Puhe Forssan kokouksen 100- ja SKP:n 85-vuotisjuhlassa

Tänne Forssaan sata vuotta sitten kokoontuneet työväenliikkeen naiset ja miehet tekivät rohkean ratkaisun. He eivät alistuneet sääty-yhteiskunnan poliittisiin realiteetteihin, eivät pelänneet tsaristista sortoa eivätkä tunnustaneet yksityisen omistusoikeuden pyhyyttä.

Forssan kokous hyväksyi Suomen työväenliikkeelle ensimmäisen sosialistisen ohjelman. Se merkitsi työväenliikkeen itsenäistymistä ja nousua yhteiskuntaa uudistavaksi vallankumoukselliseksi voimaksi. Työväen sorronalaisen aseman ja yhteiskunnallisten ongelmien perussyyksi todettiin kapitalistinen järjestelmä. Johtopäätöksenä tästä oli se, että työväenliikkeen ”päämääränä tulee olla tuotannon välikappalten siirtyminen yksityisomistuksesta kansan omaisuudeksi, valtiollisen vaikutusvallan valloittaminen keinona sen taistelussa työväenluokan vapauttamiseksi”.

Forssan työväentalolle elokuussa 1903 saapuneet puoluekokouksen osanottajat eivät edustaneet vielä suurta joukkoliikettä. Työväenpuolueessa oli vain kolme tuhatta jäsentä. Mutta Forssan kokouksen viitoittamalla linjalla puolueesta kasvoi muutamassa vuodessa suuri joukkopuolue, jonka kannatus oli suhteessa asukaslukuun maailman suurimpia.

Työväenliike on joukkovoimallaan ajanut läpi monet Forssan ohjelman radikaalit uudistustavoitteet, jotka tuon ajan ben zyskowiczit leimasivat kehitystä jarruttaviksi ja mahdottomiksi. Suurlakon voimalla toteutettiin muun muassa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, kahdeksan tunnin työpäivä, kunnallinen demokratia ja Suomen itsenäisyysjulistus.

* * *

Kun puheenjohtaja Paavo Lipponen julisti viikko sitten täällä Forssassa, että ”sosialidemokraattinen sosialismi on toteutunut tämän päivän hyvinvointivaltiossa”, hän tuli samalla ilmaisseeksi sen, miten kauas SDP:n nykyinen johto on etääntynyt Forssan ohjelmasta ja tämän päivän palkkarenkien, torppareiden ja mäkitupalaisten arjesta.

Kapitalismi merkitsee tänäänkin sadoille tuhansille suomalaisille työttömyyttä, irtisanomisia, toimeentulovaikeuksia ja heikentyviä julkisia palveluja. Samaan aikaan kun pörssiyhtiöt ovat jakaneet omistajilleen verottomia osinkoja tänä vuonna jo 4 650 miljoonaa euroa, on yksityiseltä sektorilta hävitetty vuoden aikana jo yli 50 000 työpaikkaa.

Tänäänkin on ajankohtainen Forssan ohjelman johtopäätös siitä, että yhä laajempain työtätekeväin kansankerrosten elämänehdot joutuvat jyrkkään ristiriitaan harvalukuisten kapitalistiryhmien käsiin keskittyneen tuotannon, omaisuuden ja taloudellisen vallan kanssa. Työväenliikkeen rinnalle globaalia kapitalismia vastaan on noussut myös uusia kansalaisliikkeitä. Paradoksaalisesti samaan aikaan korostaa SDP:n johto hylänneensä Forssan kokouksen perustavoitteen tuotantovälineiden yhteiskunnallisesta omistuksesta ja hyväksyneensä kapitalistisen markkinatalouden. Kun SDP ja Vasemmistoliitto olivat kokoomuksen kanssa hallituksessa, toteutettiin Suomen historian laajin valtion yhtiöiden yksityistäminen. Myös Matti Vanhasen johtama hallitus on jättänyt työllisyyden markkinavoimien armoille.

Forssan kunnallisohjelman perustavoitteena oli ottaa kuntien haltuun yleiselle hyvinvoinnille tärkeät liikealat, kuten asuntotuotanto, ja järjestää muun muassa terveydenhuolto ja koulutus maksuttomina kunnallisina palveluina. Taloudellisen tehokkuuden, aktivoimisen ja kaupan vapauden nimissä nyt tapahtuva kuntien palvelujen heikentäminen, kilpailuttaminen ja yksityistäminen kuvastaa sitä, miten raha ratkaisee taas entistä enemmän sen, kuka saa tarvitsemaansa koulutusta, hoivaa ja huolenpitoa. Samaan aikaan muun muassa työttömyys, lapsiperheiden ongelmat, väestön ikääntyminen ja ympäristönsuojelu nostavat tarpeita kuntien palvelujen kehittämiseen.

