Protesti liikkeellä – missä vasemmisto?

”Protesti
liikkeellä – missä vasemmisto?”

Olemme saaneet viime aikoina oppitunteja siitä, että
politiikassa tilanteet eivät ole pysyviä. Alistettuna pidetyt ihmiset voivat
liikkeelle lähtiessään tehdä historiaa.

Arabimaissa kansanjoukot ovat näyttäneet kenkää jo useille
johtajille. Latinalaisessa Amerikassa tapahtui jo aiemmin siirtyminen
vasemmalle. Myös monissa Euroopan maissa on nähty vuosikymmeniin laajimmat
lakkoliikkeet ja mielenosoitukset.

Kenkää on näytetty paitsi korruptoituneille johtajille myös sille, että ihmiset
on alistettu taloudelliselle voitontavoittelulle ja rahavallalle.

Meillä Suomessa protesti on näkynyt ennen muuta
perussuomalaisten nousuna. Täällä on oikeistolaista politiikkaa toteuttava
porvarihallitus, mutta vasemmistoa uhkaa vaaleissa taas tappio.

Ovatko perussuomalaiset vaihtoehto?

Perussuomalaisten kannattajista suurin osa haluaa rangaista
valtapuolueita niiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Moni samaistaa
myös vasemmiston ihmisten arjesta vieraantuneeseen vallankäyttöön.
Perussuomalaiset näyttävät ja kuulostavat erilaiselta.

Mutta millaista muutosta perussuomalaiset vaaleissa
tarjoavat? Perussuomalaisten joukossa on monenlaisia ihmisiä ja pyrkimyksiä.
Mutta jos asiaa tarkastelee heidän vaaliohjelman valossa, voi sanoa, että
perussuomalaiset eivät tarjoa mitään muutosta isoissa linjoissa.

Perussuomalaisten vaaliohjelmasta puuttuvat konkreettiset
esitykset esimerkiksi työllisyydestä, työelämästä, perusturvasta ja kuntien
palveluista. Siinä ei torjuta leikkauspolitiikkaa eikä yksityistämistä.

Uutta on se, että Jussi Halla-ahon ja eräiden Suomen Sisun
aktiivien viime vuonna julkistama maahanmuuttokriittinen, pakolaisia ja
kehitysapua vastaan suuntautuvan ”Nuivan vaalimanifestin” linja on nyt kirjattu
lähes sellaisenaan Perussuomalaisten linjaksi. Kun ei haluta tai uskalleta
käydä ison rahan kimppuun, potkitaan heikompia.

Tässä perussuomalaisten lähtökohdat tulevat yllättävän
lähelle pankkiiri Wahlroosin edustamaa talouden ylivaltaa ja vahvemman
oikeutta. Ihmisiä arvioidaan ennen muuta heidän taloudellisen hyödyllisyytensä
perusteella. Perussuomalaiset vain kuorruttavat tämän mystisellä
suomalaiskansallisuudella.

Voi kysyä, missä on se muutos, jota ihmiset toivovat?

Suomessa on myös toisenlaista protestia ja muutosliikettä.
Se näkyi eilen, kun postityöntekijät marssit pääkaupunkiseudulla ulos
työpaikoilta vastalauseena hallituksen kehnolle postilaille. Ja se on näkynyt
kymmenien tuhansien ihmisten vetoomuksina julkisten lähipalvelujen puolesta.
Työpaikoilla, tieteessä ja taiteessa tehdään paljon arvokasta työtä
sosiaalisesti, ekologisesti ja eettisesti kestävämmän kehityksen puolesta.

Miksi tämä protesti ei näy politiikassa? Tässä tullaan vasemmiston
haasteisiin ja uusien johtopäätösten välttämättömyyteen.

Rehellisesti vasemmalle

Mikä vasemmistolaisuudessa on
olennaista?

Minusta sitä on ensinnäkin ongelmien juuriin
asti menevä kritiikki, voitontavoittelun ja kapitalistisen järjestelmän
asettaminen kyseenalaiseksi, pyrkimys perusteiltaan toisenlaiseen kehitykseen.
Finanssikriisi, ekologinen kriisi, demokratian kriisi ovat tehneet systeemin
kritiikin ja kysymyksen toisenlaisesta järjestelmästä entistä
ajankohtaisemmaksi. Mutta näyttäytyykö vasemmisto Suomessa tällaisen suuren,
radikaalin yhteiskunnallisen muutoksen voimana?

Toiseksi vasemmistolaisuudessa
on minusta olennaista käsitys politiikasta ihmisten oman toimintana omien tavoitteidensa ja oman valtansa puolesta. Näin vaalien alla puolueet tietysti tulevat lähelle ihmisiä. Mutta
useimmat eduskuntapuolueet valmistelevat samaan aikaan kulissien takana
leikkauslistoja, jotka aiotaan toteuttaa vaalien jälkeen. Monissa kunnissa myös
vihreät, SDP, VAS – ja Perussuomalaiset – ovat mukana toteuttamassa
leikkauspolitiikkaa. Tässä ei ole kyse vain sanojen ja tekojen ristiriidasta.
Vasemmiston osalta tässä on kyse ennen muuta epäluottamuksesta ihmisten omaan
toimintaan, joukkovoimaan.

Kolmanneksi vasemmistolaisuus
on kansainvälisyyttä. Mutta ei mitä tahansa kansainvälisyyttä vaan työläisten
ja muiden alistetussa asemassa olevien yhteisiin luokkaetuihin perustuvaa
solidaarisuutta. Tällaisesta kansainvälisyydeltä on kaivanut maata monien
vasemmiston ja ay-liikkeen edustajien samaistuminen yritysten kilpailukykyyn ja
intoilu Euroopan unionin puolesta. Samalla on syntynyt maaperää
maahanmuuttovastaisuudelle, kun asioita ei tarkastella työväen yhteisten etujen
kannalta. Tarvitaan vasemmisto, joka näkee itsensä osana eurooppalaista ja
maailmanlaajuista kamppailua finanssipääoman, euroeliitin ja ylikansallisten
yhtiöiden vallan murtamiseksi.

Neljänneksi, vasemmisto on
syytä nähdä laajempana kuin vain parlamentaarisena tai vain puoluepoliittisen
liikkeenä. Vasemmisto on menestynyt siellä, missä on rakennettu
vasemmistovoimia kokoavia liittoja, kehitetty joukkotoimintaa yhdessä ammattiyhdistysliikkeen
ja kansalaisliikkeiden kanssa ja siellä, missä vasemmisto on myös vahva
kulttuuriliike.

Lopuksi haluan korostaa politiikan konkreettisuutta. Totta kai
politiikassa tehdään arvovalintoja. Mutta ennen muuta politiikassa ratkaistaan konkreettisia
ihmisten elämään vaikuttavia asioita, sosiaalisia ja luokkaetuja. Suomen
kommunistinen puolue on omalta osaltaan pyrkinyt vastaamaan tähän haasteeseen
mm. aloitteilla 900 euron perusturvasta kaikille sitä tarvitseville, 1 500
euron minimipalkasta, kuntien lähipalvelujen pelastamisesta, tuloeroja
kaventavasta verouudistuksesta, ilmastolaista ja joukkojen vetämisestä pois
Afganistanista. Erityinen haaste vasemmistolle on kehittää myös konkreettisia
osallistuvan demokratian muotoja – ei vain sanoissa vaan myös omalla
poliittisella käytännöllämme.