Kilimanjaron lumet

Kävin eilen illalla vanhassa Maximissa katsomassa Robert Guédiguianin ohjaaman Kilimanjaron lumet. Se on kaunis arkirealistinen kuvaus solidaarisuudesta maailmassa, jossa perinteiset työpaikat ja yhteisöt hajoavat. Siinä on jotain samaa kuin Aki Kaurismäen leffoissa, mutta tarina kerrotaan vähemmän sadunnäköisesti. Mieleen tulee myös Mike Leigh, mutta työväenliike on tässä enemmän läsnä.

Elokuvassa törmäävät vuosikymmeniä työläisten oikeuksien puolesta Marseillessa taistelleen ay-aktiivin Michelin näkemykset solidaarisuudesta ja tästä perinteestä irrallaan, turvattomuudessa kasvaneen nuoren miehen jäsentymätön viha.  Tehtaan aidassa on CGT-ammattiliiton banderolli ”Kriisi on teidän – ratkaisu olemme me”. Mutta arjen tasolla puuttuu työväen yhteisrintama.

Solidaarisesti oman nimensä irtisanottavien listaan lisännyt luottamusmies joutuu vaimonsa ja ystäviensä kanssa nuoren irtisanotun ryöstämäksi. Viha ryöstäjää kohtaan vaihtuu huolenpidoksi, kun nuori mies osoittautuu kahden pikkuveljensä yksinhuoltajaksi. Tätä on taas omien lasten vaikea hyväksyä.

Elokuvan nimi tulee iskelmästä, jota Michelin ja hänen vaimonsa Marie-Clairen 30-vuotishääjuhlissa lauletaan yhdessä. Kilimanjarolta lumet uhkaavat ilmaston lämpenemisen seurauksena kadota, mutta solidaarisuus ei katoa koska sitä tarvitaan, on elokuvan positiivinen viesti.

Kirjoita kommentti