Kaupunginvaltuuston 13.2. kuulumisia
Kaupunginvaltuuston kuulumisia
Uusi kaupunginvaltuusto pääsi kolmannessa kokouksessaan helmikuun puolivälissä työn makuun, kun kokouksessa oli ensi vuoden talousarvion valmistelun lähetekeskustelu, kymmeniä valtuutettujen aloitteita ja eräitä muita asioita. Kokous venyi vähän yli viiteen tuntiin.
Talousarvion lähetekeskustelun aluksi kaupunginjohtaja Pajunen toisti strategiaseminaarissa esittämänsä madonluvut toimintamenojen, henkilöstön, tilojen jne jäädyttämisestä neljäksi vuodeksi. Tämä tarkoittaa rajua resurssien leikkaamista, kun kustannustason ennustetaan nousevan yli 3 % vuosivauhtia, asukasmäärän kasvavan 6 000 – 8 000 vuodessa, lasten ja vanhusten osuus lisääntyy jne.
Kokoomus ja kristilliset tukivat selvästi Pajusen linjaa. Kokoomus ajoi palvelujen leikkaamista myös investointien rahoittamiseksi, terveysasemien vähentämistä, palveluseteleitä ja ns. palvelualoitetta. Perussuomalaiset tukivat leikkaamista vähän varovaisemmin sanankääntein. Vihreät olivat toisaalta-toisaalta eli eivät selvästi oikein millään linjalla. Osku Pajamäki piti hyvän ryhmäpuheenvuoron, jossa SDP vastusti Pajusen linjaa suurelta osin samoin perustein kuin me. Myös VAS torjui rajut leikkaukset.
SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmäpuheenvuoro löytyy tästä linkistä. Ryhmämme jätti myös budjettialoitteet vanhuspalvelulain ja hoitotakuun toteuttamiseksi (10 + 10 miljoonaa euroa), sosiaaliseen arkiturvallisuuteen ja sosiaalipalveluihin (10 + 5 + 5 + 5 miljoonaa), varhaiskasvatuksen resursseihin (5 milj) ja Maunulan kirjaston, työväenopiston ja nuorisotalon rakentamiseen.
Seuraavaksi budjettiraamista neuvotellaan kaupunginhallituksen ryhmien kesken ja raamin päättää kaupunginhallitus. Sitten lautakunnat tekevät ehdotuksensa budjettiin. Valtuusto palaa asiaan vasta marraskuussa, kun se päättää talousarvion.
Kirjoita kommentti
- Tähdellä * merkityt kohdat pakollisia