Haltin valtaus

Haltin valtaus

Vaellus Haltille oli kesälomani huippukohta, ja sanan monessakin merkityksessä. Luonto ja maisemat olivat upeita. Sää suosi ja huipulta näki niin kauas kuin silmä siinsi. Nousu noin 1 324 metriin kannatti, vaikka vei kivikkoisessa rinteessä aikaa.

Lähdimme Maijan kanssa vaellukselle Kilpisjärven pohjoispuolelta, Didnojohkan jokilaaksosta. Lossujärven ja Riimmajärven välillä kohtasimme satojen porojen tokan ja näimme muun muassa maakotkan – muita vaeltajia vain muutaman. Bihcosjohkan ylitimme toisena päivänä kahlaamalla parikymmentä metriä, mutta vettä oli onneksi vain polviin. Päivän kohokohta oli Pihtsusköngäs, 17 metrin putous.

Seuraavana aamuna lähdimme Haltille, mukana vain päiväreppu. Edestakaisin matkaa kertyi 24 kilometriä ja nousua noin 600 metriä, mutta otimme rauhallisesti – keskivauhti oli 2 km tunnissa! Kaunis sää suosi, ja huipullakin tarkeni katsella maisemia. Huipulta löytyi myös kadoksissa ollut kännykkäyhteys.

Kirjoitimme nimet kirjaan, jonka numerosarja on alkanut jo 76 vuotta sitten. Numeroni on 95 740.

Takaisin tulimme Kalottireittiä Pitsusjärven, Meekonjärven, Kuonjarjoen ja Saarijärven kautta Saanan eteläpuolelle, Kilpisjärven Luontotalolle. Maisemat vaihtuivat toinen toistaan hienompiin ja polku nousi välillä yli 900 metriin. Yhteen päivään osunut kova sade ja vastatuuli – ja alempana kosteikoissa viihtyneet sääsket – pitivät huolen siitä, että mielikuvamme erämaaluonnosta ei jäänyt ihan epärealistiseksi.

Viisi päivää, lähes 100 kilometriä reppu selässä tuntuivat jaloissa, ja neljä yötä olivat vähän katkonaisia teltan paukkuessa tuulessa. Kunto kuitenkin riitti, mitä itsekin ihmettelimme. Paluumatkalla Helsinkiin "retki" Lapin luontoon jatkui vielä tutustumalla Kittilässä Reidar Särestöniemen näyttelyyn.

Kirjoita kommentti