Vasemmisto ja vaihtoehto kriisien kapitalismille

Kyse nykyisessä kriisissä ei ole vain systeemin virheistä, vaan virheellisestä systeemistä. Talouskriisi ei johdu vain kapitalismille ominaisesta tuotannon ja kulutuksen epäsuhdasta ja pääomien liikakasautumisesta. Kyse on finanssijohtoiseen keinottelutalouteen perustuvan pääomien kasautumismallin kriisistä. Siihen liittyy maailmanlaajuinen ekologinen, energia ja ruokakriisi. Tämä on myös edustuksellisen demokratian kriisi, kun pieni rahaeliitti voi ratkaisuillaan alistaa ja rosvota koko muuta yhteiskuntaa. Lisäksi tähän liittyy kansainvälisten voimasuhteiden muutos, USA:n hegemonian heikentyminen ja taloudellisesti vahvistuneiden suurten kehitysmaiden – erityisesti Kiinan ja Intian – voimistuva rooli.

Marxilainen tutkija David Harvey on verrannut nykyistä kriisiä mannerlaattojen liikahdusten aikaansaamaan purkaukseen. Hän ennustaa kriisien toistuvan ja entistä väkivaltaisempina. Samalla tämä kapitalistisen järjestelmän kriisi johtaa myös sivilisaation kriisiin, uhattuna on koko ihmiskunnan tulevaisuus. Ja nyt kun tulivuorenpurkaukset ovat muutenkin ajankohtainen teema, voi viitata myös Eric Hobsbawnin arvioon: Kun käsitys kapitalismista on pitkään ollut epäselvä, voi nykyinen kriisi tuottaa myös arvaamattomia poliittisia purkauksia.

Vasemmisto ei voi avata näköalaa kriisien voittamiseen, eikä voittaa omaakaan kriisiään, jos nostamme vain yksittäisiä vaatimuksia nykyisen kehityksen logiikan ja systeemin puitteissa. On nostettava keskusteluun ja kamppailujen kohteeksi myös valta- ja omistussuhteet, vaihtoehto kapitalismille ja nykyiselle kehityksen mallille. 

Onko ihminen taloutta varten, vai päinvastoin?

Tarvitaan perustavaa laatua oleva muutos ihmisen ja talouden välisissä suhteissa. On kyse siitä, onko ihminen olemassa taloutta varten vai päinvastoin. Samalla kun kapitalismi merkitsee riistoa ja alistamista, se tuottaa kuitenkin myös osaamista, yhteistoimintaa, työn tuottavuutta ja toisenlaisen kehityksen mahdollisuuksia. Näihin mahdollisuuksiin tarttumalla voidaan siirtyä rahan vallasta kehitykseen, jossa ihmiset alkavat ohjata taloutta omien ja yhteisten tarpeiden hyväksi. Tässä ei ole tietenkään kyse vain hyvästä tahdosta vaan luokkataistelusta, jolla rajoitetaan pääoman valtaa ja ulotetaan demokratia talouteen niin, että omistus ei anna enää kenellekään valtaa hallita, riistää ja alistaa muita.

Pelkkä omistus- ja valtasuhteiden muutos ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös tuotannon ja kulutuksen mallin muuttamista niin, että se ei ylitä luonnon kestokykyä eikä uhkaa luonnon tuottokykyä ja monimuotoisuutta. Kapitalismi on perustunut jatkuvaan määrälliseen kasvuun, jossa luonto on nähty vain taloudellisen hyödyn välikappaleena. 2000-luvun sosialismi ei voi rajoittua vainkasvun tulosten oikeudenmukaiseen jakoon. On kehitettävä uusi taloudellisen kasvun malli, joka perustuu energian ja luonnonvarojen säästämiseen, pääasiassa uusiutuvaan energiaan, koko kansantalouden tasolla toteutuvaan kierrätykseen sekä palvelujen, kulttuurin ja vapaa-ajan kasvavaan osuuteen.

Elinkeinoelämän keskusliitto julkisti äskettäin ohjelman yritysten kasvuedellytysten parantamisesta. Sen keskeisiä tavoitteita on kuntien palvelujen avaaminen täysimääräisesti markkinoille. Julkisia palveluja koskevassa kamppailussa ei olekaan kyse ensisijassa siitä, riittääkö rahaa tai mikä on tehokasta, vaan ennen muuta siitä, että valtavasti kasvaneet pääoman hakevat uusia laajenemisen ja voitontavoittelun mahdollisuuksia.

