Lisää kysymyksiä vaalirahoituksesta
Kohu keskustan, kokoomuksen ja muiden valtapuolueiden
vaalirahoituksesta jatkuu. On hyvä, että
asiaa pengotaan ja vaalirahoitukseen vaaditaan avoimuutta. Yhtä kriittistä suhtautumista toivoisi
medialta myös politiikan sisältöjen suhteen.
Kaikkia kysymyksiä ei ole vaalirahoituksen osaltakaan vielä
selvitetty, ei edes kysytty.
Periaatteellisesti suuri n kysymys koskee sitä, miten laajasti raha
ratkaisee vaalien tulokset. Eikä tässä ole kyse vain eräiden uusrikkaiden pyrkimyksistä
”ostaa” Kehittyvien maakuntien Suomen vaalirahoituksella suorat vaikutuskanavat
poliittiseen eliittiin.
Esimerkiksi kuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaat käyttivät
ainakin Helsingissä mainontaan suunnilleen yhtä paljon kuin muiden puolueiden
ehdokkaat yhteensä. Mistä kaikki nämä rahat tulivat ja mitä niiden lahjoittajat
tavoittelevat? Missä määrin tämä selittää kokoomuksen intoa ajaa kunnallisten
palvelujen yksityistämistä, vaikka suurin osa myös kokoomuksen äänestäjistä
haluaa kehittää julkisia hyvinvointipalveluja?
Kun puoluetukijärjestelmää luotiin, sen sanottiin vähentävän
puolueiden riippuvuutta yksityisestä rahoituksesta. Eniten yksityistä, suurelta
osin liike-elämältä tulevaa rahoitusta keräävät ja saavat kuitenkin juuri ne
puolueet, jotka saavat myös eniten valtion ja EU:n puoluetukirahoja. Kyse on eräänlaisesta rakenteellisesta
korruptiosta, joka on jo pidempään kalvanut politiikan uskottavuutta ja
luottamusta vaalien merkitykseen.
Ainakaan yritysten ja liikemiesten kannalta ei ole
tietenkään yhdentekevää se, millaista politiikkaa heidän rahoillaan tehdään.
Näillä rahoilla on epäilemättä vaikutusta siihen, että hallitusten politiikka
on systemaattisesti ottanut etenkin suurten yhtiöiden ja rahoittajien edut huomioon
paremmin kuin kansalaisten enemmistön, etenkin vähävaraisten odotukset. Esimerkiksi
Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton säätiön ainakin kokoomukselle, keskustalle
ja RKP:lle viime eduskuntavaaleissa jakaman, yhteensä satojen tuhansien eurojen
tuen yhtenä vastikkeena voi pitää lähes miljardin euron luokkaa olevaa
työnantajien Kela-maksujen poistamista.
Pääministeri Vanhasen ja asuntoministeri Vapaavuoren
keskenään ristiriitaiset kannanotot kauppakeskusten sijoittumiseen heijastavat
selvästi myös heidän taustallaan toimivien vaikuttajien erilaisia intressejä.
Valtamedian perusteella on voinut näyttää siltä, että Vapaavuori pyrkii
rajoittamaan uusien kauppakeskusten rakentamista ainakin nykyisten kaupunkikeskusten
ulkopuolella. Vapaavuori on kuitenkin ollut itse mukana hyväksymässä
esimerkiksi Uudenmaan maakuntakaavaa, johon sisältyy toista kymmentä uutta suurta
kauppakeskusta, ja useimmat niistä kaupunkien keskustojen ulkopuolelle.
Ympäristökysymyksiä tärkeämpää taitavatkin olla lupaukset, joita on annettu
isoille kauppaketjuille – tai joita Toivo Sukari ja kumppanit ovat yrittäneet
saada ohi noiden välipuheiden.
Vaalirahoituksen avoimuutta selvittävän Lauri Tarastin
työryhmän asialistalle pitäisi nostaa myös kysymykset vaalirahoitukselle
asetettavista katoista ja eduskunnan ulkopuolisiin puolueisiin julkisessa
vaalirahoituksessa kohdistuvan räikeän syrjinnän lopettamisesta. Eduskuntapuolueet jakavat itselleen suoraa puoluetukea vuodessa noin 15 miljoonaa euroa. Sen päälle tulee vielä arviolta saman verran muita tukia, kuten kansliarahoja, kansanedustajien avustajien palkkoja, tiedotustukia, eduskuntapuolueiden ”aivoriihien” avustuksia, parlamentaarista kehitysyhteistyötukea ja erilaisia avustuksia eduskuntapuolueita lähellä oleville järjestöille.
Kirjoita kommentti
- Tähdellä * merkityt kohdat pakollisia