Siinä missä Forssan kokous asetti tavoitteeksi työajan lyhentämisen, palkkojen nostamisen, rikkaiden verotuksen kiristämisen, yleisen työttömyysturvan ja kansaneläkejärjestelmän, ovat SDP ja Vasemmistoliitto olleet työnantajapiirien kanssa samassa rintamassa vaatimassa tupo-malttia, heikentämässä irtisanomissuojaa, kaventamassa työttömyysturvaa, keventämässä rikkaiden verotusta ja murentamassa kansaneläkejärjestelmää. Ja kun Forssan ohjelma painotti maatalousohjelmassaan tukea torppareille ja niille, jotka viljelevät itse maata, suosii nykyinen EU-vetoinen maatalouspolitiikka suurviljelmiä.

Forssan ohjelmassa korostettiin työväen ja köyhälistön tietoisuutta omasta asemastaan ja vastustettiin työn ja pääoman välisen luokkavastakohdan hämärtämistä. Nykymaailmassa tämä on entistä vaativampi haaste työväenliikkeelle. Sata vuotta sitten esimerkiksi Nokian Gummitehtaan, paperi- ja sellutehtaan työläisten oli helpompi nähdä, ketkä olivat heidän isäntiään ja rikastuivat heidän kustannuksellaan. Nykyinen Nokia on maailmanlaajuisesti toimiva suuryhtiö, jonka suuromistajat ovat ulkomaisia sijoittajia. ”Taistelun riistämistä vastaan tulee olla kansainvälisen samoin kuin riistäminenkin on”, onkin entistä ajankohtaisempi johtopäätös Forssan ohjelmassa.

Sata vuotta sitten porvaristo käytti ns. Pietarin tietä, tsaarin valtaa torjuakseen Forssan kokouksesta ympäri maata levinneen äänioikeustaistelun. Tänään yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden merkitystä murennetaan siirtämällä lainsäädäntövaltaa Euroopan unionin ylikansallisille elimille.

Euroopan unionissa keskeinen lainsäädäntövalta on neuvostolla eli toimeenpanovallan edustajilla, joita laeilla pitäisi ohjata. Ja lait valmistelee komissio, jossa unionille esitetyn perustuslain mukaan ei olisi enää kaikista jäsenmaista äänivaltaista komissaaria. Suomea viedään Euroopan unionin kautta myös sotilasliittoon.

Suhtautuminen presidentti Bushin sotapolitiikkaan jakaa vasemmistoa tänään samaan tapaan kuin aikoinaan suhtautuminen imperialistisiin maailmansotiin. Kyse ei ole vain Irakista vaan laajemminkin siitä, hyväksytäänkö USA:n ylivaltaan ja voimapolitiikkaan perustuva uusi imperialistinen maailmanjärjestys. Kyse on siitä, hyväksytäänkö ns. Washingtonin konsensus, joka merkitsee ihmiskunnan enemmistön alistamista nälkään, köyhyyteen ja kurjuuteen.

* * *

SKP haastaa sosialidemokraatteja, vasemmistoliittolaisia ja muita yhteiskunnallisista vaihtoehdoista kiinnostuneita keskusteluun 2000-luvun alun Forssan ohjelmasta. Olemme julkistaneet tänä viikonloppuna konkreettisen aloitteen uudeksi Forssan ohjelmaksi. Lähtökohtanamme on jo Kommunistisessa Manifestissa julkilausuttu periaate, että ”kommunisteilla ei ole mitään koko proletariaatin eduista poikkeavia etuja”.

Eikö esimerkiksi työajan lyhentäminen ja irtisanomisten aallon pysäyttäminen ole tavoite, joka yhdistää erilaisista mielipiteistä huolimatta vasemmistolaisia, ay-liikettä, punavihreitä ja muita, jotka haluavat ratkaisuja työttömyyteen, työssä uupumiseen ja uuden teknologian tuomien hyötyjen epäoikeudenmukaiseen jakautumiseen. Meidän esityksemme on siirtyminen 30 tunnin työviikkoon ansiotasoa alentamatta ja irtisanomisaallon pysäyttäminen mm. säätämällä ay-liikkeelle veto- ja kanneoikeus. Ja eikö työväenliikkeen sata vuotta sitten käymän äänioikeustaistelun saavutusten ja kansallisen itsemääräämisoikeuden puolustaminen velvoita tänään vaatimaan kansanäänestystä Euroopan unionin perustuslaista.

* * *

Forssan kokouksen merkityksestä viime viikkoina käyty keskustelu osoittaa, että Suomessa tarvitaan kommunistinen puolue jatkamaan työväenliikkeen kapitalisminvastaisia ja vallankumouksellisia perinteitä. Mikään muu puolue ei enää aseta tavoitteeksi palkkatyön riistoon perustuvan kapitalistisen järjestelmän korvaamista perusteiltaan toisenlaisella, sosialistisella yhteiskunnalla.

Kommunistinen liike on kokenut pettymyksiä, virheitä ja takaiskuja. Mutta sosialismin ja kommunismin ihanteet ja päämäärä eivät ole hävinneet. Ne elävät, koska kapitalismi ei tarjoa näköaloja ihmisarvoiselle elämälle ja ihmiskunnan tulevaisuudelle. Ne elävät paitsi ihmisten mielissä myös liikkeissä, jotka kamppailevat ihmisten oikeuksien ja vapauden puolesta.

