Ministerit eivät voi vetäytyä Ely-keskuksen selän taakse – valtioneuvostolla valta pysäyttää Talvivaaran kaivos

Miksi hallituksen ministerit puhuvat vain Talvivaaran kaivoksen ympäristöluvasta, jonka noudattamista valvovat Ely-keskuksen viranomaiset, vaikka valtioneuvostolla on valta pysäyttää kaivoksen toiminta ja vaikka peruuttaa sen kaivoslupa?

Kaivoslain mukaan valtioneuvostolla on oikeus peruuttaa kaivoslupa tai kieltää toiminta väliaikaisesti, jos lupahakemuksessa on annettu olennaisesti virheellisiä tai puutteellisia tietoja, yhtiö ei täytä luvan myöntämisen edellytyksiä tai jos kaivosyhtiö on olennaisella tavalla laiminlyönyt tai rikkonut lain velvoitteita tai lupamääräyksiä. Talvivaaran kaivoksen osalta kaikki nämä perusteet täyttyvät: Kaivoslupaa hakiessa ei kerrottu uraanista, yhtiö ei ole noudattanut lupaehtoja ja se on syyllistynyt toistuvasti vakaviin ympäristörikoksiin.

On turha valitella, että hallituksella ei ole keinoja puuttua Talvivaaran kaivosyhtiön ympäristörikoksiin, kun elinkeinoministeri Jyri Häkämies ja ympäristöministeri Ville Niinistö voisivat itse esittää hallitukselle yhtiön kaivosluvan peruuttamista ainakin siihen asti, kunnes ympäristöongelmat on ratkaistu.

Miksi hallituksen ministerit väistävät poliittisen vastuunsa ympäristökatastrofeista ja vetäytyvät Ely-keskuksen taakse? Toistuvasti kaivosyhtiön rikkomuksia läpi sormien katsova Ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen on itse ollut keskeisessä roolissa kaivoksen perustamiseen johtaneissa malmikokeissa. Ely-keskus on menettänyt uskottavuutensa valvovana viranomaisena annettuaan kaivosyhtiölle jo yli 90 huomautusta ja kieltäydyttyään käyttämästä tiukempia keinoja, joihin sillä on lain mukaan oikeus ja jopa velvollisuus.

Kenen asialla Kainuun Ely-keskus?

Julkisuudessa (ks. esimerkiksi Suomen Luonto) Ely-keskuksen toimista esitetyt tiedot herättävät vakavia kysymyksiä siitä, edustaako Ely-keskuksen ylijohtaja ympäristönsuojelua valvovaa viranomaistahoa vai kaivosyhtiön etuja. Suuren yhtiön taloudelliset edut ovat syrjäyttäneet kerta toisensa jälkeen ympäristönsuojelun, kun Ely-keskuksen ylijohtaja on katsonut sormien läpi kaivosyhtiön rikkomuksia. Tämä on vaarantanut myös alueen asukkaiden hyvinvoinnin, vesistöt ja Kainuulle tärkeän turismin kehityksen. Nytkin on vesistöihin valunut terveydelle vaarallisia aineita, kuten uraania, nikkeliä ja kadmiumia sekä vesistöjä rehevöittävää sulfaatia.

Voi kysyä, miksi ympäristöministeriössä herättiin vasta nyt uusimaan Ely-keskusten ohjeita, vaikka ympäristöongelmia on kaivoksella havaittu jo vuodesta 2008 alkaen? Miksi jo pariin kertaan aiemmin vuotaneen jätealtaan käyttöä on saanut jatkaa ja jopa nostaa sen vesikuormaa? Miksi Ely-keskus on saanut käyttää Talvivaaran myrkyllisten kadmiumpitoisuuksien mittaamisessa ylikorkeita, jopa lakia ja asetusta rikkovia määritysrajoja? Miksi ministeriö ei tiukentanut ohjeistustaan vaikka jopa toinen virasto, Pohjois-Savon Ely-keskus arvosteli liian korkeiden määritysrajojen käyttämistä Kainuussa myös arseenin, koboltin, kromin, nikkelin, kuparin, sinkin ym pitoisuuksien mittaamisessa? Miksi ministeriö ei puuttunut asiaan, kun tiedotusvälineet kertoivat Kainuun Ely-keskuksen jättäneen tiedottamatta niistäkin normit ylittävän korkeista pitoisuuksista, joita se oli kuitenkin havainnut?

Entä miksi kaivoslupa-asioissa ratkaisevassa asemassa oleva elinkeinoministeri Häkämies on niin hiljaa? (Talvivaraan kaivoslupa juontaa vuoteen 1986, jolloin kauppa- ja teollisuusministeriö myönsi kaivoskirjan Outokumpu-yhtiölle, joka puolestaan myi sen Talvivaaralle, ja kauppa- ja teollisuusministeriö antoi sitten nykyisen kaivosluvan Talvivaaralle.)

Talvivaara ei ole ainoa

On tietysti hyvä, jos vuoto kaivokselta saadaan tukittua. Mutta miksi kaivoslupa ja ympäristölupa on alun perin annettu niin, että yhtiö on voinut aloittaa tuotannon päästörajat roimasti ylittäen ja jätealtaalla, jonka perustamisessa on säästetty ympäristönsuojelun kustannuksella? Kaiken tapahtuneen jälkeen on vähintäänkin perusteltua pysäyttää kaivoksen toiminta ainakin toistaiseksi ja käsitellä uudelleen yhtiön lupa-asiat. Valtioneuvoston pitäisi myös ryhtyä toimiin kaivoslain korjaamiseksi ja ympäristöasioiden vapauttamiseksi elinkeinopolitiikan alaisuudesta Ely-keskuksista.

Oma lukunsa on tietysti Talvivaaran kaivosyhtiön suuromistajien vastuu. Talvivaara on esimerkki siitä, miten rosvokapitalismi uhkaa polkea alleen kaiken muun. Valitettavasti se ei ole ainoa laatuaan, kuten Raahen ja Kittilän kultakaivosten tapaukset kertovat. Tarvitaankin radikaaleja muutoksia, jolla ihmisen ja luonnon hyvinvointi asetetaan tärkeämmäksi kuin yhtiöiden liikevoitot ja pörssikurssit.