Paperi, kunnat ja EU

Paperiteollisuuden työehtosopimuskiista kuvaa pääoman kyltymätöntä ahneutta ja pyrkimystä kasvattaa suursijoittajien voittoja työntekijöiden oikeuksia heikentämällä. Paperiteollisuuden voitot Suomessa ovat olleet tämän vuosikymmenen alussa keskimäärin yli yhdeksän miljardia euroa vuodessa. Se on noin kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Näistä voitoista riittäisi lisää paitsi paperityöläisille myös verotuksen kautta esimerkiksi kuntien palveluihin.

Jukka Härmälän, Pekka Laaksosen, Jussi Pesonen, Jorma Ollilan, Marcus Wallenbergin ja kumppaneiden johtamat paperiteollisuuden suuryhtiöt ovat uhitelleet avatakseen päätä työajan pidentämiselle, lomien pätkimiselle, halvan vuokratyövoiman käytön lisäämiselle ja muille heikennyksille työntekijöiden asemaan.

Paperikapitalistien ajamien heikennysten torjuminen on myös muiden alojen työntekijöiden, pätkätyöläisten ja työttömien etu. Jos tällaiset heikennykset saadaan ajetuksi läpi ay-liikkeen vahvalla alalla, tietää se lisää vaikeuksia myös muualla, esimerkiksi naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla ja pätkätöissä. Siksi on tärkeää, että Paperiliitto ja Toimihenkilöunioni saavat tukea myös muilta aloilta, eikä vain Suomessa vaan myös kansainvälisesti.

   * * *

Hallitus on käynnistänyt kunta- ja palvelurakenteen rajun muutoshankkeen. Kyse on ainakin pariin vuosikymmeneen suurimmasta muutoksesta kuntien asemassa ja palveluissa. Sen suuntaviivat on päätetty pienessä piirissä, kunnilta ja kuntalaisilta mitään kysymättä.

Kuntien vuotuista rahoitusta 1990-luvun alun jälkeen yli viidellä miljardilla eurolla leikanneille hallituspuolueille sopii kritiikin suuntaaminen näiden leikkausten sijasta rakenteisiin. Mutta siitä ei ole mitään apua lasten päivähoidon, koulujen, terveydenhuollon, vanhusten palvelujen, kirjastojen ja muiden peruspalvelujen resurssien riittämättömyyteen.

Palvelujen keskittämisellä, tuotteistamisella, liikelaitostamisella ja yhtiöittämisellä on ihan muita tavoitteita kuin palvelujen parantaminen. Tarkoitus on muokata nyt joka kunnassa vähän eri tavoin tuotettuja palveluja sellaisiksi suuremmiksi kokonaisuuksiksi, joihin kansainvälisesti toimivat yhtiöt voivat tarjota valmiita Mc Kuntapalvelupakettejaan tai joista voidaan tehdä sijoittajille tuottoisia kohteita.

Siirtämällä päätösvalta etäämmäs asukkaista ja työntekijöistä, ylikunnalliselle tasolle ja yhtiöille, helpotetaan samalla sellaisten päätösten tekemistä, joille ei ole kuntalaisten tukea. Näin voidaan vauhdittaa julkisten palvelujen leikkaamista ja yksityistämistä. Toisaalta palvelurakenteiden keskittämisellä suuremmiksi ylikunnallisiksi yksiköiksi painostetaan kuntia yhdistymään, jos ne haluavat säilyttää edes jotain päätösvaltaa palveluihin.

Kunta- ja palvelurakenteiden keskittäminen suuremmiksi yksiköiksi on osa Euroopan unionin Lissabonin strategiaa, jonka tärkeitä osia on yhtenäisten palvelumarkkinoiden kehittäminen ja alueellisen rakenteen keskittäminen globaalin kilpailukyvyn nimissä. Kuntien rahoituksen kiristäminen on myös osa Emu-politiikkaa.

EU-jäsenyyttä haettaessa keskustapuolueella oli keskeinen rooli maakuntien EU-kriittisyyden kärjen taittamisessa ja SDP:llä ay-liikkeen sitomisessa EU-politiikkaan. Samaan tapaan keskustan ja SDP:n roolina on nyt sitoa kuntien ja ammattiliittojen johtoa kunta- ja palvelurakenteiden muutoshankkeeseen. Eduskuntaryhmien ja Kuntaliiton kautta ovat hanketta sitoutuneet edistämään myös Vasemmistoliitto ja vihreät. Vasemmistoliiton johto on jopa kiirehtinyt kuntien määrän supistamista puoleen, vaikka se merkitsee kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien heikentymistä.

Rakennemuutosta viedään jo monissa kunnissa käytäntöön samalla laajalla koalitiolla. Jyväskylässä Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon ulottuvalla pohjalla äsken sovitut rajut leikkaukset ovat tästä taas uusi esimerkki. Samoin Helsingissä kaupungin palvelukeskuksen kilpailuttamisen aloittaminen täysin tietoisena siitä, että se tarkoittaa yksityistämistä ja työntekijöiden aseman heikentämistä.

Nyt tarvitaan kuntalaisten ja kuntien hälyttämistä puolustamaan kunnallisia palveluja ja itsehallintoa. Sosiaalifoorumissa tehty aloite pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvoja puolustavasta HYVA-verkostosta on tässä tilanteessa tärkeä mahdollisuus koota ay-liikkeen, asukasliikkeiden, eri alojen asiantuntijoiden ja kunnallisten luottamushenkilöiden yhteistä toimintaa uusliberalismia vastaan.