Vaatimukset oikeudenmukaisemmasta tulonjaosta, työajan lyhentämisestä ja talouden kehittämisestä ihmisiä eikä pörssivoittoja varten nostavat esiin tarpeen hylätä pääoman voitontavoittelun logiikka. Vaatimus demokratian ulottamisesta sinne, missä nyt määrää raha, tähtää uudenlaiseen demokratiaan, jossa tuotantovälineiden yksityinen omistus ei anna etuoikeutettua asemaa. Vaatimukset ympäristön suojelusta asettavat kyseenalaiseksi kapitalismin taipumuksen suhtautua luontoon vain taloudellisen voitontavoittelun välikappaleena. Laaja sodanvastainen liike on puolestaan nostanut esiin oikeudenmukaisemman maailman rakentamisen vaihtoehtona vahvemman oikeuteen ja militarismiin nojaavalle imperialismille.

Näissä vaatimusliikkeissä kasvaa se muutoksen voima, joka tarvitaan politiikan suunnan muuttamiseksi, tien avaamiseksi suurpääoman valtaa rajoittaville uudistuksille ja lopulta edellytysten luomiseksi sosialistiselle vallankumoukselle.

Tällaisia tavoitteita ei saavuteta, jos vasemmisto sopeutuu kapitalistisen markkinatalouden puitteisiin tai jos sosialismi typistetään vain juhlapuheiden arvoihin tai vain liikkeeksi ilman selkeää päämäärää. Vasemmisto tarvitsee enemmän ihanteita, aatteellisuutta ja enemmän liikettä, paluuta kansanliikkeeksi. Mutta vasemmisto ei ole vaihtoehto, jollei se pyri talouden ja vallan rakenteiden radikaaliin muuttamiseen.

Kommunisteille sosialismi ei ole vain asemien valtaamista valtiossa ja asettumista aiempien vallanpitäjien tilalle. Haluamme luoda uudenlaisen demokratian, joka merkitsee ihmisen ja yhteiskunnan vapauttamista pääoman kahleista ja alhaalta ylöspäin rakentuvaa kansanvaltaa, joka perustuu jokaisen yksilön perusoikeuksien toteuttamiseen, laajaan itsehallinnollisuuteen ja kansalaisten reaalisiin mahdollisuuksiin ohjata valitsemiaan edustajiaan myös vaalien välillä.

Suhtautuminen tuotantovälineiden yhteiskunnalliseen omistukseen on työväenliikkeen ”A ja O, sen kulmakivi”, kuten Eetu Salin Forssan kokouksessa korosti. Se ei tarkoita kaiken valtiollistamista eikä kaiken henkilökohtaisen omistuksen lopettamista. Sosialismi merkitsee tuotantovälineiden yhteiskunnallisen omistuksen erilaisten muotojen niin keskeistä asemaa, että kehitystä voidaan ohjata demokraattisesti ja suunnitelmallisesti, että markkinat voidaan alistaa palvelemaan ihmisten tarpeita ja että kehitys voidaan ohjata ekologisesti kestävälle tielle. Jotta yhteiskunnallinen omistus ei johda valtiollisbyrokraattiseen hallintoon, kuten kävi muun muassa Neuvostoliitossa, tarvitaan työväen itsehallinnon ja aktiivisen kansalaisyhteiskunnan kehittämistä. Tämän päivän maailmassa sosialismi on myös entistä välttämättömämmin kansainvälinen prosessi.

Kun kapitalismissa tuotanto on ihmisen tarkoitus ja voitto tuotannon tarkoitus, niin sosialismissa talouden tarkoitukseksi tulee ihmisen ja kulttuurin kaikinpuolinen kehitys. Se on siirtymävaihe tiellä kommunismiin, jossa kunkin yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytys. Tämä on syvästi humaani päämäärä, jossa ihminen on yhteiskunnan kehityksen tarkoitus ja oman historiansa luoja, jossa kansat ovat veljet keskenään ja jossa vallitsee ihmisen ja luonnon sopusointuinen vuorovaikutus.

Tänä viikonloppuna tulee kuluneeksi 85 vuotta Suomen kommunistisen puolueen perustamisesta. Olemme saaneet juhlaamme onnitteluja ja tervehdyksiä kommunistisilta ja muilta vasemmistolaisilta puolueilta Euroopasta, Venäjältä, Kuubasta, Brasiliasta ja muista maista. Kannattajakorttien keräys on tuonut puolueeseemme uusia jäseniä ja SKP:n rinnalla kasvaa Kommunistinen nuorisoliitto. Jo lähipäivinä palautamme SKP:n takaisin puoluerekisteriin.

Toverit, ystävät, Kari Peitsamon sanoin:
aikaa sitten lensi koira Laika
ja nyt on jälleen uuden vasemmiston aika