Perusoikeudet ja julkisen sektorin uusi rooli

Nykyinen kriisi osoittaa markkinaehtoisuuden tekevän julkisista palveluista ja sosiaaliturvasta yhä epävarmempia ja eriarvoisempia. Toisaalta monet työelämän ja yhteiskunnan muutokset ovat synnyttäneet uusia ja uudentasoisia tarpeita. Ne koskevat esimerkiksi oikeutta tietoon ja tietoverkkoihin. Tästä seuraa tarve laajentaa perusoikeuksien sisältöä ja antaa julkiselle sektorille laajempi rooli edelläkävijänä uusilla aloilla. Samalla on tärkeä nähdä niiden toteuttamisen yhteys, ei vain valtioon, vaan myös työn ja pääoman väliseen taisteluun. Jos ei esimerkiksi perusturvan rahoittamisessa nähdä mahdollisuuksia muuttaa työn ja pääoman välistä tulonjakoa työntekijöiden, työttömien, eläkeläisten ja vähävaraisten hyväksi, päädytään helposti virheellisiin vastakkaisasetteluihin, esimerkiksi työssä olevien ja työttömien välillä.

Kapitalismin ja sivilisaation kriisit ovat luonteeltaan maailmanlaajuisia. Kansainvälinen suurpääoma ja vahvemmat valtiot pyrkivät selviytymään kriisistä siirtämällä sen laskuja heikompien maksettavaksi. Se näkyy esimerkiksi euroalueen kasvavana eriytymisenä ja laajenevana halpatyövoiman hyväksikäyttönä. Tästä seuraa paradoksaalisesti tilanne, jossa vasemmisto joutuu selvittämään sitä, että kansainvälisessä kriisissä ei ole kyse kansallisuuksien vaan luokkien välisestä konfliktista.

Kreikasta on tullut tärkeä eurooppalainen esimerkkitapaus. Kreikan velkaantuminen ei ole edes euroalueen pahimpia, mutta siitä on tehty esimerkki, johon vedoten kiristetään EU:n kontrollia valtion budjetteihin, leikataan julkista sektoria ja heikennetään työehtoja. Sen sijaan, että EU puuttuisi tosissaan rahoitusmarkkinoiden keinotteluun, se takaa pankeille ja sijoittajille Kreikassa kaksinkertaiset tuotot esimerkiksi Saksan markkinoihin verrattuna. Mutta Kreikka on myös esimerkki siitä, että vasemmiston ja ay-liikkeen ei tarvitse alistua. Ay-liike valmistautuu Kreikassa taas uuteen yleislakkoon. Tässä on suomalaiselle ay-liikkeelle opiksi otettavaa ja myös aihetta solidaarisuuden ilmaisemiseen.

Sodanvastaisuus ja solidaarisuus

Kun puhutaan vasemmiston ja ay-liikkeen kansainvälisyydestä, on välttämätöntä hylätä eurokeskeisyys, samaistuminen johonkin EU:n kilpailukykyyn tai sitoutumisesta USA:n ja Naton arvoihin ja strategioihin. Useissa muissa Euroopan maissa suhtautuminen EU:n Lissabonin sopimukseen, Natoon ja Afganistanin sotaan on keskeinen vasemmiston politiikkaa ja identiteettiä viime vuosina määrittänyt tekijä.

Suomessakin kansalaisten enemmistö suhtautuu kuitenkin Euroopan unioniin kriittisemmin kuin useimmissa muissa EU-maissa, vastustaa Natoa ja kannattaa sotilaallista liittoutumattomuutta. Ottamalla nämä teemat keskeisiksi, vasemmisto voisi eristää oikeistoa, vähentää muukalaisvastaisuudella pelaavien perussuomalaisten vaikutusta sekä rakentaa yhteyttä radikaaliin eurooppalaiseen vasemmistoon ja kansainväliseen imperialisminvastaiseen kamppailuun.

