Sote-esitys vain pahentaa ongelmia

Hallitus on sopinut linjaukset sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennemuutoksesta ja sen sovittamisesta yhteen kuntauudistuksen kanssa. Kokoomuksen Petteri Orpon johtaman koordinaatioryhmän valmistelemien esitysten piti turvata palvelujen saannin yhdenvertaisuus, sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteys sekä palvelujen demokraattinen hallinto. Esitykset eivät kuitenkaan tuo ratkaisua mihinkään näistä – päinvastoin ne pahentavat ongelmia.

Eriarvoisuus

Eriarvoisuus kasvaa, kun sote-esitysten seurauksena uhkaa lähipalvelujen kiihtyvän alasajo. Lisäksi sote-esityksissä on kokonaan sivuutettu terveyspalveluissa eriarvoisuutta aiheuttava yksityisten palvelujen tukeminen kela-korvauksilla ja työterveydenhuolto, joka tarjoaa etenkin isommissa yrityksissä työskenteleville selvästi muita paremmat palvelut.

Raha

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä perus- ja erikoistason palvelujen yhteensovittamisen suurimmat ongelmat liittyvät kunnallisten palvelujen resurssipulaan. Palvelujen ja hoitoketjujen sujuvuutta heikentää se, että kunnissa on liian vähän työntekijöitä, hoitopaikkoja ja ennaltaehkäisevää toimintaa. Tältä perusongelmalta koordinaatioryhmä on sulkenut silmänsä. Petteri Orpo jopa väitti, että ”rahalla tätä asiaa ei pystytä ratkomaan”, vaikka hallitus voisi lisätä kuntien rahoitusta luopumalla yrityksille ja hyvätuloisille jakamistaan verohelpotuksista.

”Hallintohimmelit”

Byrokraattisten ”hallintohimmeleiden” vähentämisen sijasta hallitus on luomassa jättikokoisia ”hallintohimmeleitä”, jotka eivät ole suoraan asukkaiden vaaleilla valitsemien kunnanvaltuustojen hallinnassa.

Suurin osa kuntien sosiaali- ja terveyspalveluista siirtyy sote-alueille, joiden hallinto toteutetaan pääsääntöisesti ns. vastuukuntamallilla. Alueen keskuskunta saa tässä mallissa ratkaisevan päätösvallan ja hoitaa sote-alueen hallinnon. Perustuslakiin kirjattu kunnallinen itsehallinto on tästä kaukana.

Pienemmille kunnille jää lähinnä maksajan rooli, kun vastuukuntamallissa äänivalta jakautuu kuntien asukasluvun mukaan. Nykyiset sairaanhoitopiirit lakkautetaan ja näiden kuntayhtymien toiminta siirretään vastuukunnalle. Lisäksi muodostetaan viisi erityisvastuualuetta (Erva), joiden hallinto koostuu sote-alueiden edustajista.

Suurin osa kunnista ei saa lainkaan itse järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja. Tämä koskee kaikkia alle 20 000 asukkaan kuntia, joita on 264 maamme kaikkiaan 320 kunnasta. Keskikokoiset kunnat, joissa on noin 20 000 – 50 000 asukasta, saavat järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalveluja. Näitä kuntia on 36. Vain 20 suurinta kaupunkia saa esityksen mukaan itse järjestää laajasti sosiaali- ja terveyspalvelut. Helsingin seudun metropolialueen osalta koordinaatioryhmä jätti ratkaisut auki, odottamaan mahdollisia kuntaliitoksia.

Koordinaatioryhmän esitykset jättävät auki myös sen, joutuvatko työntekijät taas kerran organisaatiouudistuksen pyöritettäväksi, jopa hakemaan uudelleen työpaikkojaan. Samaan tapaan kuin aiemmin kehysriihen veroratkaisuissa, puuttuvat tästäkin esityksestä laskelmat sen taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista.

Yksityistäminen

Koordinaatioryhmän esityksessä todetaan heti ensimmäisellä sivulla yhdeksi tavoitteeksi ”vahvistaa kuntien kykyä hyödyntää markkinoita palvelujen tuotantotapojen monipuolistuessa”. Asian voi sanoa suoremminkin: tavoitteena on laajentaa kuntien nyt järjestämien palvelujen kilpailuttamista, ulkoistamista ja yksityistämistä.

Tätä linjaa hallitus toteuttaa leikkaamalla kuntien palvelujen rahoitusta samaan aikaan kun yksityisiin palveluihin ohjata verovaroja kela-korvauksilla, palveluseteleillä ja ostopalveluilla. Kun julkiset palvelut rapautuvat rahapulassa, on niihin entistä vaikeampi saada osaavia työntekijöitä. Tätäkin kautta hallituksen linjaus avaa lisää mahdollisuuksia yksityisille yrityksille, joita hallitsevat usein kansainväliset suursijoittajat.

Kiristysruuvi kuntaliitoksiin

Hallitus joutui kiirehtimään sote-esityksen periaatelinjauksia. Pitkään jatkunut sote-sekoilu kalvoi Jyrki Kataisen hallituksen uskottavuutta ja entistä pahemmin kehysriihen verosotkujen jälkeen. Lisäksi oikeuskansleri oli moittinut kuntarakenteiden ja sote-palvelujen uudistusten käsittelyn eritahtisuutta. (Tämä ongelma jää tosin yhä vaivaamaan, kun kuntien pitäisi ottaa kanta kuntaselvitysalueisiin jo marraskuun loppuun mennessä, mutta sote-lakiesitys tulee vasta sen jälkeen.)

Vielä suurempi syy kiireeseen taitaa kuitenkin olla se, että hallitus halusi kiristysruuvin kuntakentän painostamiseksi suurkuntahankkeisiin. Kuntia ja myös monia hallituspuolueiden kuntapäättäjiä painostetaan kuntaliitoksiin ilmoittamalla, että useimmilta kunnilta viedään päätösvalta suurimpaan osaan kunnan palveluista ja se keskitetään 20 – 30 ns. vastuukunnalle, suurimpiin kuntiin. Palvelujen ja niiden resurssien lisäämisen tarve ei katoa kuitenkaan mihinkään siirtelemällä kuntarajoja.

Vaihtoehtoja

Kuntien palveluja ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia heikentävälle kunta- ja sote-linjalle on vaihtoehtoja. (Niitä on esitetty muun muassa toimittamassani pamfletissa Toisenlainen kuntakartta – demokraattiset hyvinvointikunnat.)

Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan – sitä on ohjattava lisää kuntien palveluihin muun muassa saattamalla pääomatulot kunnallisverolle ja perumalla yhteisöveron alennus. Palvelujen eriarvoisuuden vähentämiseksi on turvattava lähipalvelut ja lopetettava asteittain yksityisten palvelujen tukeminen verovaroista. Palvelujen ja hoidon yhtenäisen sujuvuuden parantamiseksi on palkattava enemmän työntekijöitä ja lisättävä kuntien omia hoitopaikkoja. Erikoissairaanhoidon rahoitus on siirrettävä valtion vastuulle. Demokratiaa on laajennettava kehittämällä osallistuvaan budjetointiin perustuvaa lähidemokratiaa ja muodostamalla vaaleilla valittavat maakuntavaltuustot, joiden alaisuuteen kootaan sairaanhoitopiirit ja muut laajat seudulliset asiat.