonka mukaan pääkaupunkiseudulla asuu vuonna 2020 noin 150 000 asukasta nykyistä enemmän ja asumisväljyys kasvaa samaa vauhtia kuin viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana. Koko aravavuokra-asuntotuotannon tavoite on strategiassa pudotettu Helsingin osalta 25 prosenttiin. Tällaisenaan linjauksia ei pidä sisällyttää Helsingin asunto-ohjelmaan. Valtuuston pitäisi muutenkin asettaa rajat eräiden johtavien virkamiesten vallantäyteydelle ja palauttaa itselleen strategisten linjausten tekeminen.