Osallistuva demokratia

Toinen toistaan seuranneet vaalirahoitusskandaalit ovat paljastaneet valtapuolueiden kytkökset rahapiireihin tavalla, joka suorastaan huutaa tarvetta koko valtaeliitin vaihtamiseen. Pelkkä kasvojen vaihtaminen ei riitä. Jotta päästään eroon poliittisesta korruptiosta ja sen verkostoista, on luotava uudenlainen suhde kansalaisten ja politiikan välille. Vasemmistolaisten vaihtoehtojen kehittämisen avainkäsite tässä on osallistuva demokratia.

Osallistuva demokratia ei ole jokin reformi, joka annetaan meille ylhäältä. Osallistuva demokratia kasvaa siellä, missä ihmiset lähtevät yhdessä liikkeelle omien tavoitteidensa ja oman vaikutusvaltansa hyväksi. Se on yhtä aikaa kamppailun tavoite ja keino.

Osallistuvaa demokratiaa voidaan rakentaa kehittämällä työpaikoilla työntekijöiden itsenäistä edunvalvontaa ja yhteistyötä, laajentamalla Kriittisen ay-verkoston kaltaista ay-aktiivien yhteistyötä yli ammattiliittorajojen, muodostamalla kuntien palveluja puolustavien asukasliikkeiden ja kunta-alan työntekijöiden yhteistyön verkostoja, laajentamalla vuokralaisten talotoimikuntien roolia jne. Tällaisella pohjalla voivat saada todellista merkitystä myös lailla vahvistetut osallistuvan demokratian muodot, kuten kansanäänestykset, kaupunginosavaltuustot ja osallistuva budjetointi.

Vaihtoehtojen kehittäminen ei sitäkään pidä nähdä vain vasemmiston omassa keskuudessa tapahtuvana toimintana, jonka tuottamille aloitteille me pyrimme sitten saamaan kannatusta muilta. Uusliberalismi jättää tavallisen ihmisen rooliksi vain sopeutumisen alituiseen kilpailuun. Sen sijaan vasemmistopolitiikan keskiössä pitää olla luottamus ihmisten mahdollisuuksiin vaikuttaa ja muuttaa olosuhteita yhteisvoimin.

Solidaarisuudessa on voimaa

Vasemmistolaisten vaihtoehtojen kehittämisen suuri haaste onkin siinä, miten olemme mukana ihmisten arjessa ja tartumme siinä ilmenevien ongelmien herättämiin tuntemuksiin ja kysymyksiin. Esimerkiksi vievätkö maahanmuuttajat meiltä työpaikat, sosiaaliturvan ja asunnot? Vai onko syy työnantajien, hallituksen, pankkien ja gryndereiden?

Työväenluokan ja vähävaraisten keskinäinen solidaarisuus ei ole koskaan kasvanut itsestään. Kapitalismi tuottaa jatkuvasti eroja ja kilpailua. Siksi vasemmiston joutuu rakentamaan aina uudelleen tietoisuutta työväenluokan ja muiden alistetussa asemassa olevien yhteisten etujen ensisijaisuudesta. Se on solidaarisuuden ja yhteistoiminnan kehittämistä eri työntekijäryhmien, työttömien, eläkeläisten, maahanmuuttajien ja erilaisten syrjittyjen vähemmistöjen kesken.

Vasemmistolainen yhteistyö

Lopuksi toivon, että tällaista vasemmiston yhteistä keskustelua syntyy entistä laajemmin. Meillä on paljon yhteistä puolustettavaa ja yhdessä voitettavaa. Oikeiston eteneminen on saanut vasemmiston myös löytämään lisää yhteistyön mahdollisuuksia.

SKP on omalta osaltaan pyrkinyt avaamaan vasemmistolle myös vaalivoiton näköaloja muun muassa Vasemmistoliitolle tekemällämme aloitteella radikaalista vasemmistolaisesta vaaliliitosta. Tällainen voiton näköala innostaisi mukaan myös monia nyt sivussa olevia.

Kun ajatellaan miten tärkeä merkitys marxilaisella tutkimuksella on kapitalismissa vallalla olevien käytäntöjen, ajatustapojen ja valtasuhteiden kyseenalaistamisessa ja sosialismin näköalojen avaamisessa, toivon, että tällaisten keskustelujen saavan jatkoa myös yhteistyönä esimerkiksi eurooppalaisen Transform-verkoston puitteissa.

(Alustus seminaarissa Vasemmisto ja sosialismi 2010-luvulla.)