Hallituksen ajamalle palvelurakenteiden muutoshankkeelle tarvitaan vaihtoehtoinen kunnallisten palvelujen kehittämisen ohjelma. Voisiko esimerkiksi HYVA-verkosto ryhtyä kokoamaan sellaista? Myös kuntatasolla tarvitaan – riippumatta siitä onko meillä valtuutettuja vai ei – aloitteita sellaisten peruspalveluohjelmien tekemiseksi, joiden lähtökohtana on lakisääteisten palvelujen toteuttaminen kunnan omana toimintana ja EU:n ajaman pakkokilpailuttamisen estäminen. Kuntien palvelurakenteiden muutoshanke on haaste myös kuntasektorin ammattiyhdistystoiminnan kehittämiseen.

   * * *  

Kahden viikon kuluttua pidetään Ranskassa kansanäänestys EU:n perustuslaista. Valtaeliitin itsestään selvänä pitämän perustuslain läpimenon joutuminen vaakalaudalle kertoo samalla siitä, miten tärkeä merkitys on sillä, että vastarinnalle ja vaihtoehdoille löytyy tukea myös poliittisen päätöksenteon tasolta. Ranskan kommunisteilla ja vasemmistososialisteilla on ollut ratkaiseva osuus EI-liikkeen nousussa. Toinen tärkeä tekijä on ollut perustuslain kritiikin yhdistyminen palveludirektiiviä vastaan järjestettyjen ay-liikkeen ja Attacin kampanjoiden kautta konkreettisiin työntekijöiden asemaa, työllisyyttä ja julkisia palveluja koskeviin kysymyksiin.

EU:n uusliberalistinen perustuslaki ja unionin taistelujoukkojen perustaminen ovat yhdistäneet Euroopan kommunisteja ja punavihreitä vasemmistovoimia. Tämä näkyi vapun alla pidetyssä Prahan konferenssissa, johon osallistuneet 38 puolueen edustajat ottivat selvästi kantaa EU:n perustuslakia ja militarisoimista vastaan. Konferenssi oli samalla tärkeä avaus sosialismiin tähtäävää strategiaa koskevan kansainvälisen keskustelun uudelleen virittämisessä. SKP:n edustajakokouksen asiakirja toisenlaisesta kansainvälisyydestä ja sosialismin näköaloista sai hyvin positiivista ja arvostavaa huomiota. Sekin kannattaa panna merkille, että ideologisista eroavuuksista huolimatta kommunistiset ja muut vasemmistopuolueet kykenevät laajasti sopimaan yhteisistä poliittisista tavoitteista. Prahan konferenssilla on tässä tärkeä merkitys yleiseurooppalaisena foorumina.

Vasemmistoliitto kulkee yhä selvemmin eri suuntaan kuin lähes kaikki muut sosialidemokraateista vasemmalle olevat puolueet Euroopassa. Vasemmistoliiton kehitystä kuvaa hyvin puolueen keskeisen taustavaikuttajan, Matti Hokkasen puolueen 15-vuotispäivän merkeissä Kansan Uutisten Viikkolehdessä esittämä arvio. Hokkasen mukaan Suvi-Anne Siimeksellä on missio, pyhä tehtävä Vasemmistoliitossa. ”Suvi-Anne ei oikeastaan ole puheenjohtaja vaan Vasemmistoliiton opettaja”, Hokkanen totesi. ”Kahdeksan vuoden hallituksessa olon aikana Vasemmistoliitolle opetettiin talouspoliittista realismia… Nyt opettaja haluaa tehdä saman ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.” (KU 15.4.05)

   * * *

Näinä päivinä Pirkkalassa ja Kauhavalla yhdessä Nato-maiden kanssa alkava ilmasotaharjoitus kuvaa sitä, miten pitkälle Lipposen hallituksen kaudella alkanut varaukseton sitoutuminen EU:n sotilaalliseen toimintaan ja Nato-kumppanuuteen on jo vienyt. Esitys rauhanturvalain korvaamisesta kriisinhallintalailla, joka sallii osallistumisen ilman YK:n valtuutusta tapahtuviin EU:n, Naton tai jonkin maaryhmittymän hyökkäyksellisiin sotatoimiin, osoittaa hallituksen olevan valmis osallistumaan myös laittomiin sotiin.

Samaa linjanmuutosta kuvastaa Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjan avauspuhe, jossa hän kehui ”USA:n perussuhtautumisen vapauteen ja demokratiaan olevan kunnioitusta ansaitseva” ja ”USA:n merkityksen voivan olla suuri demokratian juurruttamisessa maailmaan”. Palveludirektiivin toteuttamista ajava Vanhanen arvosteli niitä, jotka korostavat hyvinvointivaltiota eivätkä tunnusta, että ”Euroopan tuotannon kilpailukyky ja yritystemme asema globaalissa kilpailussa pitää asettaa etusijalle”. Kehitysmaista Vanhasen linjapuheessa ei ollut mitään muuta kuin viittaus EU:n kriisinhallintakyvyn vahvistamiseen.

On syytä vedota kaikkiin presidenttiehdokkaisiin kannan ottamiseksi EU:n taistelujoukkoihin osallistumista, Nato-jäsenyyttä ja ns. ennakoivan sodankäynnin oppeja vastaan. Suomen hivuttamisen EU:n kautta sotilasliittoon ja Natoon on pysäytettävä. Tässä tarvitaan liittoutumattomuuden kannalla olevan kansalaisten enemmistön aktiivisuutta.

(Lyhennelmä)